matkustaminen

by

Viimeinen kesä Mukkulan leirintäalueella

Oltiin viime viikko kahden aikuisen ja neljän lapsen voimin Mukkulan leirintäalueella Lahdessa. Majoituimme kuuden hengen kaksikerroksisessa mökissä, jossa oli sähköt, suihkut, pesukoneet, jääkaapit, mikrot ja muut mukavuudet. Muistelimme vieraidemmekin kanssa muinaisia leirintäaluekokemuksiamme. Olipa jollain jopa traumoja telttailusta.

  • 70-luvulla ajettiin koko perheen voimin kesälomalle. Neljä henkeä ja soputeltta kuplavolkkariin ja kauas!
  • 80-luvulla kolkuteltiin likkakaverin kanssa Provinssirockiin junalla, pikkuteltta ja makuupussit rinkoissa.
  • 90-luvulla poikaystävän kanssa kohteena asuntomessut – kulkupelinä oma auto!
  • 2000-luvulla en tainnut käydäkään teltassa. Paitsi kaljateltoissa.
  • 2010-luvulla harjoiteltiin lapsen kanssa telttailua serkun vuokramökin pihassa.

Viime viikolla Mukkulassa pystyssä oli pari telttaa; muut asukkaat majoittuivat asuntoautoissaan tai -vaunuissaan sekä mökeissä tai huviloissa. Myös Mukkula leirintäalueena on häviää kartalta: kaupunki suunnittelee paikalle tapahtumapuistoa ja mahdollisesti hotellia Mukkulan kartanon täydentäjäksi.

Huvila-ja-pallogrilli.jpg

Kyllä kesään pallogrillaaminen kuuluu.

Aamu-Vesijärven-rannalla.jpg

Vesijärvi on suhteellisen suuri. Rannoilla on vaikka mitä: surffiklubista kuolleeseen haukeen ja uimarannasta kanadanhanhiin.

keittokatos-tyhjillään.jpg

Keittokatoksessa ei ollut tungosta.

rikkinäinen-sulkapallo.jpg

Alueella oli tenniskenttä, ja respasta sai lainata varusteita. Sulkapallo oli saanut vuosien varrella kovaa kyytiä!

by

Aku Ankka lyhentää automatkaa

Kesälomaan taitaa kuulua autossa istumine ja ”Joko ollaan perillä?”, ”Vieläkö on pitkä matka?” ja ”Kauanko me ollaan jo ajettu?” Lisäksi: ”Voitko vaihtaa kanavaa?”, ”En halua leikkiä auton laskemista.”, ”Ei ehtinyt lukea kylttiä*!” sekä ”Tästä on akku loppu.”

Akuista ei lopu akut.

Poikettiin matkalla ostohel ruokakauppaan, ja siellä oli lehtihyllyssä tarjouksessa Aku Ankan taskukirjat. Kun osti kolme, sai kaupan päälle kassin – tai oikeammin kunnollisen olkalaukun.

aku ankka -laukku

aku ankka -laukku täynnä pelejä

Laukku on tarpeeksi tilava kaikenlaiselle viihdykkeelle kynistä ja kumeista pelikortteihin ja palapeleihin**. Mahtuu kirjaa ja mahtuu vihkoa ja kaikenlaista tarviketta takapenkille.

(Eväille on tietty oma kassi: pullokassissa pysyy pystyssä termari ja mehupullo, evässämpylät, keksipaketti ja kertakäyttömukit.)

wpid-img_20150612_185737.jpg

*Kalvitsa, Hatsola, Näärinki ja kohta Kyrsyä.

**Älypalapeli on muuten ihan älytön ottaa autossa tehtäväksi. Sitä sinistä palaa ei ikinä löydy mistään!

by

Kolme erikoista ammattia

Ulkomailla on ammatteja, joita Suomessa ei ole.

  1. Patsas. Ei varmaan ole helppoa seistä lähes liikkumatta maalattujen vaatteiden alla ja odottaa turisteilta rahaa.
  2. Vessan kassa. Ei varmaan ole mukavaa istua vessan eteisessä ja odottaa turisteilta rahaa.
  3. Letittäjä. Ei varmaan ole kovin epämiellyttävää istua rantabulevardilla ja odottaa turisteilta rahaa.
by

Maanpäällinen ja -alainen Helsinki

image

Perjantain lumimyräkkä muisto vain. Lumikasat kohoavat korkeuksiin. Tuulee, niin kuin aina.Torilla markkinat. Aurinko paistaa.

image

Maan alla lämmintä ja lumetonta. Pakokaasun käry käy. Keinovalo paistaa. Bussi ei juutu raiteille. Kotia kohti, kirjoittanut Hilja Haahti.

by

’Jounilta’ hyvät kyydit

Lähdettiin kylään Tolkkisiin. Entinen apukuskini ’Sirpa’ (nimi muutettu) oli muuttanut miehen kanssa Tampereelle, joten nyt piti selvittää reitti omin avuin.

