Parempia lomasäitä ei ihminen voi pyytää: ollaan vietetty viimeinen kuukausi pääasiassa veden äärellä. (Jopa Näsijärvessä, mutta selvittiin sairastumatta.) Eniten uidaan Sairion rannassa, jonne on meiltä lyhyin matka. Parhaina päivinä uimassa käydään kolme, neljä kertaa: ensin ennen aamiaista, sitten aamupäivällä, iltapäivällä ja vielä illalla.
Sairion ranta on ei ole aina ollut näin aktiivisessa uimakäytössä. Vanajaveden laatu on ollut aiemmin , eikä sitä ole lainkaan parantaneet Saikkarissa sijainneet vaneritehdas ja turkistehdas. (Joku sanoi rannalla sijainneen myös jotain metalliteollisuutta.) Itse muistan lapsuudesta mattolaiturin – ja järveen ikuisiksi ajoiksi mulahtaneen isoäidin räsymaton, kun jäin laskemaan ohikulkevan junan vaunuja.
Nythän ranta on kiva: siellä on kaupungin puolesta hiekkaa (ja linnanrakennusemmeitä kahvilusikasta kiintoavaimeen), laituri, pukusuoja, penkki, roskis ja bajamaja. Luontoäiti tarjoaa virvoittavien vetten lisäksi varjostavat puut ja karheikon (’nurmikko’ olisi liioittelua). Vastarannalla näkyy Hämeen linna. Takana kulkevat lasten iloksi junat ja järvellä vesibussit ja pienemmät lainekoneet. Ainoat parannukset, jotka tulevat mieleen, liittyvät käyttäjiin: 1) Roskat roskiin. 2) Hönöt kotiin.
Mitä muistoja tai kokemuksia sulla on Saikkarin rannasta? Kerro kommenteissa!