Jo mummulla oli tapana säästää kaikki ylimääräiset napit. Äiti on jatkanut samaa perinnettä – ja minä myös. Päätin katkaista ketjun, jotta seuraavan sukupolven taakka ei olisi ollut liian raskas.

Napit olivat mulla laatikossa, lähestulkoon väreittäin lajiteltuina. Ruskeita tuntui olevan kaikkein eniten, ja niissä oli myös nappeja, joita en varmasti enää koskaan käyttäisi kiinnitystarkoitukseen. Säästin siis vielä ehkä käyttökelpoiset ja valitsin kaikkien suurimmat lankaan pujoteltaviksi.

Työ oli kivaa, ja joihinkin nappeihin liittyi muistoja: muinaisen duffelin nappulat, entiset venetyynyn koukkunapit, kirpparilöydön kyynärpaikkoihin mätsäävät nahkanapit, ensimmäisen pikkutakin varanappi, isän virkapuvun metallileijona… Loppujen 578:n alkuperäisestä palveluspaikasta ei ollut harmainta hajua. Ja täällähän oli se tonttulakin kulkunen, jota olin etsinyt jo kaksi joulua.

Missähän juhlissa tätä käyttäisi?