luonto

Sikahyvät sieniretket
by

Sikahyvät sieniretket

Mikä viikonloppu sienestykseen! Tällaisella säällä meni sekä lauantai että sunnuntai sienimetsässä.

Aamun eka kohde oli veljen ”varma paikka” Tampereen tuolla puolen. Olivat aiemmin sattumalta löytäneet serkun kanssa kankaan keltaisenaan kanttarelleja, ja riemuissaan jakaneet ilonsa myös sosiaalisessa mediassa. Kuvaan oli jäänyt paikannus päälle, joten uusintaretkemme oli turha. Suorastaan hanurista.

Siirryimme ns. muinaisille metsästysmaille, jossa äiti sanoi muistavansa parhaat paikat vaikka unissaan. Aitovuoren rivitalot oli kuitenkin purettu aikapäivää sitten ja armeijan alueen merkkaava aita siirretty sitten edellisen käynnin. Linnunpönttökin oli litistynyt kuusen kylkeen.

Saalista tuli kuitenkin sen verran, että saatiin serkulla lounaaksi mm. paistettuja sieniä ja Pito-perunaa (sitä ei liiemmin nykyään ole tarjolla, saati saatavilla). Ruokailun jälkeen lähdettiin iltavuoroon.

Teiskommassa pysähdyttiin lupaavan näköisen nyppylän kylkeen. Maasto oli mukava kävellä, mutta täällä oli kyllä käynyt joku muukin porukka: tanner oli täynnä tallausjälkiä, ja yhden männyn kyljessä oli myös jakkara. Mitä kukaan tulisi tänne istuskelemaan?

Sehän selvisi, kun pusikosta pölähti metsästäjä ase olallaan. Alueella liikkui kuulemma villisikaperhe – emakko, karju ja 12 possua – ja niiden sorkanjälket veivät aivan meidän reviirimme poikki. Vaihdoimme paikkaa.

Riittävän matkan päässä niin possuista kuin pyssyistä parkkeerasimme taas levikkeelle. Joku oli poiminut kaikki puolukat, mutta sentään löytyi mustia torvisieniä, valkoisia herkkusieniä – ja ruskeita kakkakasoja.

Niin, karhuhan on kaikkiruokainen.

Onneksi aurinko alkoi painua mailleen ja metsässä hämärtyi niin, että enää ei nähnyt edes monitehot päässä. Oli pakko lähteä kotiin. Nukkumaan oli ihana menmä, kun silmät sulkiessään näki sammalikon ja sen suppilovahverot.

Sunnuntaina uuteen metsään lähti uusi porukka ja uusi suunta. Otettiin matkaan kaksi koululaista varmistamaan pölinällään karhujen poissaolo.

Ajettiin kauniissa kesäsäässä puolituttuja paikkoja, mutta saalis oli laihaakin laihempi. Hakkuuaukio siellä, toinen täällä – onko puun hinta ehkä noussut? Parin sieniköyhän pysähdyksen mutta hirvikärpäsrikkaan rämminnän jälkeen päätettiin otta vielä yksi stoppi ja suunnata sitten kotiin. Und hast du mir gesehen, herra mun vereni och samma på svenska: metsän kultaa korin täydeltä.

Veljen vahingosta viisastuneena otin kuvan saaliista vasta kotona. Täältä on turha tulla etsimään, sienet on jo pannulla! Ja mahassa.

by

Kevät tuli kerralla kasvimaalle

Mun kasvimaani ei ole ollut kahta kesää samanlainen. Vähintäänkin vaihtuu kasvit (kun olen huomannut lajien haasteellisuuden omaan viitsimiseeni nähden) tai sitten siirrän palstojen paikkoja ja kärrään uutta kompostia uuteen kulmaan.

Tänä keväänä – siis eilen – tapahtui paljon.

