Ihminen vastaan parkkihalli (osa 1)

Lähdettiin kuukausi takaperin lasten kanssa serkkuja tapaamaan Tampereelle. Oli sovittu tärät Koskikeskukseen, joka oli sopivasti Hämeenlinnan, Armonkallion ja Ylöjärven keskipisteessä.

Halliin ajo sujui mallikkaasti Ratinan rakennustyömaasta huolimatta. Vapaat paikat olivat kuitenkin näin joulun alla kuitenkin kiven alla, ja veivasin autoni aika ahtaaseen paikkaan.

Ei olisi kannattanut: Kun palasimme parin tunnin syömisen ja shoppaamisen jälkeen autolle, viereisessä ruudussa oli uusi auto. Se oli edellistä isompi ja aiempaa lähempänä. En siis saanut ensimmäisellä yrityksellä autoani seinän vierestä pois, vaikka vieressä istui neuvomassa veli ja takapenkillä kolme koululaista.

Ei hätää: rekisterinumeron perusteella saimme tietää auton omistajan ja saatoimme soittaa hänelle. Hätää: omistaja ei vastannut puhelimeen.

Toinen yritys saada auto ruudusta pois ei onnistunut ensimmäistä paremmin, joten veli lähti kauppakeskuksen infoon kuuluttamaan omistajaa. Minä soitin seuraavaan kyläpaikkaan, että olimme kyllä tulossa, mutta vähän viiveella, sillä tiellä oli pieniä esteitä. (Oikeastihan siinä tiellä oli yksi iso este.)

Veljeä ei kuulunut inforetkeltä takaisin, eikä infokuulutustakaan kuulunut, joten koetin vielä kerran saada auton seinän vierestä pois. Onnistuin, joskin muovisen etupuskurini kustannuksella. Raavin auton ahtaasta paikasta pois ja jätin se jonkin matkan päähän nyt vapaaseen ruutuun. Koetin soittaa veljelleni ja ilmoittaa uuden sijainnin, mutta hänkään ei vastannut puhelimeen. Jätin lapset autoon ja lähdin itse hakemaan veljeäni infosta.

Koskikeskuksen sisällä selvisi, että varsinaista infoa ei ollut olemassakaan. Ei ihme, että kuulutuksiakaan ei kuulunut! Minun etsiessäni olematonta infoa veljeni oli palannut takaisin autolle, joka ei enää ollut siellä, missä se vähän aikaa sitten oli ollut ylitse-, alitse- ja sivuitsepääsemättömissä jumissa.

Veli soitti tyhjästä parkkiruudusta ja tiedusteli, missä auto oli, missä lapset olivat ja missä minä olin. Lupasin tulla välittömästi parkkihallin sisäänkäynnille ja näyttää auton uuden paikan – mutta en enää löytänytkään samaa ovea, josta olimme tulleet parkkikselta kauppakeskukseen. Suunnistin siis uudelle ovelle, minkä jälkeen koetin suunnistaa parkkihallissa sinne, missä kuvittelin auton jättäneeni.

Matkalla kohtasin joulupukin, joka jakoi lapsille karamelleja. Aikuisille ei valitettavasti ollut tarjolla liköörikonvehteja.

Löysin viimein oikean oven ja tapasin veljeni. Johdatin hänet autolle, jossa kuin ihmeen kaupalla mieleeni tuli ulosajoon varatun vartin varmasti ylittyneen. Jätin veljen ja lapset autoon, juoksin parkkilipun kanssa uudestaan maksuautomaatille, juoksin takasin autolle hakemaan lompakon, maksoin söhräämiseen menneestä ajasta, juoksin takaisin autolle ja hyppäsin rattiin enkä ajanut joulupukin päälle enkä kolaroinut viereistä autoa enkä törmännyt mihinkään lähtiessämme ulos parkkihallista.

Suunnistaminen Koskikeskuksesta Armonkalliollekin meni kerrasta nappiin (kiitos alkuasukkaan opastuksen), ja osa porukasta jäi pois. Soitin taas seuraavaan kyläpaikkaan ja sanoin, että olimme kyllä tulossa ja että enää pitäisi löytää tunnelin pää se sen toisessa päässä loistava valo, joka veisi Ylöjärvelle. Alkuasukasveljeni ei ollut enää kyydisssä, joten pyörin huolellisesti Armonkallion ja Tammelan pimeät kadut oikeaa tietä etsiessäni. Tampere on muuttunut huimasti sitten edellisen säännöllisen autoiluni siellä vv. 1986-1989.