Illalla katsoin Google-kartoista vaihtoehtoja ja painoin mieleeni ensimmäisen käännöksen Hyvinkää P:stä kohti Porvoota – siitä eteenpäin ajattelin selviäväni kylttien avulla.

Aamulla päätin kuitenkin ottaa etupenkille ’Jounin’ (nimi muutettu), jonka olin tuntenut vain pari kuukautta. En ollut koskaan aiemmin tehnyt työmatkoja pidempiä reissuja hänen kanssaan, mutta apu ja seura oli ollut tähän saakka mukavaa, joten päätin ottaa ja testata Jounin kartanlukua.

Vähän yksitoikkoinen seuralainenhan Jouni oli, mutta hän huomautti käännöksistä ja liikenneympyröistä poistumisista hyvissä ajoin, puhui selvästi eikä ollut moksiskaan ylimääräisistä tankkaus- eikä pissatauoista. Ylinopeudesta Jouni vähän piipitti, mutta siihen auttoi kaasujalan kevennys.

Vähän aloin epäillä, kun Hyvinkää P meni 120 kilometrin tuntinopeudella ohi, mutta päätin luottaa kartturiin, kun suunta kerran oli osapuilleen oikea. Muut autoilijat todennäköisesti vähän epäilivät, kun Jouni komensi todella tiukasti kääntymään oikealle, vaikka kyltit osoittivat Porvoon olevan edessäpäin. Takapenkki epäili ääneen, kun nopeus oli jossain tuntemattomassa taajamassa (olisiko ollut Kerava, Hyrylä vai Sipoo?) noin neljäkymppiä, ja matkaa oli sentään tehty jokunen aika! ”Koska ollaan perillä?” kysymykseen en pystynyt vastaamaan muuta kuin Jounin kertoman kellonajan 11.11.

Klo 11.11 olimme paikassa, joka näytti Tolkkisten telakalta. Tajusin, etten ollut kertonut Jounille täsmällistä osoitetta, kun olimme lähteneet kotipihasta matkaan ensimmäisen kerran yhdessä. ”Do I have to spell it out for you?” oli ensimmäinen harmistunut ajatukseni, mutta sitten ymmärsin, että juuri näin piti tehdä.

Paluumatka kivan kyläpäivän jälkeen tehtiinkin sitten ystävän ohjeilla Mäntsälän kautta, Jouni kun oli ihan lopussa aamupäivän ohjeistuksen jälkeen eikä puhua pukahtanut mitään.

Seuraavalla kerralla kyllä joko printtaan tai ymmärrän ajo-ohjeet etukäteen tai otan autoon laturin mukaan. Ja tiekartan.

by

Kolmen pysähdyksen taktiikalla Mikkelistä Hämeelinnaan

Hyvällä ystävällä on mökki Mikkelissä, jossa olemme jo vuosia saaneet nauttia vieraanvaraisuudesta, vetelehtimisestä ja virvoittavista vesistä. (Julkinen kiitos tässä samalla, V.!)

Menomatka Hämeenlinnasta sujuu joskus jopa yhdellä takamuksella kaikkea kivaa odottaessa, mutta paluumatka on aina paljon pidempi. Tänään otettiin kolme pysähdystä:

Heinolan Tähtihovi eli motarin päälle rakennettu bensis/kuppila on puolivälissä matkaa, joten sinne ajellaan ensin ruokailun varjolla. Hodari, leikkipiste ja vessa nautittiin paikan päällä; mukaan otettiin iso musta kahvi ja puoli kiloa salmiakkia. Lahteen saakka oli takapenkillä rauhallista, mutta nopeuden laskiessa takapenkin äänenvoimakkuus nousi.

Etupenkin hermo meni Mulkolassa, ja käännyttiin sivutielle: Leilalandian kyltti houkutteli harhautukseen isolta tieltä, ja sai autossa aikaan yllätyksen aiheuttaman hämmentyneen hiljaisuuden. Hiljaiselo jatkui kohteessa: emme tavanneet ketään ihmistä, mutta sen seitsemän sortin kanoja, kukkoja, kalkkunoita, ankkoja, hanhia, sorsia, kyyhkyjä, kaneja, lampaita, lehmiä, orvokkeja, lehdokkeja, vuokkoja ja monia muita. Paikan kissa opasti meitä ystävällisesti pihapiiriä ympäri, ja koiran haukunnan kannustamina poistuimme paikalta.

Leilalandiassa kiekuivat kilpaa kukot, mutta matkailijan rahoille ei ollut ottajaa.

Kiikkuminen viidakossa tekee hyvää autossa istumisen päälle.

Tuulosessa poikettiin leikkipaikkaan ja ruokakauppaan, ja sen jälkeen saattoi hyvillä mielin todeta, että ’enää ei ole pitkä matka’.