20160411_173449.jpg

Kuvassa ei ole mitään sinistä, mutta on uutta, vanhaa ja lainattua. Uusia ovat lavakaulukset, joissa toivon mukaan multa pysyy paksumpana ja kasvit kuosissaan. Uutta ovat myös viimevuotisista sipuleista itäneet varret – samoin ruohosipuli puskee ryhdikkäänä omassa mättäässään. Vanhoista tiilistä tein reunukset ryytimaan ja ruohikon väliin, jotta raja olisi selvä ja nurmikon leikkaaminen helppoa. (Tietenkään en käyttänyt esim. luotisuoraa tai lautaa, jolla tiilien reunat olisi saanut suoraan.) Reunustan penkki on entinen sähköpylväs, sen lainasin kolmostien varr– oikeasti se on omasta pihasta kaadettu – taloon tulee maakaapeli. Lainattua: variksenpelättimen pää ja palttoo.

Nythän ei tarvitse enää kuin odottaa kaksi kuukautta, että hallanvaara väistyy.

by

Appara, Hämeenlinnan helmi

Viime aikoina Hämeenlinnassa on käyty kiivasta keskustelua Ahveniston alueesta ja etenkin suunnitellusta Wibit-vesipuistosta. Käänteiden (ja kylmän alkukesän) jälkeen yrittäjä on vetäytynyt hankkeesta.

Itse en ole muovin ylin ystävä, mutta tässä tapauksessa mieli tekisi nähdä Apparalla tekemistä ja toimintaa, joka toisi paikalle muitakin kuin vanhuksia ja viherpiipertäjiä. Vilpittömästi kaikki kunnia eläkeläisille ja ekologisteille, mutta sellaisena kuin Ahvenisto on ollut pitkään, käyttäjien määrä ei ainakaan kasvaisi ja nykyisenkin infran hoito rajallisin verovaroin olisi kallista. Kehittämisen tielle on jo lähdetty, kun allas on kunnostettu ja metsäseikkailurata rakennettu.

Appara on ihan helmi Hämeenlinnassa:

  1. Kirkasvetinen, puhdas järvi laitureineen ja rantoineen.
  2. Allas, jossa on lämmin vesi, hyppytelineet ja kiipeilyrata.
  3. Kunnon pukukopit ja vessat sekä entistä parempi kahvila.
  4. Makkaranpaistokota, leikkikenttä ja rantalentisverkot.
  5. Lenkkipolku ihanassa harjumaisemassa.
  6. Puukiipeilypuisto.
  7. Maisemat, metsäpolut, marjat, sienet.
  8. Talvisin avanto pukukoppeineen ja saunoineen.
  9. Talvisin hiihtolatu ihanassa harjumaisemassa. (Ja onneksi tasaisella jäälläkin voi hiihtää.)

Kaikki tämä hautausmaan ja moottoriradan välissä, hylätyn hyppyrimäen juurella.

Taidan kallistua siihen, että jos järvessä on kaksi kuukautta vuodesta muovipömpeli, joka saa paikalle lapsia ja niiden perheitä, esteettinen haitta on pienempi kuin uusien käyttäjien houkuttaminen alueelle. Olisko Wibit se portti, jolla lapsiperheet koukutetaan käyttämään palveluita, joilla puolestaan vaikutetaan koko alueen ylläpitoon ja toimintaan? Mitä mieltä sinä olet?

apparan-uima-allas

Ei ole kauankaan siitä, kun tämä allas oli tyhjä. Mieluummin tätä katselee kuin rapautuvaa betonia.

P.S. Hyppyrimäen päälle näköalakahvila!

by

Nainen paljasti hyvän sienipaikan tuttavalleen

Kanta-Hämeessä määrittelemättömällä paikkakunnalla keski-ikäinen nainen on paljastunut tuttavalleen hyvän sienipaikan ja lähtenyt vielä itse opastamaan täsmälliset hyvät esiintymät. Kanta-Hämeen poliisille on tehty rikosilmoitus, mutta viranomaiset eivät paljasta yksityiskohtia tekopaikasta tai tekijän henkilöllisyyydestä asianomaisia ja tekopaikkaa suojellakseen.