Löysin kuitenkin Tammelan Alkon. Se oli entisellä paikallaan. Ostin sieltä neuvoa-antavat, ja minulle annettiin myös neuvot, miten pääsen rantatunneliin.

Vannoin, että vähään aikaan en asioisi parkkihallissa.

Sikahyvät sieniretket

Sikahyvät sieniretket

Mikä viikonloppu sienestykseen! Tällaisella säällä meni sekä lauantai että sunnuntai sienimetsässä.

Aamun eka kohde oli veljen ”varma paikka” Tampereen tuolla puolen. Olivat aiemmin sattumalta löytäneet serkun kanssa kankaan keltaisenaan kanttarelleja, ja riemuissaan jakaneet ilonsa myös sosiaalisessa mediassa. Kuvaan oli jäänyt paikannus päälle, joten uusintaretkemme oli turha. Suorastaan hanurista.

Siirryimme ns. muinaisille metsästysmaille, jossa äiti sanoi muistavansa parhaat paikat vaikka unissaan. Aitovuoren rivitalot oli kuitenkin purettu aikapäivää sitten ja armeijan alueen merkkaava aita siirretty sitten edellisen käynnin. Linnunpönttökin oli litistynyt kuusen kylkeen.

Saalista tuli kuitenkin sen verran, että saatiin serkulla lounaaksi mm. paistettuja sieniä ja Pito-perunaa (sitä ei liiemmin nykyään ole tarjolla, saati saatavilla). Ruokailun jälkeen lähdettiin iltavuoroon.

Teiskommassa pysähdyttiin lupaavan näköisen nyppylän kylkeen. Maasto oli mukava kävellä, mutta täällä oli kyllä käynyt joku muukin porukka: tanner oli täynnä tallausjälkiä, ja yhden männyn kyljessä oli myös jakkara. Mitä kukaan tulisi tänne istuskelemaan?

Sehän selvisi, kun pusikosta pölähti metsästäjä ase olallaan. Alueella liikkui kuulemma villisikaperhe – emakko, karju ja 12 possua – ja niiden sorkanjälket veivät aivan meidän reviirimme poikki. Vaihdoimme paikkaa.

Riittävän matkan päässä niin possuista kuin pyssyistä parkkeerasimme taas levikkeelle. Joku oli poiminut kaikki puolukat, mutta sentään löytyi mustia torvisieniä, valkoisia herkkusieniä – ja ruskeita kakkakasoja.

Niin, karhuhan on kaikkiruokainen.

Onneksi aurinko alkoi painua mailleen ja metsässä hämärtyi niin, että enää ei nähnyt edes monitehot päässä. Oli pakko lähteä kotiin. Nukkumaan oli ihana menmä, kun silmät sulkiessään näki sammalikon ja sen suppilovahverot.

Sunnuntaina uuteen metsään lähti uusi porukka ja uusi suunta. Otettiin matkaan kaksi koululaista varmistamaan pölinällään karhujen poissaolo.

Ajettiin kauniissa kesäsäässä puolituttuja paikkoja, mutta saalis oli laihaakin laihempi. Hakkuuaukio siellä, toinen täällä – onko puun hinta ehkä noussut? Parin sieniköyhän pysähdyksen mutta hirvikärpäsrikkaan rämminnän jälkeen päätettiin otta vielä yksi stoppi ja suunnata sitten kotiin. Und hast du mir gesehen, herra mun vereni och samma på svenska: metsän kultaa korin täydeltä.

Veljen vahingosta viisastuneena otin kuvan saaliista vasta kotona. Täältä on turha tulla etsimään, sienet on jo pannulla! Ja mahassa.

Näillä konsteilla hiihto on kivaa

”Eikö Marja-Liisan menestys yhtään innosta teitä hiihtämään kovempaa?” kysyi  liikunnanopettaja vilpittömästi hämmästyneenä. Ei.

