Sienioppaat vertailussa

Suppilovahveroita odotellessa testasin neljää erilaista sieniopasta metsän antimien tunnistamiseen:

1) Mauri Korhosen ’100 sientä’ -kirja sisältää aivan kaiken ja lite till, mitä normi-ihmisen tarvitsee sienistä tietää: sienen määritelmästä lajikuvausten, ruokaohjeiden ja säilöntävinkkien kautta kaupallisen poiminnan säädöksiin ja alan lähdekirjallisuteen. Kirja on riittävän pieni ja kevyt kopan pohjalle, vaikkakin metsässä käytettäväksi vähän turhan iso ja mielenkiintoinen.

2) ’Parhaimmat ruokasienemme’ -kasettikirja (toim. Irma Järvinen) eli C-kasetin kokoinen, muovikuorinen, 35 sienen korttikokoelma. Hyvää siinä on pieni koko, säänkesto ja riittävä aineisto eli lajikuvaukset värikuvineen ja käyttöohjeineen.

3) Puhelimeen ladattavan ’Sienioppaan’ (Lasse Kosonen) sisältämä sienimäärä on edellisen kahden välistä. Sienioppaan valttina edellisiin nähden on sienten tunnistustoiminto mm. värin, muodon ja muiden ominaisuuksien perusteella. Oppaassa on myös hakemisto, kuten edellisissäkin.

4) Äiti. Kuljettaa hyville sienipaikoille, löytää ja tunnistaa sienet ja kertoo niihin liittyviä muistoja, antaa käsittely- ja ruokaohjeita, tarjoaa retkellä eväät, osallistuu sienten perkaamiseen, säilömiseen ja valmistukseen sekä jää vielä syömäänkin. Vertailun ylivoimainen voittaja.

Syysmetsän runsaat antimet

 

Metsä on suomalaiselle pyhä paikka. Metsä on meille myyttinen ja kuitenkin niin läheinen – luontosuhteemme on aito ja turmeltumaton: metsästä haetaan voimaa ja vastapainoa kiireiselle arjelle, sinne mennään rauhoittumaan ja olemaan yhtä luonnon kanssa.

 

roskia-ahveniston-metsässä

Tai sitten sinne mennään sprayaamaan metalliväreillä, laskemaan minisuksella, heittelemään kilpafrisbeellä, juomaan kotimaista kaljaa pulloista ja tuontikaljaa tölkeistä, naukkailemaan likööriä taskumatista, pelaamaan korttia, vaihtamaan sulakkeita, jyystämään purkkaa, polttelemaan kessua, rasvaamaan huulia, kuuntelemaan hengellisiä c-kasetteja, syömään eväitä (sikanautaa, lenkkimakkaraa, einespizzaa, pinaattilättyjä, suklaapatukoita, mainokaakaota).

Olisko asialla sama porukka, joka on ladannut Play-kaupasta Sienioppaan ja Siionin virret?

Karhu vältti täpärästi ihmisen

Pekka Karhu (nimi muutettu) kertoo:

Olin herännyt tapani mukaan aikaisin. Aamu oli aurinkoinen ja ilmassa tuoksui kesä, joten lähdin liikenteeseen välittömästi ja jätin aamutoimet tapojeni vastaisesti väliin. Suuntasin kulkuni läheiselle suoläntille, jossa käyn säännöllisesti tarkkailemassa lakkojen kypsymistä. Matkalla sinne pysähdyin ihailemaan alkukesän puolukanvarpuja: liikutuin jälleen kerran puolukankukkien samanaikaisesta herkkyydestä ja vahvuudesta.

Suon laitaan päästyäni kiireeni kostautui. Vatsassa oli eilisen aterian paine, ja tarpeet oli pakko tehdä siihen koivun juurelle. Yleensä katson vähän tarkemmin, missä suoleni tyhjennän, mutta tänään hätä (hah hah, sanaleikki tarkoituksellinen) ei lukenut lakia.

Suo oli yhtä kaunis kuin aina: tupasvillat levittäytyivät pehmeänä pumpulina tuoksuvien suopursujen päälle ja lakkaraakileet hohtivat kuin himmeät jalokivet vihreän sametin seasta. Lakkojen kypsymiseen olisi vielä pari viikkoa aikaa, mutta kärsivällisyys kannattaisi. Vähän huoletti lämpimästä toukokuusta johtuva suopohjan kuivuus, kunpa se vaan ei häiritsisi kukkien kehittymistä ja marjojen kypsymistä.

Yhtäkkiä alkoi metsänreunasta kuulua ihan kamala meteli. Myös haju oli karsea, oikein yrjötti. Siellähän oli kaksi ihmistä metsäläisiksi naamioituneina! Meikäläistä ei kuitenkaan rönttövaatteilla hämätä, sillä viimeistään Eau de Mökin käry paljastaa kaupunkilaisen. Akoilla oli niin kova kälätys päällä, etteivät ne huomanneet minua. Seurasin, kun ne hiihtelivät suolla kumisaappaissaan ja talloivat lakkoja jalkoihinsa – eikö niillä ole silmiä päässä? Siinä ne katkoivat suopursun varsia kimppuunsa, hätistelivät hyttysiä, kyykistelivät kännykkäkameran kanssa ja räpättivät ihan koko ajan. Melkein jo meinasin mennä sanomaan niille, kun yhtäkkiä tuli täysin hiljaista ja ne pysähtyivät kuin seinään.

Ne olivat törmänneet aamuiseen kasaani. Näyttivät ensin vähän hämillisiltä ja ihmetteleviltä, mutta älysivät onneksi poistua paikalta ja äkkiä sittenkin. Kuva niiden piti siitä paskakasastakin kuitenkin ottaa. Hullut.

Soitinkin jo Otsolle, että nyt on bongattu se tamperelainen.