syksy

Sikahyvät sieniretket
by

Sikahyvät sieniretket

Mikä viikonloppu sienestykseen! Tällaisella säällä meni sekä lauantai että sunnuntai sienimetsässä.

Aamun eka kohde oli veljen ”varma paikka” Tampereen tuolla puolen. Olivat aiemmin sattumalta löytäneet serkun kanssa kankaan keltaisenaan kanttarelleja, ja riemuissaan jakaneet ilonsa myös sosiaalisessa mediassa. Kuvaan oli jäänyt paikannus päälle, joten uusintaretkemme oli turha. Suorastaan hanurista.

Siirryimme ns. muinaisille metsästysmaille, jossa äiti sanoi muistavansa parhaat paikat vaikka unissaan. Aitovuoren rivitalot oli kuitenkin purettu aikapäivää sitten ja armeijan alueen merkkaava aita siirretty sitten edellisen käynnin. Linnunpönttökin oli litistynyt kuusen kylkeen.

Saalista tuli kuitenkin sen verran, että saatiin serkulla lounaaksi mm. paistettuja sieniä ja Pito-perunaa (sitä ei liiemmin nykyään ole tarjolla, saati saatavilla). Ruokailun jälkeen lähdettiin iltavuoroon.

Teiskommassa pysähdyttiin lupaavan näköisen nyppylän kylkeen. Maasto oli mukava kävellä, mutta täällä oli kyllä käynyt joku muukin porukka: tanner oli täynnä tallausjälkiä, ja yhden männyn kyljessä oli myös jakkara. Mitä kukaan tulisi tänne istuskelemaan?

Sehän selvisi, kun pusikosta pölähti metsästäjä ase olallaan. Alueella liikkui kuulemma villisikaperhe – emakko, karju ja 12 possua – ja niiden sorkanjälket veivät aivan meidän reviirimme poikki. Vaihdoimme paikkaa.

Riittävän matkan päässä niin possuista kuin pyssyistä parkkeerasimme taas levikkeelle. Joku oli poiminut kaikki puolukat, mutta sentään löytyi mustia torvisieniä, valkoisia herkkusieniä – ja ruskeita kakkakasoja.

Niin, karhuhan on kaikkiruokainen.

Onneksi aurinko alkoi painua mailleen ja metsässä hämärtyi niin, että enää ei nähnyt edes monitehot päässä. Oli pakko lähteä kotiin. Nukkumaan oli ihana menmä, kun silmät sulkiessään näki sammalikon ja sen suppilovahverot.

Sunnuntaina uuteen metsään lähti uusi porukka ja uusi suunta. Otettiin matkaan kaksi koululaista varmistamaan pölinällään karhujen poissaolo.

Ajettiin kauniissa kesäsäässä puolituttuja paikkoja, mutta saalis oli laihaakin laihempi. Hakkuuaukio siellä, toinen täällä – onko puun hinta ehkä noussut? Parin sieniköyhän pysähdyksen mutta hirvikärpäsrikkaan rämminnän jälkeen päätettiin otta vielä yksi stoppi ja suunnata sitten kotiin. Und hast du mir gesehen, herra mun vereni och samma på svenska: metsän kultaa korin täydeltä.

Veljen vahingosta viisastuneena otin kuvan saaliista vasta kotona. Täältä on turha tulla etsimään, sienet on jo pannulla! Ja mahassa.

by

Hapankaali kotikonstein

Hämeen sanomassa oli viikolla ohjeita syksyn sadon säilöntään. Hapankaali:

  • 1,5 kg keräkaalia (mummu oli onneksi tullut Suttisen kautta)
  • 1,5 rkl merisuolaa
  • 200 gr porkkanaa (ks. keräkaali)
  • 0,5 dl heraa (valutetaan 2 dl huoneenlämpöistä piimää suodatinpussin läpi)

Kaali (tai kaalit) huuhdellaan, päällimmäiset lehdet poistetaan ja kanta koverretaan pois. Leikataan ohuiksi suikaleiksi (mielellään konevoimalla, joskin myös juustohöylä tai mandoliini käyvät). Silppua nuijitaan (esim. laakeassa ja läpinäkyvässä lintujen talipalloämpärissä paremman puutteessa mokkonuijalla), kunnes kaali alkaa mehustua. Porkkanat kuoritaan ja raastetaan karkeaksi. Parin litran vetoinen  lasipurkki täytetään kerroksittain kaalilla, suolalla ja porkkanalla, ja ainekset painellaan tiiviisti astiaan. Hera kaadetaan päälle. Päällimmäiseksi voipaperi ja paino. Annetaan hapattua pari päivää huoneenlämmössä, minkä jälkeen siirretään viileään (15 astetta) pariksi viikoksi. Valmistumista seurataan päivittäin, samoin muodostuva vaahto kuoritaan päivittäin. Valmis kaali säilytetään kylmässä.