Veri maistui suussa, hiki kirveli silmissä ja keuhkoon pisti ihan samalla tavalla kuin ennen olympialaisia. Niinpä Kaupin metsässä keksittiin milloin mitäkin syytä hidastaa, oikaista tai jättää hiihtämättä. Oli niitä päiviä, tuli verta myös nenästä, kaveri kaatui ja nyrjäytti nilkkansa, polvi venähti, voitelu epäonnistui, oli liian kylmää, vesikeli, sukset jäivät kotiin – mikä tosin kostautui koulun hikilankkuina – eksyttiin matkalla, hiihdettiin harhaan tai mitä vaan. Anteeksi opettaja, ei se ollut mitään henkilökohtaista.

Nyt hiihtäminen on kivaa. Aikuisten oikeasti. Siihen tarvitaan seuraavat seikat:

  1. Ei ole pakko. (Paitsi lasten, jotka otetaan mukaan.)
  2. Voi valita ajan. (Kun on syönyt hyvän aamupalan ja istuskellut kutimen kanssa sohvalla pari tuntia, tekeekin mieli ulos.)
  3. Voi valitan paikan. (Ei tarvitse lähteä tempomaan mäkiä ylös vaan voi hiihtää tasaisella. Järvilatu on niin hyvä!)
  4. Hiihtää vain hyvällä säällä. (Jos on +5 tai -25 niin ihan turha kaivaa suksia esiin.)
  5. Latu on kunnossa. (Konelatu järven jäällä on taivaan – ja kaupungin – lahja sunnuntaihiihtäjälle. Ja lauantai-.)
  6. Sukset on voideltu. (Nykymodernit sukset muutaman asteen pakkasella eivät edes kaipaa pikapitoa tai -luistoa.)
  7. Seura on samantasoista ja -henkistä. (Ks. kohta 1.)
  8. Eväät on mukana. (Että sattuikin vielä olemaan tallessa se muinainen junttipussi, johon saa pikavoiteet, limpsapullon, suklaapatukan ja lompakon siltä varalta, että rekkari on avoinna.)
  9. Hiihtää omaa vauhtiaan. (Eikä välitä muiden tahdista tai tyylistä.)
  10. Palkitsee itsensä. (Skool.)

2016-01-24-16.27.32.png.png

Kuvassa hyvän hiihtoretken edellytyksistä kohdat 1-9. Taustalla Aulangon näkötorni.

Vanhempainyhdistys tarjosi aamukahvit

Hämeenlinnan yhteiskoulun vanhempainyhdistys oli tänä aamuna koululaisia ja vanhempia vastassa kahvitermarein ja sämpylätarjoiluin. Kahvinjuonnin lomassa kerroimme yhdistyksen toiminnasta ja siitä, miten jäsenmaksuilla piristetään kouluarkea.

Varapuheenjohtaja Jenni Helenius oli mukana pöydän pystytyksestä saakka. – Tässä on käynyt kymmeniä vanhempia ja lapsia, ja vastaanotto on ollut tosi positiivinen. Väkeä on kiinnostanut yhdistyksen toiminnan lisäksi uuden Tuomelan koulun kuulumiset. Meidän kanssamme onkin kahvipisteellä ollut myös opettajia ja muuta henkilökuntaa, jotka voivat kertoa uuden rakennuksen uudesta pedagogiikasta.

image

Hämeenlinnan yhteiskoulun yläkoulu ja alakoulun parakit ovat myös vanhempainyhdistyksen toiminnan kohteena.

Hämeenlinnan yhteiskoulun vanhempainyhdistys tekee pääasiassa muuta kuin järjestää tilaisuuksia. Viime vuosien aikana Tuomelan koulun sisäilmatilanne on työllistänyt yhdistystä miltei eniten: olemme pyrkineet vaikuttamaan asioihin alotteita ja vetoomuksia tekemällä, mielipiteitä keräämällä ja välittämällä sekä toimikuntiin ja työryhmiin osallistumalla. Suoraan oppilaisiin liittyen olemme jakaneet stipendejä, rahoittaneet tapahtumia ja hankkineet lapsille leikkivälineitä. Nyt meneillään on piha-alueisiin ja välituntivälineisiin kohdistuva projekti HAMKin kanssa, ja varastossa odottavat tarvikkeet remonttityömaan aitaan maalattavia ’lapsivaroituskylttejä’ varten.

