Viime lauantaina oli Ylöjärvellä Räikän tulet -tapahtuma, jonne ryykättiin lasten kanssa Teletappimaasta päästyämme. Parituntinen oli täynnä ohjelmaa: oli puhetta, käristemakkaraa, taikuria, trubaduuria, perinneleluja, askartelupajaa, arpoja… Illan päätti tuliesitys.
Fire ladyn esitys vakuutti lapsen: Äiti, onko tossa vanteessa palavia vaahtokarkkeja? Äiti, osaatko sinä pyörittää vannetta? Äiti, pitäiskö koettaa?
Oli viime viikolla toisetkin synttärit: vanhempi täytti pari vuotta enemmän kuin nuorempi. Sukkaeläinaskartelu ei enää kymmenvuotiasta kiinnostanut, joten lähdettiin porukalla kiipeilykeskus Hänkkiin purkamaan ylimääräisiä energioita.
Menimme paikalle sunnuntai-iltapäivänä, kun ovet suljettiin muulta yleisöltä. Meillä oli omat tarjoilut mukana, ja kun sipsit ja limpsat oli saatu ladattua sivupöydälle, päästiin itse asiaan. Paikan pitäjä Ville piti pienen briiffauksen kiipeilyn säännöistä (ihan riti rinnan ei saa kiipeillä eikä seinällä olijan alla saa seistä) ja tavoitteista (samanvärisistä möhkäleistä ja nupeista muodostuu kiipeiltävä reitti). Ohjeistuksen jälkeen vaihdettiin kiipeilykengät jalkaan ja lähdettiin ottamaan seinästä mittaa.
Voin raportoida, että kymmenvuotiaat koululaiset pesevät keski-ikäisen konttoristin tässä lajissa 6-0. Voin myös raportoida, että siitä huolimatta kiipeily oli tosi kivaa. Se oli niin kivaa, ettei tehdessä kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka joutui pinnistelemään: täytyi vaan keskittyä seinällä pysymiseen ja seuraavan askeleen ottamiseen – ja ylös päästyään sen miettimiseen, miten mennä kunnialla alas. (Ja kivaa oli myös, että alas päästyään saattoi mennä hakemaan kourallisen naksuja ja mukillisen limpsaa ennen seuraavaa yritystä.)
Pari tuntia meni tosi nopeasti. Lapset kävivät noutamassa seiniltä Villen sinitarraamia kuvia, kiipeilivät vapaasti, painivat vapaasti, juoksivat ympyrää, leikkivät hippaa, pelasivat ilmapalloa ja jalkapalloa, keinuivat köydessä, tikkaissa ja renkaissa, tankkasivat evästä ja käyttäytyivät älyvapaasti ja räkä poskella, niin kuin lasten kuuluukin.
Mikä onni, että synttärit eivät olleet meillä kotona!
Facebookissa kiertää arkikuvahaaste. Eilen oli teknisesti pyhä ja vapaata, joten mikäs oli kuvaillessa rai-rai-raitateemaa:
Hyvä äiti rakastaa lasten syntymäpäiväjuhlien järjestämistä. Hän aloittaa seuraavan vuoden suunnittelun jo edellisten kutsujen jälkiä siivotessaan, miettii lapsen persoonallisuuden pedagogista kaarta, seuraa synttäriskeneä ja benchmarkkaa vertaisten toteutuksia. Hyvä äiti askartelee lapsen kanssa kutsukortit, jotka lähettää vieraille hyvissä ajoin. Hyvän äidin lapsella on synttäreillään itse leivottu kakku ja ainakin seitsemän muuta sorttia – joista lapset pitävät – sekä ohjauttua ja kehittävää toimintaa koko kahden tunnin ajan. Lähtiessään vieraat saavat lahjapussit, joista riittää hyvää mieltä kotiin saakka.
Sitten ollaan me toiset, jotka pelätään lasten synttäreitä ja toivotaan niiden unohtavan koko asian. Ja kun niin ei tietenkään käy, yritetään parhaamme ja räpiköidään juttu läpi kelloa katsoen, hikeä otsalta pyyhkien, mielessämme vuorotellen rukoillen ja kiroillen sekä halkopinon väliin piilotettua salapulloa kaivaten.
Tänä vuonna olin reilusti huono äiti ja ulkoistin hullunmyllyn. Yhdeksänvuotiaan synttärit pidettiin Action Factoryssa, ja se raha meni oikeaan osoitteeseen. Kävin kaupassa ostamassa limpsat, sipsit, keksit ja karkit ja menin lapsen kanssa varttia ennen synttäreiden alkua tapahtumapaikalle. Pakarisen Lasse otti homman haltuun: piilotti herkut labyrinttiin, täytti pomppulinnan, vastaanotti vieraat, selosti säännöt ja ohjasi ja valvoi riehuntaa. Sillä aikaa huono äiti saattoi palata kotiin jatkamaan töitä ja lakkaamaan kynsiä sekä virkkuukoukkuja.
Parin tunnin päästä kun palasin tehtaaseen, oli vastassa joukko hikisiä poikia. Musiikki pauhasi, eväät oli syöty, limpsa lainehti pöydällä, lahjapakettiriekaleita oli siellä täällä… Ja minä saatoin pakata lahjat kassiin, poistua sankarin kanssa takavasemmalle ja jättää raivauksen ja siivouksen muille. Valkoisen naisen hommaa!
Kesäisenä viikonloppuna on ihana syödä ulkona vieraiden kanssa. Riittävän ison pöydän saa pukkijaloista (joita on edellisen kerran käytetty maalaustelineenä) ja komeron entisestä ovesta (jota ei kukaan halunnut ostaa siivouspäivänä).
