Sikahyvät sieniretket

Sikahyvät sieniretket

Mikä viikonloppu sienestykseen! Tällaisella säällä meni sekä lauantai että sunnuntai sienimetsässä.

Aamun eka kohde oli veljen ”varma paikka” Tampereen tuolla puolen. Olivat aiemmin sattumalta löytäneet serkun kanssa kankaan keltaisenaan kanttarelleja, ja riemuissaan jakaneet ilonsa myös sosiaalisessa mediassa. Kuvaan oli jäänyt paikannus päälle, joten uusintaretkemme oli turha. Suorastaan hanurista.

Siirryimme ns. muinaisille metsästysmaille, jossa äiti sanoi muistavansa parhaat paikat vaikka unissaan. Aitovuoren rivitalot oli kuitenkin purettu aikapäivää sitten ja armeijan alueen merkkaava aita siirretty sitten edellisen käynnin. Linnunpönttökin oli litistynyt kuusen kylkeen.

Saalista tuli kuitenkin sen verran, että saatiin serkulla lounaaksi mm. paistettuja sieniä ja Pito-perunaa (sitä ei liiemmin nykyään ole tarjolla, saati saatavilla). Ruokailun jälkeen lähdettiin iltavuoroon.

Teiskommassa pysähdyttiin lupaavan näköisen nyppylän kylkeen. Maasto oli mukava kävellä, mutta täällä oli kyllä käynyt joku muukin porukka: tanner oli täynnä tallausjälkiä, ja yhden männyn kyljessä oli myös jakkara. Mitä kukaan tulisi tänne istuskelemaan?

Sehän selvisi, kun pusikosta pölähti metsästäjä ase olallaan. Alueella liikkui kuulemma villisikaperhe – emakko, karju ja 12 possua – ja niiden sorkanjälket veivät aivan meidän reviirimme poikki. Vaihdoimme paikkaa.

Riittävän matkan päässä niin possuista kuin pyssyistä parkkeerasimme taas levikkeelle. Joku oli poiminut kaikki puolukat, mutta sentään löytyi mustia torvisieniä, valkoisia herkkusieniä – ja ruskeita kakkakasoja.

Niin, karhuhan on kaikkiruokainen.

Onneksi aurinko alkoi painua mailleen ja metsässä hämärtyi niin, että enää ei nähnyt edes monitehot päässä. Oli pakko lähteä kotiin. Nukkumaan oli ihana menmä, kun silmät sulkiessään näki sammalikon ja sen suppilovahverot.

Sunnuntaina uuteen metsään lähti uusi porukka ja uusi suunta. Otettiin matkaan kaksi koululaista varmistamaan pölinällään karhujen poissaolo.

Ajettiin kauniissa kesäsäässä puolituttuja paikkoja, mutta saalis oli laihaakin laihempi. Hakkuuaukio siellä, toinen täällä – onko puun hinta ehkä noussut? Parin sieniköyhän pysähdyksen mutta hirvikärpäsrikkaan rämminnän jälkeen päätettiin otta vielä yksi stoppi ja suunnata sitten kotiin. Und hast du mir gesehen, herra mun vereni och samma på svenska: metsän kultaa korin täydeltä.

Veljen vahingosta viisastuneena otin kuvan saaliista vasta kotona. Täältä on turha tulla etsimään, sienet on jo pannulla! Ja mahassa.

Kun taivaasta satoi kaljaa

Lähdettiin lapsen kanssa ruokakauppaan. Parkkeerattiin auto marketin päätyyn, jossa auringossa paistatteli kaljaveikkojoukko. Oli paistatellut arvattavasti jo pidemmän aikaa, sillä ilmassa leijui väljähtäneen kaljan väkevä lemu.

Kierrettiin kauppa vetokärryn kanssa järjestyksessä: Vihannekset ja hedelmät kyytiin korin pohjalle, sitten leipää. Maitohyllystä pari litraa lehmää, vastapäätä leikkeleitä ja makkaraa. Paluu meijeriosastolle, jogurtit. Huomisen ruoka on jo jääkaapissa, joten mitään isoa ei tarvita. Heräteostoksena tarjoussuklaalevy, ja kärry alkoi olla jo aika täynnä. Tosta vielä yksi kaljatölkki ja kohti kassaa!

Kuului ”suh”, ja päälleni alkoi sataa olutta. Silmälasien toinen linssi sumentui täysin, tukka oli märkä, takin hiha ja selkämys kastuivat, myös teepaita sai sateesta osansa, farkunpuntti imi laimiskosta ahnaasti. Mitä ihmettä?

