Tomaatintaimet istutettu

Taimitarhoissa on tarjolla jos jonkinlaista tomaattia; mustasta vihreään, isosta pieneen, amppelista köynnöstävään, tanskanviennistä häränsydämeen, yhdestä toiseen. Minä ostin tänäkin vuonna kolme ihan tavallista tomaatintainta.

wpid-tomaatit-kasvusäkissä.jpg.jpeg

Tomaattien koti on talon eteläseinustalla. Nurkalta lähtee viiniköynnös maata, kiviä ja ritilää pitkin kohti puutarhaporttia, ja kulmaan muodostuu riittävän suojaisa ja lämmin paikka. Tomaatit olen istuttanut kasvusäkkiin.

Viljelypinta-ala on viime vuodesta kasvanut 100 %: otin toisenkin multasäkin edellisen viereen. Maisemoin muovin joutilailla tiiliskivillä. Mikäli kasvumenestys on samanlainen kuin viime vuonna, loppukesästä tukiritilän peittää sankka tomaatinvarsiviidakko, joka muodostaa yhtenäisen viherseinän viiniköynnöksen kanssa.

Hyvällä onnella voi tulla myös tomaatteja.

Portti puutarhaan

Irrotin syksyllä talon seinästä villiviiniköynnöksen, joka oli syönyt sadeveden kanssa nurkkahirttä. Köynnös makaili ensin maassa pitkin pituuttaan, kunnes siirsin sen kevytkasvihuoneen runkoa kiertämään. Suunnitelma oli, että tänä kesänä mulla olisi nurkalla idyllinen, vehreä viinitupa (1 asiakaspaikka, 2 jos pystybaari), mutta se suunnitelma ei toteutunut, kun talvella lumet putosivat katolta viritelmän päälle ja romahduttivat sen aika lailla kasaan. Note to self: lumi putoaa katolta alaspäin.

Köynnös oli alkukevään kiepillä talon nurkalla, kun en sitä kuntotarkastusinsinöörin neuvosta huolimatta raaskinut hävittääkään. Koetin saada sitä omenapuuhunkin roikkumaan, mutta ei pituus (ei oma eikä köynnöksen) riittänyt eivätkä polkupyörän ritsin mustekalat toimineet niin kuin olin ajatellut.

Onneksi sain apua rakennustaitoiselta kaverilta: suunnittelu, puutavara ja toteutus tulivat ammattilaiselta – itse osasin maalata.

piha-ennen-porttia

Ennen

puutarhaportti-villiviinille

Jälkeen.

Voikukkasima ja muut luomuherkut

Pihassa on enää kolme kasaa lunta, ja harava on kaivettu varastosta. Kohta alkaa ’nurmikko’ puskea vuohenputkea, voikukkaa ja vesiheinää. Näistä hyvävoimaisista hyötykasveista ilmeisesti vesiheinäkin kelpaisi ihmisen suuhun – minä olen käyttänyt vain vuohenputkea ja voikukkaa vihersalaatin seassa.

Kerran tein myös voikukkasimaa. Lapsellisesti ajattelin, että valmistus olisi lapsen leikkiä, kun materiaalia oli etupiha keltaisenaan. Väärin: kukkien nyppimiseen ja putsaamiseen kului kauan, kun vain keltaiset terälehdet sai käyttää (ei siis vihreitä osia eikä mustia ötököitä). Valmistaminenkin siivilöimisineen kaikkineen vei enemmän aikaa kuin tavallisen siman laitto. Suurin urakka oli kuitenkin edessä:

Pullotin voikukkasiman kahden litran limpsapulloihin ja vein ne kellariin säilöön. Meni viikko ja toinenkin, ja kävi juuri niin kuin kaikelle ruoalle, joka ei ole jääkaapissa silmien edessä: vähän ikään kuin unohdinkin koko siman olemassaolon.

Seuraavan kerran kellariin mennessäni tarttui sukka lattiaan. Otin tukea hyllystä, ja käsi liimantui tahmeaan pintaan. Väistin taaksepäin, ja puseron selkämys oli seinässä kiinni. Kovin hyvin en edes nähnyt, kun kattolamppu oli likaisenhimmeä.

Sima oli käynyt niin hyvin, että pehmeämuovinen, suuri limpsapullo oli paisunut myös pohjastaan. Pyöreäpohjainen pullo oli kellahtanut hyllyltä lattialle ja räjähtänyt: koko pieni kellari oli lattiasta kattoon voikukkasimalla pintakäsitelty.

Simaa oli kyllä vielä toinen pullo jäljellä. Arvatkaa, joinko sitä ennen vai jälkeen siivouksen.