Tapahtumaa todistamaan joutunut mieshenkilö kertoo: – Olin salaisessa vakiopaikassani, kun kuulin kahden naisen tulevan apajilleni. He eivät onneksi huomanneet minua kiven takana maastopuvussani, sillä he juttelivat kovaäänisesti ja tarkkailivat sammalmattoa samaan aikaan kahden hengen voimin. Toinen naisista oli ilmiselvästi käynyt sienipaikoillani aiemminkin, sillä hän neuvoi auliisti toiselle, mistä kannattaa katsoa ja mistä ei. Seurasin tilannetta toista tuntia, ja naisten käytös oli todella törkeää: he kulkivat etäällä toisistaan, kulkivat systemaattisesti ristiin rastiin ja kattoivat aika lailla tarkkaan todennäköisimmät kasvupaikat. Kuin pilkatakseen minua he myös poimivat vain suurimmat sienet ja jättivät minulle vain pienet ripaleet!

Valtakunnalliset ja paikalliset sieniseurat tuomitsevat teon perinteisen sienikulttuurin vastaisena. – Jos jokainen alkaisi näin auliisti jakaa hyvien sienipaikkojen sijaintia, sienet loppuisivat Suomen metsistä alta aikayksikön! Ei sieniin voi suhtautua näin kevyesti ikään kuin loppumattomana ja uusiutuvana luonnonvarana, jyrähtää pitkän linjan sieniharrastaja, joka haluaa tietosuojan nimissä säilyä nimettömänä. – Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin! toteaa puolestaan suomalaisen kulttuurin ja kansallisten perinteiden ystävä, niin ikään nimettömästi.  – Jos tällainen peli jatkuu, ihmiset alkavat kohta jutella toisilleen ihan niitä näitä ja tehdä muutenkin asioita puolituttujen kanssa. Suomalaisuuden liitolla ja kirveellä olisi tällaisessa tilanteessa totta tosiaan töitä!

wpid-metsä.jpg.jpeg

Kuvan metsällä ei ole yhteyttä tapahtuneeseen.

by

Kolme väriä: sininen, punainen ja ruskea

Olin likkakaverin kanssa sunnuntaina sienessä. Facebookin kuvallisten ja sanallisten sieniraporttien perusteella odotimme kovaa poimimis- ja perkaamisurakkaa, joten lähdettiin matkaan jo kahdeksalta aamulla. Kaveri oli varustautunut Ikean kassilla ja muovipusseilla, mulla oli matkassa kolme koppaa ja reppu varmuuden vuoksi.

Ja saatiinhan sitä raitista ilmaa! Ja liikuntaa! Sieniä ei juurikaan.

kolme puolukkaa

20141005_120814

20141005_103855

Paluumatkalla olisi voitu poiketa Ikeaan, olisi ollut kassissa tyhjää tilaa.

by

Sienioppaat vertailussa

Suppilovahveroita odotellessa testasin neljää erilaista sieniopasta metsän antimien tunnistamiseen:

1) Mauri Korhosen ’100 sientä’ -kirja sisältää aivan kaiken ja lite till, mitä normi-ihmisen tarvitsee sienistä tietää: sienen määritelmästä lajikuvausten, ruokaohjeiden ja säilöntävinkkien kautta kaupallisen poiminnan säädöksiin ja alan lähdekirjallisuteen. Kirja on riittävän pieni ja kevyt kopan pohjalle, vaikkakin metsässä käytettäväksi vähän turhan iso ja mielenkiintoinen.

2) ’Parhaimmat ruokasienemme’ -kasettikirja (toim. Irma Järvinen) eli C-kasetin kokoinen, muovikuorinen, 35 sienen korttikokoelma. Hyvää siinä on pieni koko, säänkesto ja riittävä aineisto eli lajikuvaukset värikuvineen ja käyttöohjeineen.