Henkilökuntaa ei näkynyt mailla halmeilla, ja koska itse seisoin kaljalammikossa yltä päältä märkänä, lapsi kävi pyytämässä lähimmältä kassalta paperia. Kuivasin silmälasit, pyyhin takkia ja tukkaa, painelin paperilla teepaidasta isompia tahroja – ja koetin samalla liipata tennarin ja paperipyyhkeen avulla lattiasta lätäkköä pienemmäksi. Ohi kulki kärryllä eläkeläinen ja mulkaisi moittivasti. Toisesta suunnasta meni teini ja pidätteli nauruaan. Pieni lapsi ei uskaltanut mennä irtokarkkihyllylle.

Jätin räjähtäneen tölkin ja märät paperit tahmaiselle lattialle ja menin kassalle ostoksineni. Kassarouva totesi, että ostokset ovat litimärkiä. Ohi kävelevä toinen myyjä ihmetteli, mikä täällä oikein haisee.

Kun ruokaostokset oli kuivattu, vaihdettu, maksettu ja pakattu, päästiin lähtemään. Marketin päädyn parkkipaikalla ei ollut enää kaljasakkia – mutta ilmassa leijui väljähtäneen kaljan väkevä lemu.

Ajettiin kotiin auton ikkuna auki.

dav

Rattoisaa lauantai-iltaa. Ja skool niille, jotka onnistuivat ostamaan oluensa.

 

 

Hapankaali kotikonstein

Hämeen sanomassa oli viikolla ohjeita syksyn sadon säilöntään. Hapankaali:

  • 1,5 kg keräkaalia (mummu oli onneksi tullut Suttisen kautta)
  • 1,5 rkl merisuolaa
  • 200 gr porkkanaa (ks. keräkaali)
  • 0,5 dl heraa (valutetaan 2 dl huoneenlämpöistä piimää suodatinpussin läpi)

Kaali (tai kaalit) huuhdellaan, päällimmäiset lehdet poistetaan ja kanta koverretaan pois. Leikataan ohuiksi suikaleiksi (mielellään konevoimalla, joskin myös juustohöylä tai mandoliini käyvät). Silppua nuijitaan (esim. laakeassa ja läpinäkyvässä lintujen talipalloämpärissä paremman puutteessa mokkonuijalla), kunnes kaali alkaa mehustua. Porkkanat kuoritaan ja raastetaan karkeaksi. Parin litran vetoinen  lasipurkki täytetään kerroksittain kaalilla, suolalla ja porkkanalla, ja ainekset painellaan tiiviisti astiaan. Hera kaadetaan päälle. Päällimmäiseksi voipaperi ja paino. Annetaan hapattua pari päivää huoneenlämmössä, minkä jälkeen siirretään viileään (15 astetta) pariksi viikoksi. Valmistumista seurataan päivittäin, samoin muodostuva vaahto kuoritaan päivittäin. Valmis kaali säilytetään kylmässä.

Purkki täytetty eilen. Kiitos neuvota, veli hyvä: sitähän ei kannata tosiaan laittaa ikkunan eteen valoisaan ja lämpimään, vaan ”sinne, mihin ei aurinko paista”. Eli kahvinkeittimen viereen pimeimpään nurkkaan. Mielenkiintoista nähdä, millaista tästä tulee.

Tuleeko mieleen kilpailevaa reseptiä? Millä muulla prosessin voi käynnistää kuin heralla? Edellisen hapankaalin jämillä?

Kuohuviini sopii risottokattilaan ja saniteettitiloihin

Olin eilen illalla ystävällä kylässä. Ohjelmassa oli rupattelun lisäksi ruoanlaittoa: teimme kirjolohi-katkarapuvartaita ja samppanjaista sitruunarisottoa. (Tai kuohuviinistä, mutta alliteraation vuoksi oikaisin vähän. Ja itse asiassa vartaissakin oli tiikerikatkarapuja.)

Kala ja katkaravut olivat marinoituneet muutaman tunnin maustekastikkeessa, ja vartaat valmistuivat kerran kääntämällä nopeasti uunissa.  Risoton valmistus olikin pidempi prosessi, ja kauhan vartta sai kääntää useamman kerran. Muutenhan risotto tehtiin kuin tavallinen versio, mutta viimeiseksi siihen lisättiin sitruunan mehusta, raastetusta kuoresta ja parmesaanista tehty sekoitus.