Kiireinen syksy on siis tulossa. Yhdistykseen ovat tervetulleita kaikki vanhemmat: toimintaan voi osallistua halvalla itse tekemällä – tai helpolla jäsenmaksun maksalla. Katso hykvanhempainyhdistys.net ja vaikuta koululaisten arkeen!

Viimeinen kesä Mukkulan leirintäalueella

Oltiin viime viikko kahden aikuisen ja neljän lapsen voimin Mukkulan leirintäalueella Lahdessa. Majoituimme kuuden hengen kaksikerroksisessa mökissä, jossa oli sähköt, suihkut, pesukoneet, jääkaapit, mikrot ja muut mukavuudet. Muistelimme vieraidemmekin kanssa muinaisia leirintäaluekokemuksiamme. Olipa jollain jopa traumoja telttailusta.

  • 70-luvulla ajettiin koko perheen voimin kesälomalle. Neljä henkeä ja soputeltta kuplavolkkariin ja kauas!
  • 80-luvulla kolkuteltiin likkakaverin kanssa Provinssirockiin junalla, pikkuteltta ja makuupussit rinkoissa.
  • 90-luvulla poikaystävän kanssa kohteena asuntomessut – kulkupelinä oma auto!
  • 2000-luvulla en tainnut käydäkään teltassa. Paitsi kaljateltoissa.
  • 2010-luvulla harjoiteltiin lapsen kanssa telttailua serkun vuokramökin pihassa.

Viime viikolla Mukkulassa pystyssä oli pari telttaa; muut asukkaat majoittuivat asuntoautoissaan tai -vaunuissaan sekä mökeissä tai huviloissa. Myös Mukkula leirintäalueena on häviää kartalta: kaupunki suunnittelee paikalle tapahtumapuistoa ja mahdollisesti hotellia Mukkulan kartanon täydentäjäksi.

Huvila-ja-pallogrilli.jpg

Kyllä kesään pallogrillaaminen kuuluu.

Aamu-Vesijärven-rannalla.jpg

Vesijärvi on suhteellisen suuri. Rannoilla on vaikka mitä: surffiklubista kuolleeseen haukeen ja uimarannasta kanadanhanhiin.

keittokatos-tyhjillään.jpg

Keittokatoksessa ei ollut tungosta.

rikkinäinen-sulkapallo.jpg

Alueella oli tenniskenttä, ja respasta sai lainata varusteita. Sulkapallo oli saanut vuosien varrella kovaa kyytiä!

Appara, Hämeenlinnan helmi

Viime aikoina Hämeenlinnassa on käyty kiivasta keskustelua Ahveniston alueesta ja etenkin suunnitellusta Wibit-vesipuistosta. Käänteiden (ja kylmän alkukesän) jälkeen yrittäjä on vetäytynyt hankkeesta.

Itse en ole muovin ylin ystävä, mutta tässä tapauksessa mieli tekisi nähdä Apparalla tekemistä ja toimintaa, joka toisi paikalle muitakin kuin vanhuksia ja viherpiipertäjiä. Vilpittömästi kaikki kunnia eläkeläisille ja ekologisteille, mutta sellaisena kuin Ahvenisto on ollut pitkään, käyttäjien määrä ei ainakaan kasvaisi ja nykyisenkin infran hoito rajallisin verovaroin olisi kallista. Kehittämisen tielle on jo lähdetty, kun allas on kunnostettu ja metsäseikkailurata rakennettu.

Appara on ihan helmi Hämeenlinnassa:

  1. Kirkasvetinen, puhdas järvi laitureineen ja rantoineen.
  2. Allas, jossa on lämmin vesi, hyppytelineet ja kiipeilyrata.
  3. Kunnon pukukopit ja vessat sekä entistä parempi kahvila.
  4. Makkaranpaistokota, leikkikenttä ja rantalentisverkot.
  5. Lenkkipolku ihanassa harjumaisemassa.
  6. Puukiipeilypuisto.
  7. Maisemat, metsäpolut, marjat, sienet.
  8. Talvisin avanto pukukoppeineen ja saunoineen.
  9. Talvisin hiihtolatu ihanassa harjumaisemassa. (Ja onneksi tasaisella jäälläkin voi hiihtää.)

