parasta ennen

by

Feta-rucolapiirakka

Ruoanlaitossa noudatan ”otetaan, mitä on” -periaatetta. Sunnuntaina otin, mitä oli ja tein feta-rucolapiirakan. (Jos olisi ollut pinaattia, olisin tehnyt feta-pinaattipiirakan.)

  • Pakastimen alimmasta lokerosta paketti valmista piirakkataikinaa. Parasta ennen -päivämäärä joskus varhain 2014, joten ei ihme, että se oli sienten ja puolukoiden, muumin kalanappien ja laputetun valmiskaalilaatikon alla kätkässä.
  • Tölkki kermaviiliä. Hapanmaitotuotteethan säilyvät vaikka puoli vuotta – mutta tämä oli viikolla ostettua ja siten päivämääräintoleranteillekin sopivaa.
  • Kolme kananmunaa. Niitä oli kennossa kolme, joten käytin kaikki – yksin on munan ikävä olla kylmässä.
  • Fetajuustoa. Lidlissä oli kilon purkki tajuttoman halvalla, niin pitihän se ostaa. (Bensa-asemaa en ole koskaan hommannut.)
  • Puolikas ruukullinen saksittua rucolaa. Se on kaupassa reipasta ja ryhdikästä, mutta nuupahtaa nopeasti kotona. Toinen puoli ruukusta meni suoraan salaattiin.
  • Putininkäntty eli Oltermannin kuivumassa oleva kantapala.

Sitten otin myös irtopohjavuo’an ja leivinpaperia ja lasillisen punaviiniä. (Sekin oli pussinjämiä muutaman viikon takaa.) Rypistelin leivinpaperin käsissäni pehmeäksi, jotta se asettui tasaisesti vuo’an reunojen mukaan. Painelin taikinan ohuelti pohjalle ja reunoille ja paistoin sitä 200-asteisessa uunissa kymmenen minuuttia. (Hyvänkin täytteen alla raa’aksi jäänyt taikina pilaa piiraan kuin piiraan.) Sitten kaadoin paistuneelle pohjalle täytteen (kermaviili, munat, feta ja rucola), minkä päälle ripottelin juustoraasteen. Panin piirakan takaisin uuniin paistumaan puoleksi tunniksi.

feta-rucolapiirakka

Sitten otettiin ja syötiin.

by

Vanhaa kaalia ja yliviikkoista kermaviiliä

Olen aina suhtautunut parasta ennen -päiväyksiin epäillen. Ostan suurella riemulla oranssilla laputetut elintarvikkeet pois kuleksimasta (joko suoraan lautaselle, jääkaappiin odottamaan tai pakkaseen pantavaksi) ja arvioin ruoan kuntoisuuden ulkonäön, tuoksun/hajun sekä maun perusteella.

Jos  Maa- ja metsätalousministeriön ylitarkastaja Sebastian Hielm on sitä mieltä, että ”niin kauan kun tuote ei näytä, haise tai maistu pahalta eikä siinä ole hometta, se on syömäkelpoista”, niin ei voi kansalainen olla muuta kuin samaa mieltä.

Ja tämä kansalainen tekee puoli vuotta kellarissa maanneesta kaalista ja kuukauden jääkaapin perällä piileskelleestä kermaviilistä raikkaan kaalisalaatin, joka voittaa terveellisyydessään ja tuoreessa maussaan toiselta mantereelta tuodut pussipilkotut salaatit. Kylkeen kolmekymppistä makkaraa – nam.