Lehtikaali-kylmäsavulohi-uunimunakas

Äiti toi vanhoja lehtiä luettavaksi. Yhdessä Kodin kuvalehdessä oli mainioita arkiruokia, jotka on nopeita tehdä (joskin alkuvalmistelut kestävät jonkin aikaa). Tänään meillä syötiin uunimunakasta, jossa oli lehtikaalia ja kylmäsavulohta – voin suositella. Mutta mähän tykkäänkin sekä kaalista että kalasta.

lehtikaalikylm�savulohiuunimunakasOlisin linkittänyt ohjeeseen, mutta sitä ei ollut Kodin kuvalehden kokkaussivuilla saatavilla. Munakkaan täytteessä oli sipulia, lehtikaalia, kylmäsavulohta ja sinappia. Varsinainen taikina tehtiin munista, maidosta ja juustoraasteesta, Mausteina suola ja pippuri (kun sitä muskottipähkinää ei sattunut olemaan). Munakasmassa tehtiin erikseen, samoin täyte. Jäähtynyt täyte kaadettiin munien sekaan ja koko massa voideltuun uunivuokaan. Munakasta paistettiin 200 asteessa 20 minuuttia.

(Lapset söivät kaupan valmiita jauhelihapihvejä ja lämmitettyjä paistettuja perunoita.)

Mikä on oikea tapa suolata savukala?

Kysymys ei ole retorinen vaan pragmaattinen. Olin viikonloppuna kaverin mökillä, jossa naapuri oli käynyt muikkuverkoilla. Lauantain ohjelmassa olikin kalojen siivoaminen, savustaminen ja syöminen. Avaaminen ja sisälmysten poisto kävi kätevästi saksin ja sormin, joskin koulukuntaeroja löytyi kalan pään paikoilleen jättämisen tai poistamisen suhteen. Suolaamisen kanssa olin suurpiirteinen ja viskelin karkeat merisuolat kalojen päälle savustimeen – tämä taitaa olla ns. tönkkösuolaamisen malli. Toiset suolaavat kalat etukäteen huolellisesti sisältä ja ulkoa mutta poistavat ylimääräiset ennen savustinta. Kolmas tapa on kuulemma tehdä kymmenprosenttinen kuuma suolaliemi ja uittaa kaloja siinä hetken aikaa kypsymisen jälkeen. Mikä on sun salaisuutesi?

wpid-perkaamattomat-muikut.jpg

wpid-savustetut-muikut.jpg

wpid-muikku-päineen-ruotoineen.jpg.jpeg

Ja vielä: syötkö pienen kalan ruotoineen?   

Haukimuffinit

haukimuffini

Kalapullakokeiluja, osa n:

Ylessä oli ylen hyvältä vaikuttava haukimuffiniresepti. Kaupassa käydessäni en vain tarkkaan muistanut, mitä aineksia taannoin lukemassani ohjeessa oli, joten luotin onneen ja yleensä kattavaan ruokavarastoon. Pieleen meni: jääkaapissa ei ollutkaan kylmäsavulohta eikä maustehyllyssä himalajansuolaa. Sovelsin siis.

Alkuperäiseen reseptiin kuului

  • 300 g haukea
  • 100 g kylmäsavulohta
  • 1 dl kuohukermaa
  • 2 kananmunaa
  • 2 rkl tuoretta tilliä
  • himalajansuolaa ja pippuria

Näistä korvasin kylmäsavulohen pakastetulla lehtisellerillä ja pakastetuilla sitruuna-öljy-kuutioilla. Lehtiselleri sai pelata myös tuoreen tillin roolia, ja jozo näytteli himalajansuolaa. Muuten menin käsikirjoituksen mukaan eli emmeet monitoimikoneeseen, taikina paperisiin leivosvuokiin ja uuniin pariksikymmeneksi minuutiksi. Helppoa ja kärytöntä! Ja hyvää, vaikka itse sanonkin.

Kaupan päälle design: leivosvuoat levisivät taikinan alta vähän aaltovaasin muotoon.

Lautasmalli Tupperin tapaan

Kaikki kala ja kastike eivät menneet eilen. Tämän päivän lounas olikin miltei oikeaoppisesti lautasmallin mukainen, paitsi että siinä ei ollut mitään vihreätä ja nekin ns. lisukkeet muodostivat annoksesta vain kolmasosan.

image

Mutta huonosta sisällöstä huolimatta hieno astia, Kipporvaaran kartanon peruja.

Kylmä haukipihvi on parempi kuin lämmin

Sen kerran kun kalapihvejä tai -pullia alkaa paistaa, samoilla käryillä kannattaa tuottaa iso erä. Suunnitellun ylitarjonnan voi laittaa kuistin kautta pakastimeen ja päivän ylijäämän joko lämmittää seuraavana päivänä työpaikkalounaaksi tai syödä parin päivän päästä kylmänä eväänä ennen ulkoilua.

Kylmänä maistuu paljon paremmalta kuin lämmitettynä: otetaan reissari, pannaan kalapihvi ja tartarkastiketta päälle, kansi kiinni ja ääntä kohden. Kyllä jaksaisi tälläisella vaikka hiihtää.

Jos vaan olisi monot, mitkä laittaa jalkaan. Eilisessä urheilukauppakäynnissä oli liikaa liikkuvia osia: teroitettavien luistimien noutoa, huollettavien suksien hakua ja jättöä sekä ostettavia monoja oli liikkeelle liikaa. Kotiin tuli laatikossa yksi oikean kokoinen ja yksi kaksi numeroa liian iso hiihtokenkä. Tänään ei vastaavaa paria liikkeestä enää löytynytkään! Eikä oikean kokoista toista paria, sesonki kun on.

Toivottavasti toinen väärän parin kotiinsa kantanut asiakas huomaa erehdyksensä pian. Täällä on paha mieli ja eväät syöty.

Tom yum -kalapullat

Herkkusuuystävä oli kylässä. Sen kunniaksi parasta pakkasesta: vuoden vanhaa haukea ja tarjouskirjolohen peräpää.

Surrutettiin kalat pienemmäksi yleiskoneella ja sekoitettiin joukkoon tom yum -tahnaa reilulla kädellä. Maustettiin kalataikina tietysti kalakastikkeella ja varmuuden vuoksi vielä valkosipulilla. Paistettiin voissa kummaltakin puolelta.

Syötiin myös chilillä maustettuja ja smetanalla sidottuja, sipulin kanssa pannussa paistettuja suppilovahveroita.

Kalan ja sienen kaverina oli perunaa. Viipaleet uppopaistetettiin öljyssä ja maustettiin suolalla – taffelit kalpenivat. Ja ravintoterapeutit.