Kaikki tämä hautausmaan ja moottoriradan välissä, hylätyn hyppyrimäen juurella.

Taidan kallistua siihen, että jos järvessä on kaksi kuukautta vuodesta muovipömpeli, joka saa paikalle lapsia ja niiden perheitä, esteettinen haitta on pienempi kuin uusien käyttäjien houkuttaminen alueelle. Olisko Wibit se portti, jolla lapsiperheet koukutetaan käyttämään palveluita, joilla puolestaan vaikutetaan koko alueen ylläpitoon ja toimintaan? Mitä mieltä sinä olet?

apparan-uima-allas

Ei ole kauankaan siitä, kun tämä allas oli tyhjä. Mieluummin tätä katselee kuin rapautuvaa betonia.

P.S. Hyppyrimäen päälle näköalakahvila!

Hämeenlinnalaisia kirpputoreja

Loma – ja sataa. Rannalla en ole maannut, mutta jonkun verran olen kierrellyt kirpputoreja huvin vuoksi ja urheilun kannalta. Seuraavassa muutama hämeenlinnalainen kirppis, joista kaikista olen hankkinut jotain (ihan vaan talouselämään osallistuakseni):

  • Hermannin kirppis (Brahenkatu 27). Toiminut samoissa tiloissa Kaurialasssa pitkään, joten vakiintunut myyjä- ja asiakaskunta. Tarjolla enimmäkseen vaatteita ja pikkutavaroita. Erikoisuus: ulko-oven vieressä ilmaiskori, josta saa napata mukaansa myymättä jääneitä artikkeleita.

    virkattu-nalle-roope-ankka-lehtiä

    Iltalukemista ja yökaveri.

  • Kirppulinna (Palokunnankatu 14). Kivenheiton päässä torilta, linja-autoaseman kulmalla. Suhteellisen pieni paikka, joten nopealla käynnillä voi tehdä hyviäkin löytöjä; tarjolla lähinnä vaatteita ja pikkutavaraa.

    farkut-ompelukoneen-edessä

    Nämä olivatkin *vähän* tiukat, joten ne jatkavat elämäänsä jossain muussa muodossa.

  • Fida (Palokunnankatu 5). Ei erityisen edullinen, mutta monipuolinen tarjonta huonekaluista kahvikuppeihin ja kirjallisuudesta kenkiin. Erikoisuus: samaan hintaan sana viikonvaihteeksi ja muiksikin päiviksi eli taustalla lähinnä Radio Dei.

    keramiikkakulhot-wetterhoffin-toukokuu-pöytäliinalla

    Eriväriset mutta samansävyiset keramiikkakulhot sopivat yhteen kattaukseen.

  • Hämeentien kirppis (Hämeentie 11). Entisen säilyketehtaan tiloissa eli mielenkiintoinen ympäristö aivan rautatieaseman vieressä. Neljä eri tilaa; yhdessä huonekaluja ja muissa tavanomaiset kirpputoripöydät. Vaatteita, kenkiä, astioita, kirjoja eli hyvin matkakassiin mahtuvaa artikkelia.

    hämeenlinnan-kunnalliskertomus-1935

    Mielenkiintoista luettavaa: mm. matkailijoita kaivataan kaupunkiin mutta kuka maksaisi investoinnit?

  • Keisarin makasiini (Aulangontie 1). Kävelymatkan päässä juna-asemalta. Entinen ammus- ja varusvarasto on nyt uudehko kirppis, jolla on uusi omistaja; vielä suhteellisen vähän myyjiä, ja pöytätarjous 18 e/vko, kun muissa hinnat lähempänä kolmeakymppiä.

    marimekko-olkalaukku-ja-isoäidin-neliöt-tyynyt-sohvapeite

    Humanistin läppärilaukku eli Marimekon olkalaukku. Väreistä huolimatta tunnen persuja äänestäneitä ihmisiä. Ja jopa persuja.

