Feta-rucolapiirakka

Ruoanlaitossa noudatan ”otetaan, mitä on” -periaatetta. Sunnuntaina otin, mitä oli ja tein feta-rucolapiirakan. (Jos olisi ollut pinaattia, olisin tehnyt feta-pinaattipiirakan.)

  • Pakastimen alimmasta lokerosta paketti valmista piirakkataikinaa. Parasta ennen -päivämäärä joskus varhain 2014, joten ei ihme, että se oli sienten ja puolukoiden, muumin kalanappien ja laputetun valmiskaalilaatikon alla kätkässä.
  • Tölkki kermaviiliä. Hapanmaitotuotteethan säilyvät vaikka puoli vuotta – mutta tämä oli viikolla ostettua ja siten päivämääräintoleranteillekin sopivaa.
  • Kolme kananmunaa. Niitä oli kennossa kolme, joten käytin kaikki – yksin on munan ikävä olla kylmässä.
  • Fetajuustoa. Lidlissä oli kilon purkki tajuttoman halvalla, niin pitihän se ostaa. (Bensa-asemaa en ole koskaan hommannut.)
  • Puolikas ruukullinen saksittua rucolaa. Se on kaupassa reipasta ja ryhdikästä, mutta nuupahtaa nopeasti kotona. Toinen puoli ruukusta meni suoraan salaattiin.
  • Putininkäntty eli Oltermannin kuivumassa oleva kantapala.

Sitten otin myös irtopohjavuo’an ja leivinpaperia ja lasillisen punaviiniä. (Sekin oli pussinjämiä muutaman viikon takaa.) Rypistelin leivinpaperin käsissäni pehmeäksi, jotta se asettui tasaisesti vuo’an reunojen mukaan. Painelin taikinan ohuelti pohjalle ja reunoille ja paistoin sitä 200-asteisessa uunissa kymmenen minuuttia. (Hyvänkin täytteen alla raa’aksi jäänyt taikina pilaa piiraan kuin piiraan.) Sitten kaadoin paistuneelle pohjalle täytteen (kermaviili, munat, feta ja rucola), minkä päälle ripottelin juustoraasteen. Panin piirakan takaisin uuniin paistumaan puoleksi tunniksi.

feta-rucolapiirakka

Sitten otettiin ja syötiin.

Mitat tarkistettava työmaalla

Oli lauantaina runsaasti Sunnuntai-piparkakkutaikinaa. Rakennettiin siis talo.

  1. Muistelin talon sisällä talon ulkopuolen muotoa ja leikkasin kaavat pahvilaatikon kyljestä. Ne eivät suorastaan olleet mittakaavassa.
  2. Leikkasin palat mallien mukaan pizzaleikkurilla ja voiveitsellä. Se ei varsinaisesti ollut tarkkuustyötä.
  3. Paistoin kappaleet uunissa. Kiemuraiset reunat eivät kylläkään suoristuneet kuumuudessa.
  4. Liimasin kappaleet yhteen sulalla sokerilla. Se ei kokonaan peittänyt vinoista reunoista aiheutuneita ilmavia kulmia.
  5. Koristelin talon vesi-sokerikuorrutteella. Ikkunanpokat eivät ihan pysyneet paikoillaan vaan valuivat alaspäin.
  6. Ripottelin päälle tomusokeria. Sekään ei paikannut talon kattoa vaan satoi sisään.

Mutta lapset olivat vilpittömästi ihastuneita. Koska saadaan syödä?

wpid-mansardikattoinen-piparitalo.jpg

Illan muusi on aamun rieska

Kaikki muusi ei eilen ruualla mennyt, mutta sehän olikin pussista hätäpäissä tehtyä. Kaikki kaaliraaste meni.

perunarieskaIllalla tein rieskoja: jämämuusin sekaan jauhoa, muna, suolaa sekä kuivattua persiljaa väriä antamaan. Taputtelu pellille ja kuumaan uuniin vartiksi.  (Googlen mielestä Myllyn paras oli mullen paras).

Iltapalaksi syötiin kuumina voimariinin kanssa muutama, ja aamulla jatkettiin samalla linjalla juuston kanssa.

Muusia jäi vielä jääkaappiin. Mitähän siitä tekisi?

Pipari-iglu meni pipariksi

Koululaisessa oli ohje pipari-iglun tekemiseksi. Kuinka voisi epäonnistua:

  1. Otetaan valmis taikina.
  2. Kaulitaan se ohueksi.
  3. Levitetään uuninkestävän, pyöreän kulhon päälle.
  4. Paistetaan kypsäksi ja poistetaan kulho.

Siten voi epäonnistua, että ei laita kulhon ja taikinan väliin jauhoja tai leivinpaperia. Sehän kyllä kirjallisesti ohjeessa sanotaan, mutta jos katsoo vain kuvat ohimennen, ei tätä seikkaa tule ottaneeksi huomioon.

pipari-iglun-riekaleet

(Paistetun taikinan voi kyllä syödä niin että ihan ei mennyt läskiksi tämä homma.)