Hyvä äiti rakastaa lasten syntymäpäiväjuhlien järjestämistä. Hän aloittaa seuraavan vuoden suunnittelun jo edellisten kutsujen jälkiä siivotessaan, miettii lapsen persoonallisuuden pedagogista kaarta, seuraa synttäriskeneä ja benchmarkkaa vertaisten toteutuksia. Hyvä äiti askartelee lapsen kanssa kutsukortit, jotka lähettää vieraille hyvissä ajoin. Hyvän äidin lapsella on synttäreillään itse leivottu kakku ja ainakin seitsemän muuta sorttia – joista lapset pitävät – sekä ohjauttua ja kehittävää toimintaa koko kahden tunnin ajan. Lähtiessään vieraat saavat lahjapussit, joista riittää hyvää mieltä kotiin saakka.

Sitten ollaan me toiset, jotka pelätään lasten synttäreitä ja toivotaan niiden unohtavan koko asian. Ja kun niin ei tietenkään käy, yritetään parhaamme ja räpiköidään juttu läpi kelloa katsoen, hikeä otsalta pyyhkien, mielessämme vuorotellen rukoillen ja kiroillen sekä halkopinon väliin piilotettua salapulloa kaivaten.

Tänä vuonna olin reilusti huono äiti ja  ulkoistin hullunmyllyn. Yhdeksänvuotiaan synttärit pidettiin Action Factoryssa, ja se raha meni oikeaan osoitteeseen. Kävin kaupassa ostamassa limpsat, sipsit, keksit ja karkit ja menin lapsen kanssa varttia ennen synttäreiden alkua tapahtumapaikalle. Pakarisen Lasse otti homman haltuun: piilotti herkut labyrinttiin, täytti pomppulinnan, vastaanotti vieraat, selosti säännöt ja ohjasi ja valvoi riehuntaa. Sillä aikaa huono äiti saattoi palata kotiin jatkamaan töitä ja lakkaamaan kynsiä sekä virkkuukoukkuja.

Parin tunnin päästä kun palasin tehtaaseen, oli vastassa joukko hikisiä poikia. Musiikki pauhasi, eväät oli syöty, limpsa lainehti pöydällä, lahjapakettiriekaleita oli siellä täällä… Ja minä saatoin pakata lahjat kassiin, poistua sankarin kanssa takavasemmalle ja jättää raivauksen ja siivouksen muille. Valkoisen naisen hommaa!