3) Puhelimeen ladattavan ’Sienioppaan’ (Lasse Kosonen) sisältämä sienimäärä on edellisen kahden välistä. Sienioppaan valttina edellisiin nähden on sienten tunnistustoiminto mm. värin, muodon ja muiden ominaisuuksien perusteella. Oppaassa on myös hakemisto, kuten edellisissäkin.

4) Äiti. Kuljettaa hyville sienipaikoille, löytää ja tunnistaa sienet ja kertoo niihin liittyviä muistoja, antaa käsittely- ja ruokaohjeita, tarjoaa retkellä eväät, osallistuu sienten perkaamiseen, säilömiseen ja valmistukseen sekä jää vielä syömäänkin. Vertailun ylivoimainen voittaja.

by

Koko kesä Sairion rannalla

Parempia lomasäitä ei ihminen voi pyytää: ollaan vietetty viimeinen kuukausi pääasiassa veden äärellä. (Jopa Näsijärvessä, mutta selvittiin sairastumatta.) Eniten uidaan Sairion rannassa, jonne on meiltä lyhyin matka. Parhaina päivinä uimassa käydään kolme, neljä kertaa: ensin ennen aamiaista, sitten aamupäivällä, iltapäivällä ja vielä illalla.

Sairion ranta on ei ole aina ollut näin aktiivisessa uimakäytössä. Vanajaveden laatu on ollut aiemmin , eikä sitä ole lainkaan parantaneet Saikkarissa sijainneet vaneritehdas ja turkistehdas. (Joku sanoi rannalla sijainneen myös jotain metalliteollisuutta.) Itse muistan lapsuudesta mattolaiturin – ja järveen ikuisiksi ajoiksi mulahtaneen isoäidin räsymaton, kun jäin laskemaan ohikulkevan junan vaunuja.

Nythän ranta on kiva: siellä on kaupungin puolesta hiekkaa (ja linnanrakennusemmeitä kahvilusikasta kiintoavaimeen), laituri, pukusuoja, penkki, roskis ja bajamaja. Luontoäiti tarjoaa virvoittavien vetten lisäksi varjostavat puut ja karheikon (’nurmikko’ olisi liioittelua). Vastarannalla näkyy Hämeen linna. Takana kulkevat lasten iloksi junat ja järvellä vesibussit ja pienemmät lainekoneet. Ainoat parannukset, jotka tulevat mieleen, liittyvät käyttäjiin: 1) Roskat roskiin. 2) Hönöt kotiin.

Mitä muistoja tai kokemuksia sulla on Saikkarin rannasta? Kerro kommenteissa!

Saikkarin ranta on lasten ranta.

Saikkarin ranta on lasten ranta.

Kuumaa huumaa -kuumailmapallotapahtumaa saattoi seurata aitiopaikalta.

Kuumaa huumaa -kuumailmapallotapahtumaa saattoi seurata aitiopaikalta. Samoin Wanajafest kuului järven yli hyvin.

Illalla rannan valtaavat turisteilta alkuasukkaat eli sorsat. Alkukesästä poikasia oli kahdeksan.

by

Suo suo

Olin ystävän kanssa tarkkailemassa tulevan syksyn sato-odotuksia pohjoishämäläisellä suolla:

kuusen-vihrea-vuosikasvu

Kuusen kirkkaanvihreä vuosikasvu erottui vanhaa vihreää vasten.

puolukankukat

Puolukankukkia oli paljon.

lakanraakile

Lakanraakileita näkyi suolla silmiinpistävän paljon.

karpalonkukat

On ihmeellistä, miten noin hentoon varteen voi tulla painava marja.

luontokirja-ja-karpalonkukat

Kirjatieto kohtaa tosielämän.