Kun taivaasta satoi kaljaa

Lähdettiin lapsen kanssa ruokakauppaan. Parkkeerattiin auto marketin päätyyn, jossa auringossa paistatteli kaljaveikkojoukko. Oli paistatellut arvattavasti jo pidemmän aikaa, sillä ilmassa leijui väljähtäneen kaljan väkevä lemu.

Kierrettiin kauppa vetokärryn kanssa järjestyksessä: Vihannekset ja hedelmät kyytiin korin pohjalle, sitten leipää. Maitohyllystä pari litraa lehmää, vastapäätä leikkeleitä ja makkaraa. Paluu meijeriosastolle, jogurtit. Huomisen ruoka on jo jääkaapissa, joten mitään isoa ei tarvita. Heräteostoksena tarjoussuklaalevy, ja kärry alkoi olla jo aika täynnä. Tosta vielä yksi kaljatölkki ja kohti kassaa!

Kuului ”suh”, ja päälleni alkoi sataa olutta. Silmälasien toinen linssi sumentui täysin, tukka oli märkä, takin hiha ja selkämys kastuivat, myös teepaita sai sateesta osansa, farkunpuntti imi laimiskosta ahnaasti. Mitä ihmettä?

Henkilökuntaa ei näkynyt mailla halmeilla, ja koska itse seisoin kaljalammikossa yltä päältä märkänä, lapsi kävi pyytämässä lähimmältä kassalta paperia. Kuivasin silmälasit, pyyhin takkia ja tukkaa, painelin paperilla teepaidasta isompia tahroja – ja koetin samalla liipata tennarin ja paperipyyhkeen avulla lattiasta lätäkköä pienemmäksi. Ohi kulki kärryllä eläkeläinen ja mulkaisi moittivasti. Toisesta suunnasta meni teini ja pidätteli nauruaan. Pieni lapsi ei uskaltanut mennä irtokarkkihyllylle.

Jätin räjähtäneen tölkin ja märät paperit tahmaiselle lattialle ja menin kassalle ostoksineni. Kassarouva totesi, että ostokset ovat litimärkiä. Ohi kävelevä toinen myyjä ihmetteli, mikä täällä oikein haisee.

Kun ruokaostokset oli kuivattu, vaihdettu, maksettu ja pakattu, päästiin lähtemään. Marketin päädyn parkkipaikalla ei ollut enää kaljasakkia – mutta ilmassa leijui väljähtäneen kaljan väkevä lemu.

Ajettiin kotiin auton ikkuna auki.

dav

Rattoisaa lauantai-iltaa. Ja skool niille, jotka onnistuivat ostamaan oluensa.

 

 

Tee napeista kaulakoru

Jo mummulla oli tapana säästää kaikki ylimääräiset napit. Äiti on jatkanut samaa perinnettä – ja minä myös. Päätin katkaista ketjun, jotta seuraavan sukupolven taakka ei olisi ollut liian raskas.

Napit olivat mulla laatikossa, lähestulkoon väreittäin lajiteltuina. Ruskeita tuntui olevan kaikkein eniten, ja niissä oli myös nappeja, joita en varmasti enää koskaan käyttäisi kiinnitystarkoitukseen. Säästin siis vielä ehkä käyttökelpoiset ja valitsin kaikkien suurimmat lankaan pujoteltaviksi.

Työ oli kivaa, ja joihinkin nappeihin liittyi muistoja: muinaisen duffelin nappulat, entiset venetyynyn koukkunapit, kirpparilöydön kyynärpaikkoihin mätsäävät nahkanapit, ensimmäisen pikkutakin varanappi, isän virkapuvun metallileijona… Loppujen 578:n alkuperäisestä palveluspaikasta ei ollut harmainta hajua. Ja täällähän oli se tonttulakin kulkunen, jota olin etsinyt jo kaksi joulua.

mde

Missähän juhlissa tätä käyttäisi?

Päällystetyt ruokapöydän tuolit

Luotsin kierrätyskeskus muutti meidän kulmilta toiselle puolelle kaupunkia. Ehdin ennen sitä ostaa keittiöön ruokailuryhmän eli suomeksi pöydän ja kuusi tuolia.

Tuolien päälliset oli uusittu edellisen kerran 18.4.1989, ja kuuden tuolin käsittely oli maksanut 360 markkaa. (Edellinen omistaja oli ystävällisesti dokumentoinut tämän yhden tuolin pohjaan.) Kuinkahan kauan alkuperäiset päällysteet olivat palvelleet, ja minkähänlaiset ne olivat olleet?

dav

Työhön tarvittiin ruuvimeisseli, sakset ja sinkiläpistooli. Ruuvimeisselillä irrotettiin istuisosa rungosta ja saksilla leikattiin vanhasta pöytäliinasta sopivan kokoiset palat, jotka ammuttiin sinkilöillä faneripohjaan kiinni. Sama urakka on edessä todennäköisesti piankin, sillä pöytäliinakangas kuluu hanurin alla nopeammin kuin verhoiluplyyssi.