Kuohuviini toimi läpi aterian: Se kävi alkumaljasta. Se toimi kokkausviininä. Sitä lisättiin risottoon valkoviinin sijaan. Sitä juotiin ruoan kanssa.

Ja mikä parasta: tyhjän pullon korkilla sai korvattua wc-vesisäiliön hajonneen painikkeen.

20160311_181204.jpg

Kuivat lihapasteijat

Oikeasti lihapasteijat pitäisi tehdä voitaikinaan, jolloin niistä tulisi lehteviä ja meheviä. Nyt ei sattunut olemaan voitaikinaa valmiina enkä viitsinyt lähteä sen takia kauppaan, niin tein lähes terveystaikinan:

  • purkki kermaviiliä
  • parisataa grammaa voimariinia (jos sitä ei löydy kaupasta voi myös ostaa oivariinia tai ingmariinia tai muuta vastaavaa)
  • vajaat viisi desiä vehnäjauhoja (täysjyvä- tai graham jopa näyttää tervellisimmältä)
  • teelusikallinen leivinjauhetta

Kermaviili ja voimariini sekoitettiin, ja siihen lisättiin jauhot ja leivinjauhe. Taikina hetkeksi kuistille lepäilemään. Täytteeksi paistettua jauhelihaa ja keitettyä riisiä. Näihin pasteijoihin piti pistää reikä, jotta kansi ei uunissa repeäisi. 225 astetta ja 10 minuuttia.

Tuli pasteijoita, mutta aika kuivia – mikä on merkillistä, kun rasvaa sentään meni taikinaan aika lailla.

20151128_201009.jpg

Syy, miksi piti ruveta tekemään pasteijoita ilman tuttuja emmeitä oli se, että tein ruoaksi jääkaapin jämä-mac-anc-cheesestä makaronilaatikkoa. Siitä projektista jäi jauhelihaa yli ja halusin käyttää sen samalla, kun uuni kerran oli kuuma. Ja kun se uuni oli kuuma, niin tekaisin myös iltapalaksi pizzan, johon sain käytettyä pehmenevät tomaatit, kovettuvat juustot  ja kuivuvat metwurstit. Ja vinkki: punainen pestokastike on aika hyvä tomaattipyreen korvike.

Eikä mennyt keittiössä kuin kolme tuntia. Jumalan kiitos – ja insinöörin – että astianpesukone on keksitty.

 

 

Melkein burgundinpata

Kyky reagoida, arvioida ja soveltaa on ehdottoman tärkeää, jotta ihminen on toimintakykyinen tilanteessa kuin tilanteessa. Niin kuin esim. silloin, kun alkaa laittaa ruokaa ja on ottanut kaupasta ilman suunnittelua saati listaa lähinnä tarjouksessa olevia tai laputettuja tuotteita.

Tänään tein lähes burgundinpataa. Kotona oli melkein kaikkia aineita ja lopputulos oli miltei tavoiteltu – vaikka siankyljen korvasin suikaloiduilla metwurstisiivuilla ja herkkusienet suppilovahveroilla ja sipulit hillosipuleilla ja porkkanan unohdin kokonaan. Chileläisen punaviinipussin loppu sai leikkiä ’assez bon’ ranskalaista.

Reseptin mukaan meni uunissa haudutus. Sillä aikaa ehti käydä kävelemässä idyllisessä talvimaisemassa, ihastella uutta lunta ja olla tyytyväinen sähköstä.

Helppo lohipasta ja muuta hyvää keittiössä

Nopea ruoka tulee graavatusta tai kylmäsavustetusta lohesta: Pasta kiehumaan. Sipuli renkaiksi ja valkosipulinkynsi viipaleiksi, pannuun öljyloraukseen kuullottumaan. Hetikohta sekaan purkki maustettua ruoanlaittokermaa (valkoviini) ja sen kuumettua pannulle myös vakuumipaketista valmiiksi viipaloidut lohi- tai kirjolohiviipaleet. Pastasta vedet veks, sitten pannulle ja pari pyöräytystä, jotta aineet sekaisin. Pöytään lisäksi limettiä ja Seafood and Fish -maustemylly. Kalapastan kanssa maistuu esim. Vina Maipo Chardonnay (6,99/plo).

Jälkiruoaksi voikin siirtää keittiön pöydän ja tuolit olkkariin ja seurata keittiön lattian maalausta: Pinta hiomalla rikki. Pölyn ja muun roskan imurointi, rasva- ja muiden keittiötahrojen pyyhintä tärpätillä. Rajaus siveltimellä, iso pinta telalla. Ensimmäinen kerros 10 % ohennettua Betolux Akvaa (62,90/prk), sen kuivuttua toinen kerros ohentamatonta maalia. Sävy K499 (sävytys 3,95/prk).