Uusi, pitkä pöytä peitetään paperipöytäliinalla, jonka helmat teipataan pöytälevyn alapuolelle. Pyötään katetaan pahvilautaset ja -mukit sekä paperiset servietit. (Aterimet terästä ja viinilasit lasia eli joku roti sentään!)
Pöytään katetaan myös tussit, joilla voi kirjoittaa istumajärjestyksen yllätykseksi lautasten alle. Samoilla tusseilla voi myös näyttää lapsille, kuinka kaunoa kirjoitettiin silloin, kun äiti oli koulussa. Lapsivieraat voivat innostua kuvioimaan koko pöydän, kun kerrankin saa piirrellä liinaan oikein luvan kanssa.
Nautitaan savukalasta ja uusista perunoista, lämpimästä ilmasta, viileistä juomista ja hyvästä seurasta.
Paras on kuitenkin tulossa: pitkän ja perusteellisen syömisen ja seurustelun jälkeen on aika hoitaa tiskit ja aloittaa saunan lämmittäminen. Homma hoituu yhdellä vaivalla, kun pesään pannaan paperiliina sytykkeeksi ja lautaset lämmittävät kiviä klapien kaverina.
Kun arki koettaa, otetaan pukkijalat taas maalauskäyttöön.
Vieraat tulevat aamupäivällä ja itse olet vasta herännyt. Illalla katsoit Tähtiporttia (siitä huolimatta, että siinä ei ollut McGyver ja siitä huolimatta, että olit päättänyt vähän siistiä paikkoja ennen vieraiden tuloa).
Ei hätää! Pikasiivous (tunnetaan myös nimellä laatikkosiivous ja koriraivaus) pelastaa.
Tämän jälkeen vaan peset vessan lavuaarin ja pöntön ja vaihdat uudet pyyhkeet. Sitten voitkin vastaanottaa vieraat ja ehdottaa yhteistä ohjelmanumeroa, ruokakaupassa käymistä!
Olin viikonloppuna hyvän ystävän mökillä Ikaalisissa. Perjantai-illan vesisateen ja sunnuntaiaamun auringonpaisteen väliin mahtui pilvipoutainen lauantai täynnä toimintaa.
Mökkiä lähinnä oli Luhalahden kylä (pop. 300). Kaikki tarvittava löytyi:
Toinen Tuomelan koulun tulevista ekaluokista tapasi tänään toisensa jo etukäteen: kaksi äitiä kutsui lasten perheitä kooolle, jotta tuleva koulunaloitus olisi mukavaa tutussa porukassa.
Katri Järvenpää kertoo ideasta: – Lapsia tulee luokalle useasta eskarista, eivätkä kaikki suinkaan tunne toisiaan. Lisäksi kouluun tutustumisen päivä oli aika hektinen, eivätkä siinä vanhemmatkaan ehtineet juuri sanaa vaihtaa. Ajattelimme, että olisi kiva niin lapsille kuin aikuisille treffata ainakin kerran ennen kuin elokuussa koulun pihalla!
Aulangon kodalla olikin aamupäivällä tänään vähän toistakymmentä aikuista ja saman verran lapsia. Parin tunnin aikana tulevat koulukaverit ehtivät paitsi syödä grillimakkaraa myös söyriä kepeillä nuotiota, riekkua halkolaatikon päällä, pitää jalkaa muurahaispesässä, kiivetä ison kiven päälle ja heitellä lippalakkifrisbeetä. Muunmuassa.
Source: Uploaded by user via Lotta on Pinterest
Kaikkia retkikutsu ei valitettavasti tavoittanut, sillä tulevien koululaisten yhteystietoja ei tapahtuman järjestäjillä ollut. Sana kulkikin tuttujen kautta ja suusta suuhun, ja niin saatiin noin puolet porukasta kasaan. Tänään mietittiin jo mahdollista seuraaavaa tapahtumaa ja sen kutsumiseen sähköpostirinkiä tai vanhempainyhdistyksen roolia tämänlaisessa toiminnassa.
Tarhassa oli illalla pre-joulujuhlat eli koko porukan tontturata. Ohjelmassa oli ulkoliikuntaa niin lapsille kuin aikuisille, korttiaskartelua niin lapsille kuin aikuisille, piparinleivontaa niin lapsille kuin aikuisille ja glögiä ja pullaa niin lapsille kuin aikuisille. Ja tietysti tunnisti paikalla ollut joulupukkikin niin lapset kuin heidän vanhempansa!
Täytyy sanoa, että ei olisi helppoa olla eskari: pitäisi jaksaa juosta ympäri pihaa ja simuloida pillin puhalluksella kuusenkäpyä, kynttilää tai tähteä; pitäisi tunnistaa minikokoiset *oikeakätiset* sakset ja koettaa leikata niillä letrusta huovasta hienot tonttulakit korttiaskarteluun; pitäisi olla sottaamatta liimaa pöydälle; pitäisi osata syödä piparkakkutaikinaa niin, etteivät valvovat aikuiset huomaa; pitäisi juosta pulkan kanssa koko matka kotiin. Huh – ei ole amatöörin hommaa.
Työkaveri kutsui tupaantuliaisiin. Mehän porukalla varauduimme kesteihin jo monta viikoa aikaisemmin valmistamalla omatekoisen lahjan.
Jokaisella lounastunnilla ja kahvipaussilla taiteltiin yksi tai kaksi kuutiota.
Kuutioita taiteltiin parikymmentä, aineksina käytettiin sopivan muotoisia mainolehtiä ja vanhentuneita esitteitä.
Kuutiot ripustettiin valoketjuun. Pisteet taiteellisesta vaikutelmasta isommat kuin teknisestä toteutuksesta!
Edit 7.12.2012: Ohjeet toisaalla: http://joulunaikaan.wordpress.com/2012/12/07/nain-taittelet-paperista-kuution/
Sairio 