Purkki täytetty eilen. Kiitos neuvota, veli hyvä: sitähän ei kannata tosiaan laittaa ikkunan eteen valoisaan ja lämpimään, vaan ”sinne, mihin ei aurinko paista”. Eli kahvinkeittimen viereen pimeimpään nurkkaan. Mielenkiintoista nähdä, millaista tästä tulee.

Tuleeko mieleen kilpailevaa reseptiä? Millä muulla prosessin voi käynnistää kuin heralla? Edellisen hapankaalin jämillä?

by

Nainen paljasti hyvän sienipaikan tuttavalleen

Kanta-Hämeessä määrittelemättömällä paikkakunnalla keski-ikäinen nainen on paljastunut tuttavalleen hyvän sienipaikan ja lähtenyt vielä itse opastamaan täsmälliset hyvät esiintymät. Kanta-Hämeen poliisille on tehty rikosilmoitus, mutta viranomaiset eivät paljasta yksityiskohtia tekopaikasta tai tekijän henkilöllisyyydestä asianomaisia ja tekopaikkaa suojellakseen.

Tapahtumaa todistamaan joutunut mieshenkilö kertoo: – Olin salaisessa vakiopaikassani, kun kuulin kahden naisen tulevan apajilleni. He eivät onneksi huomanneet minua kiven takana maastopuvussani, sillä he juttelivat kovaäänisesti ja tarkkailivat sammalmattoa samaan aikaan kahden hengen voimin. Toinen naisista oli ilmiselvästi käynyt sienipaikoillani aiemminkin, sillä hän neuvoi auliisti toiselle, mistä kannattaa katsoa ja mistä ei. Seurasin tilannetta toista tuntia, ja naisten käytös oli todella törkeää: he kulkivat etäällä toisistaan, kulkivat systemaattisesti ristiin rastiin ja kattoivat aika lailla tarkkaan todennäköisimmät kasvupaikat. Kuin pilkatakseen minua he myös poimivat vain suurimmat sienet ja jättivät minulle vain pienet ripaleet!

Valtakunnalliset ja paikalliset sieniseurat tuomitsevat teon perinteisen sienikulttuurin vastaisena. – Jos jokainen alkaisi näin auliisti jakaa hyvien sienipaikkojen sijaintia, sienet loppuisivat Suomen metsistä alta aikayksikön! Ei sieniin voi suhtautua näin kevyesti ikään kuin loppumattomana ja uusiutuvana luonnonvarana, jyrähtää pitkän linjan sieniharrastaja, joka haluaa tietosuojan nimissä säilyä nimettömänä. – Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin! toteaa puolestaan suomalaisen kulttuurin ja kansallisten perinteiden ystävä, niin ikään nimettömästi.  – Jos tällainen peli jatkuu, ihmiset alkavat kohta jutella toisilleen ihan niitä näitä ja tehdä muutenkin asioita puolituttujen kanssa. Suomalaisuuden liitolla ja kirveellä olisi tällaisessa tilanteessa totta tosiaan töitä!

wpid-metsä.jpg.jpeg

Kuvan metsällä ei ole yhteyttä tapahtuneeseen.

by

Kolme väriä: sininen, punainen ja ruskea

Olin likkakaverin kanssa sunnuntaina sienessä. Facebookin kuvallisten ja sanallisten sieniraporttien perusteella odotimme kovaa poimimis- ja perkaamisurakkaa, joten lähdettiin matkaan jo kahdeksalta aamulla. Kaveri oli varustautunut Ikean kassilla ja muovipusseilla, mulla oli matkassa kolme koppaa ja reppu varmuuden vuoksi.