Onneksi tuli otettua se viinipullo jääkaapista ennen maalausta, niin ilta sujui rattoisasti värin kuivumista katsellen.

Lehtikaali-kylmäsavulohi-uunimunakas

Äiti toi vanhoja lehtiä luettavaksi. Yhdessä Kodin kuvalehdessä oli mainioita arkiruokia, jotka on nopeita tehdä (joskin alkuvalmistelut kestävät jonkin aikaa). Tänään meillä syötiin uunimunakasta, jossa oli lehtikaalia ja kylmäsavulohta – voin suositella. Mutta mähän tykkäänkin sekä kaalista että kalasta.

lehtikaalikylm�savulohiuunimunakasOlisin linkittänyt ohjeeseen, mutta sitä ei ollut Kodin kuvalehden kokkaussivuilla saatavilla. Munakkaan täytteessä oli sipulia, lehtikaalia, kylmäsavulohta ja sinappia. Varsinainen taikina tehtiin munista, maidosta ja juustoraasteesta, Mausteina suola ja pippuri (kun sitä muskottipähkinää ei sattunut olemaan). Munakasmassa tehtiin erikseen, samoin täyte. Jäähtynyt täyte kaadettiin munien sekaan ja koko massa voideltuun uunivuokaan. Munakasta paistettiin 200 asteessa 20 minuuttia.

(Lapset söivät kaupan valmiita jauhelihapihvejä ja lämmitettyjä paistettuja perunoita.)

Siikli on paras uusi peruna

Oi uuden perunan onnea: torilla on ollut tarjolla pälkäneläistä siikliä, jota olen kahden päivän aikana syönyt vähintään pienen ellen peräti suuren kapallisen. Siikli on ihanan pitkulainen, keltainen, kiinteä ja ennen kaikkea hyvän makuinen peruna; aivan eri luokkaa kuin timot ja swiftit (joita niitäkin olen kyllä jo pistellyt hyvällä halulla).

sydämenmuotoinen siikli-peruna

Vinkki uusien perunoiden pesemiseen: astioiden pesuun tarkoitettu pehmeä hankaustyyny vie tuoreen perunan kuoren tehokkaasti.

Peruna on hyvää kuumana pelkältään, voin tai sillin kanssa. Sen kylkeen sopii savukala, grillipihvi tai raakamakkara ja näiden seuralaiseksi kylmä olut. (On taas testattu kaikkien yhdistelmien toimivuus.) Vielä yhden perunan voi napata kattilasta tiskikonetta täyttäessään, ja se on haaleanakin hyvää. Jos jotain jäisi seuraavalle päivälle, niitä voisi syödä sellaisenaan kylmänä tai pannulla paistettuna. Perunat ja grillitähteet yhdistämällä saa pyttipannua. Perunoista voisi tehdä myös perunasalaattia (öljy+yrtit tai kermaviili, omena, suolakurkku ja roseepippuri -yhdistelmät maistuvat aina) ja grillata tämän kanssa uudet makkarat. Kierre on valmis.

Om om om, Hämeelinnassakin intialainen ravintola

Ei niin, että etnisistä ruokapaikoista olisi Hämeenlinnassa ollut puutetta tähänkään saakka. Kiinalaista, italialaista ja turkkilaista on ollut jo viime vuosituhannella, samoin meksikoilaista ja thaimaalaista jo monta vuotta!

Nyt kaupungissa on myös intialainen ravintola, ja siellä on hyvää ruokaa. Korvattiin tänään työkavereiden kanssa perinteinen pizzaperjantai ravintola Omin intialaisella lounasajan noutopöydällä – omomom ja namnamnam. Tarjolla oli kanaa, kalaa ja kahta kasvisruokaa kylmine lisukkeineen, riiseineen ja naaneineen. Voitti Amican 6-0 ja omat pakastusrasiatähteet 10-0.

wpid-om-intialainen-ravintola.jpg

Jos jotain huonoa pitää sanoa, niin kaupunkilaisten harmiksi paikka ei ole keskustassa. Eikä se ole toistaiseksi auki iltaisin. Eikä siellä ole A-oikeuksia. Mutta siitä viis, kun ruoka on kympin arvoista.

(Ja niin, se herkullisen ruoan kuvaaminen on haastava tehtävä.)