Onneksi kaapissa on vanhoja pöytäliinoja enemmänkin.

Kantatut pyyhkeet

Vanhat froteepyyhkeet ovat pehmeitä ja kuivaavat hyvin. Riittävän monen pesun ja kuivauksen (siis ihmisen ja pyyhkeen) jälkeen ne kuitenkin alkavat rispaantua reunoistaan ennen hiuki menoa.

Tein yhdestä hyvinpalvelleesta kylpypyyhkeestä pari käsipyyhettä. Toisen kanttasin vanhasta pöytäliinasta leikkaamallani kaitaleella, toisen muinaisen sateenvarjo-liikelahjan riekaleilla. Note to self: tässä hommassa silitysrauta on ehdoton. Ja varapaketti ompelukoneen neuloja.

dav

Vielä jäi puolikas kylpypyyhe käsiteltäväksi. Ja kolme neulaa rasiaan.

Sairion saunamuseossa sihisee uusi kiuas

Pihasauna on vuodelta 1928. Viime kesään saakka siellä palveli kertalämmitteinen kiuas, joka oli jokusen vuosikymmenen nuorempi. Kiuas kyllä toimi, mutta se haukkasi valtavasti puuta ja sylki valtavasti nokea. Lisäksi lämmitykseen sai varata valtavasti aikaa.

Vanha kiuas siis purettiin. Aitokiukaan kivisydän oli kyllä kunnossa, mutta ympäröivä peltikuori oli paikoin rapea ja reikäinen kuin ranskalainen ohukainen. Nokiset kivet kipattiin saunan taakse ja muu materiaali lähti Karanojalle.

Tilalle asennettiin jatkuvalämmitteinen Harvia Pro 26. Valitsin toisentyyppisen kiukaan käytännön syystä: on mukavaa, kun saunan voi lämmittää tavallisena arki-iltana ilman että tarvitsee lähteä töistä aikaisemmin tai jättää saunomista seuraavan vuorokauden puolelle.

dav

Kiuas lämpiää kesäaikaan monta kertaa viikossa.

sdr

Lasiluukku: köyhän miehen lamppu ja televisio. (Nykyään ”alempaan tuloluokkaan kuuluvan henkilön valaistus ja viihde-elektroniikka”.)

mde

Rebekka vesipadalla ja kiuaskivillä.

Hapankaali kotikonstein

Hämeen sanomassa oli viikolla ohjeita syksyn sadon säilöntään. Hapankaali:

  • 1,5 kg keräkaalia (mummu oli onneksi tullut Suttisen kautta)
  • 1,5 rkl merisuolaa
  • 200 gr porkkanaa (ks. keräkaali)
  • 0,5 dl heraa (valutetaan 2 dl huoneenlämpöistä piimää suodatinpussin läpi)

Kaali (tai kaalit) huuhdellaan, päällimmäiset lehdet poistetaan ja kanta koverretaan pois. Leikataan ohuiksi suikaleiksi (mielellään konevoimalla, joskin myös juustohöylä tai mandoliini käyvät). Silppua nuijitaan (esim. laakeassa ja läpinäkyvässä lintujen talipalloämpärissä paremman puutteessa mokkonuijalla), kunnes kaali alkaa mehustua. Porkkanat kuoritaan ja raastetaan karkeaksi. Parin litran vetoinen  lasipurkki täytetään kerroksittain kaalilla, suolalla ja porkkanalla, ja ainekset painellaan tiiviisti astiaan. Hera kaadetaan päälle. Päällimmäiseksi voipaperi ja paino. Annetaan hapattua pari päivää huoneenlämmössä, minkä jälkeen siirretään viileään (15 astetta) pariksi viikoksi. Valmistumista seurataan päivittäin, samoin muodostuva vaahto kuoritaan päivittäin. Valmis kaali säilytetään kylmässä.

Purkki täytetty eilen. Kiitos neuvota, veli hyvä: sitähän ei kannata tosiaan laittaa ikkunan eteen valoisaan ja lämpimään, vaan ”sinne, mihin ei aurinko paista”. Eli kahvinkeittimen viereen pimeimpään nurkkaan. Mielenkiintoista nähdä, millaista tästä tulee.

Tuleeko mieleen kilpailevaa reseptiä? Millä muulla prosessin voi käynnistää kuin heralla? Edellisen hapankaalin jämillä?