  • Hämeenlinnan kierrätyskeskus (Aulangontie 1). Samalla tontilla kuin edellinen. Tarjolla lähinnä huonekaluja eikä niinkään pikkutavaraa. Myös työkeskuksen pikkumyymälä uusille tuotteille.
    nojatuoli-tyynyt-matto

    Nojatuolin sisuksissa voi tarvittaessa myös säilyttää karkkivarastoa tai muita tarpeellisia pikkuesineitä.

    Mikä on sun mielestäsi Hämeenlinnassa visiitin väärtti paikka?

Ahvenistolla avattu Flowpark

Hämeenlinnaan rakennetaan Flowpark-kiipeilypuistoa. Tänään avattiin kaksi ensimmäistä rataa, ja tutustumaan pääsi kympillä. Olin paikalla kolmen lapsen kanssa, ja mentiinkin ihan kympillä.

testiradalla-opastus

Ensimmäinen etappi varusteiden pukemisen jälkeen oli testirata, jossa paikan säännöt kerrottiin ja etenemisen tekniikka näytettiin käytännössä.

flowpark-rata-mäntymetsässä

Radat kulkevat puusta puuhun. Köysiratojen välillä on lavoja, joissa turvaköydet siirretään seuraavaan suoritukseen.

köysirata-nuorallakävely

Tehtävä: löydä kuvasta ihminen.

Ratoja rakennetaan koko ajan lisää, ja parin viikon päästä niitä on yhteensä viisi. (Tänään saimme vielä seuraa rakennusmiehistä.)

Kaksi vihjettä ensikertalaisille: 1) Turvavarusteet kuuluvat vuokraan, mutta mukaan kannattaa ottaa puutarhakäsineet, joilla saa vaijereista mukavamman ja tukevamman otteen. 2) Ahveniston altaassa on lämpöisempää vettä kuin järvessä.

Nainen paljasti hyvän sienipaikan tuttavalleen

Kanta-Hämeessä määrittelemättömällä paikkakunnalla keski-ikäinen nainen on paljastunut tuttavalleen hyvän sienipaikan ja lähtenyt vielä itse opastamaan täsmälliset hyvät esiintymät. Kanta-Hämeen poliisille on tehty rikosilmoitus, mutta viranomaiset eivät paljasta yksityiskohtia tekopaikasta tai tekijän henkilöllisyyydestä asianomaisia ja tekopaikkaa suojellakseen.

Tapahtumaa todistamaan joutunut mieshenkilö kertoo: – Olin salaisessa vakiopaikassani, kun kuulin kahden naisen tulevan apajilleni. He eivät onneksi huomanneet minua kiven takana maastopuvussani, sillä he juttelivat kovaäänisesti ja tarkkailivat sammalmattoa samaan aikaan kahden hengen voimin. Toinen naisista oli ilmiselvästi käynyt sienipaikoillani aiemminkin, sillä hän neuvoi auliisti toiselle, mistä kannattaa katsoa ja mistä ei. Seurasin tilannetta toista tuntia, ja naisten käytös oli todella törkeää: he kulkivat etäällä toisistaan, kulkivat systemaattisesti ristiin rastiin ja kattoivat aika lailla tarkkaan todennäköisimmät kasvupaikat. Kuin pilkatakseen minua he myös poimivat vain suurimmat sienet ja jättivät minulle vain pienet ripaleet!

Valtakunnalliset ja paikalliset sieniseurat tuomitsevat teon perinteisen sienikulttuurin vastaisena. – Jos jokainen alkaisi näin auliisti jakaa hyvien sienipaikkojen sijaintia, sienet loppuisivat Suomen metsistä alta aikayksikön! Ei sieniin voi suhtautua näin kevyesti ikään kuin loppumattomana ja uusiutuvana luonnonvarana, jyrähtää pitkän linjan sieniharrastaja, joka haluaa tietosuojan nimissä säilyä nimettömänä. – Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin! toteaa puolestaan suomalaisen kulttuurin ja kansallisten perinteiden ystävä, niin ikään nimettömästi.  – Jos tällainen peli jatkuu, ihmiset alkavat kohta jutella toisilleen ihan niitä näitä ja tehdä muutenkin asioita puolituttujen kanssa. Suomalaisuuden liitolla ja kirveellä olisi tällaisessa tilanteessa totta tosiaan töitä!

wpid-metsä.jpg.jpeg

Kuvan metsällä ei ole yhteyttä tapahtuneeseen.