Ja saatiinhan sitä raitista ilmaa! Ja liikuntaa! Sieniä ei juurikaan.

kolme puolukkaa

20141005_120814

20141005_103855

Paluumatkalla olisi voitu poiketa Ikeaan, olisi ollut kassissa tyhjää tilaa.

by

Sienioppaat vertailussa

Suppilovahveroita odotellessa testasin neljää erilaista sieniopasta metsän antimien tunnistamiseen:

1) Mauri Korhosen ’100 sientä’ -kirja sisältää aivan kaiken ja lite till, mitä normi-ihmisen tarvitsee sienistä tietää: sienen määritelmästä lajikuvausten, ruokaohjeiden ja säilöntävinkkien kautta kaupallisen poiminnan säädöksiin ja alan lähdekirjallisuteen. Kirja on riittävän pieni ja kevyt kopan pohjalle, vaikkakin metsässä käytettäväksi vähän turhan iso ja mielenkiintoinen.

2) ’Parhaimmat ruokasienemme’ -kasettikirja (toim. Irma Järvinen) eli C-kasetin kokoinen, muovikuorinen, 35 sienen korttikokoelma. Hyvää siinä on pieni koko, säänkesto ja riittävä aineisto eli lajikuvaukset värikuvineen ja käyttöohjeineen.

3) Puhelimeen ladattavan ’Sienioppaan’ (Lasse Kosonen) sisältämä sienimäärä on edellisen kahden välistä. Sienioppaan valttina edellisiin nähden on sienten tunnistustoiminto mm. värin, muodon ja muiden ominaisuuksien perusteella. Oppaassa on myös hakemisto, kuten edellisissäkin.

4) Äiti. Kuljettaa hyville sienipaikoille, löytää ja tunnistaa sienet ja kertoo niihin liittyviä muistoja, antaa käsittely- ja ruokaohjeita, tarjoaa retkellä eväät, osallistuu sienten perkaamiseen, säilömiseen ja valmistukseen sekä jää vielä syömäänkin. Vertailun ylivoimainen voittaja.

by

Tomaatintaimet istutettu

Taimitarhoissa on tarjolla jos jonkinlaista tomaattia; mustasta vihreään, isosta pieneen, amppelista köynnöstävään, tanskanviennistä häränsydämeen, yhdestä toiseen. Minä ostin tänäkin vuonna kolme ihan tavallista tomaatintainta.

wpid-tomaatit-kasvusäkissä.jpg.jpeg

Tomaattien koti on talon eteläseinustalla. Nurkalta lähtee viiniköynnös maata, kiviä ja ritilää pitkin kohti puutarhaporttia, ja kulmaan muodostuu riittävän suojaisa ja lämmin paikka. Tomaatit olen istuttanut kasvusäkkiin.

Viljelypinta-ala on viime vuodesta kasvanut 100 %: otin toisenkin multasäkin edellisen viereen. Maisemoin muovin joutilailla tiiliskivillä. Mikäli kasvumenestys on samanlainen kuin viime vuonna, loppukesästä tukiritilän peittää sankka tomaatinvarsiviidakko, joka muodostaa yhtenäisen viherseinän viiniköynnöksen kanssa.

Hyvällä onnella voi tulla myös tomaatteja.

by

Omena-raparperikakku ilman raparperia

Sara La Fountain ei täytä mun kriteerejäni uskottavasta kokista. En osaa tarkemmin analysoida, onko kyse siitä hatusta (josta se on näköjään luopunut) vai sen alla olevasta nätistä naamasta (joka edellä se tuntuu kokkiuttaan edistävän) vai siitä, että en ole havainnut sillä mitään erityistä fokusta (esim. 30 minute meals). Tulipa kuitenkin lauantaina sadetta pidellessä ja kakluunia vahtiessa katsottua ohjelmaa 24 Kitchen, jossa mimmi teki omena-raparperikakun.

Momenakeikauskakkuullahan niitä omenoita on, joten testasin samalla keikauskakkuperiaatteella omena-omenakakkua eli jätin reseptistä raparperin pois. Keikauskakku on siitä mukava leivonnainen, että onnistuessaan se on paitsi hyvän makuinen myös näyttävän näköinen.  Jos omenat olisivat tasakokoisia ja leipuri jaksaisi tehdä symmetriset kuviot, niin tulos olisi aina parempi.

Mutta mainitsinko joskus jotain ruoan kuvaamisen haastavuudesta?