Pimeää

Lehdessä uutisoitiin päättyneen marraskuun olleen harvinaisen pimeä. Eipä joulukuu tuonut muutosta asiaan.

Tänään oli sirkuskerhon joulujuhla Eteläisten koululla Hauholla. Lähdin sinne suunnistamaan kolme lasta takapenkillä ja arvelin osaavani ilman ohjeita. Eteläinen löytyikin hyvin, mutta koulun ohi ajoin huomaamattani: kylänraitilla oli auton lamppuihin näkyvä opasviitat päiväkotiin, seurakuntatalolle ja nuorisotilaan mutta ei ensimmäisenkään kouluun. Säkkipimeällä maantiellä uukkarin tehtyäni ja takaisin katulamppujen pariin navigaattori päällä palattuani ymmärsin, että olisi pitänyt tietää nuorisotilan sijaitsevan koululla. (Sori Eikan äiti, poikasi ei varmaan oppinut sitä peellä alkavaa rumaa sanaa multa.)

wpid-paperitähti-ikkunassa.jpg.jpegKotona olen sytytellyt jo jouluvaloja niin sisällä kuin ulkona. Ovessa on hämäräkytkimellinen kranssi, joka on palanut miltei yötä päivää. Kuistilla palaa öisin valoketju, jota en viitsinyt viime joulun jälkeen edes ottaa ripustuksesta pois. Vessaan hankin muovisen minijoulukuusen koristeineen ledeineen öineen päivineen. Rappusissa mulla on aina yövalona jouluvaloketju, ja se on saanut nyt jatkokseen lasten iloksi loistavien lumiukkojen sarjan. Paperiset punatähdet palavat niin keittiön kuin olkkarin ikkunoissa.

Pyhäjoelta voikin sitten joskus vetää suorat sähköjohdot meille.

 

2 ajatusta artikkelista “Pimeää

Jätä kommentti