Ei kuivaa päivää

Edellisissä jaksoissa tapahtunutta:

  1. Alakerran saunatilojen lattiakaivoista tuli vesi sisälle maanantai-iltana. Vesilaitoksen ja lokapalvelun päivystäjät saivat akuutin tilanteen hallintaan yöllä: vika paikallistettiin runkoverkkoon ja kaivoni imettiin puhtaiksi.
  2. Aamulla tulivat siivous- ja desinfiointijoukot puhdistustöihin.
Mutta lattiakaivo ei sitten vetänytkään. Tontillani oli kohta porukkaa aika lailla: paikalle hälytettiin uudestaan vesilaitoksen edustajat kaksin kappalein, samoin käymään tuli illan puhelinpäivystäjä ja vielä yksi putkimestari läheiseltä työmaalta. Tie oli täynnä säiliöautoa, pakettiautoa ja henkilöautoa – anteeksi vaan naapurit, jos joku olisi halunnut ajaa tätä kautta!
Aikaa kului, mutta asiakin edistyi: vesi saatiin kulkemaan sinne, mihin sen pitikin niin kuin sen pitikin; sauna saatiin siivottua ja desinfioitua; minä näin mm. lapamato-nimisen työkalun ja tulin aika lailla viisaammaksi viemäröinnin yleisistä periaatteista ja käytännöistä.

Seuraavaksi kaupungin runkoputki kuvataan, jotta sen kunto ja tukoksen mahdollinen syy selviää. Vesilaitoksen mies kertoi, että kukaan hänen kollegoistaan ei koskaan muistanut käyneensä meidän kadullamme – ongelmia ei ole koskaan aiemmin tällä pätkällä ollut.

Sain siis myös kehoituksen käydä täyttämässä lottokupongin.

2 ajatusta artikkelista “Ei kuivaa päivää

  1. Paluuviite: Oikea työ vaatii oikeat työkalut « Sairiö

  2. Paluuviite: Kännykälle käyttöä kriisitilanteessa « Viestintälotta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s