Sikahyvät sieniretket

Sikahyvät sieniretket

Mikä viikonloppu sienestykseen! Tällaisella säällä meni sekä lauantai että sunnuntai sienimetsässä.

Aamun eka kohde oli veljen ”varma paikka” Tampereen tuolla puolen. Olivat aiemmin sattumalta löytäneet serkun kanssa kankaan keltaisenaan kanttarelleja, ja riemuissaan jakaneet ilonsa myös sosiaalisessa mediassa. Kuvaan oli jäänyt paikannus päälle, joten uusintaretkemme oli turha. Suorastaan hanurista.

Siirryimme ns. muinaisille metsästysmaille, jossa äiti sanoi muistavansa parhaat paikat vaikka unissaan. Aitovuoren rivitalot oli kuitenkin purettu aikapäivää sitten ja armeijan alueen merkkaava aita siirretty sitten edellisen käynnin. Linnunpönttökin oli litistynyt kuusen kylkeen.

Saalista tuli kuitenkin sen verran, että saatiin serkulla lounaaksi mm. paistettuja sieniä ja Pito-perunaa (sitä ei liiemmin nykyään ole tarjolla, saati saatavilla). Ruokailun jälkeen lähdettiin iltavuoroon.

Teiskommassa pysähdyttiin lupaavan näköisen nyppylän kylkeen. Maasto oli mukava kävellä, mutta täällä oli kyllä käynyt joku muukin porukka: tanner oli täynnä tallausjälkiä, ja yhden männyn kyljessä oli myös jakkara. Mitä kukaan tulisi tänne istuskelemaan?

Sehän selvisi, kun pusikosta pölähti metsästäjä ase olallaan. Alueella liikkui kuulemma villisikaperhe – emakko, karju ja 12 possua – ja niiden sorkanjälket veivät aivan meidän reviirimme poikki. Vaihdoimme paikkaa.

Riittävän matkan päässä niin possuista kuin pyssyistä parkkeerasimme taas levikkeelle. Joku oli poiminut kaikki puolukat, mutta sentään löytyi mustia torvisieniä, valkoisia herkkusieniä – ja ruskeita kakkakasoja.

Niin, karhuhan on kaikkiruokainen.

Onneksi aurinko alkoi painua mailleen ja metsässä hämärtyi niin, että enää ei nähnyt edes monitehot päässä. Oli pakko lähteä kotiin. Nukkumaan oli ihana menmä, kun silmät sulkiessään näki sammalikon ja sen suppilovahverot.

Sunnuntaina uuteen metsään lähti uusi porukka ja uusi suunta. Otettiin matkaan kaksi koululaista varmistamaan pölinällään karhujen poissaolo.

Ajettiin kauniissa kesäsäässä puolituttuja paikkoja, mutta saalis oli laihaakin laihempi. Hakkuuaukio siellä, toinen täällä – onko puun hinta ehkä noussut? Parin sieniköyhän pysähdyksen mutta hirvikärpäsrikkaan rämminnän jälkeen päätettiin otta vielä yksi stoppi ja suunnata sitten kotiin. Und hast du mir gesehen, herra mun vereni och samma på svenska: metsän kultaa korin täydeltä.

Veljen vahingosta viisastuneena otin kuvan saaliista vasta kotona. Täältä on turha tulla etsimään, sienet on jo pannulla! Ja mahassa.

Kolme väriä: sininen, punainen ja ruskea

Olin likkakaverin kanssa sunnuntaina sienessä. Facebookin kuvallisten ja sanallisten sieniraporttien perusteella odotimme kovaa poimimis- ja perkaamisurakkaa, joten lähdettiin matkaan jo kahdeksalta aamulla. Kaveri oli varustautunut Ikean kassilla ja muovipusseilla, mulla oli matkassa kolme koppaa ja reppu varmuuden vuoksi.

Ja saatiinhan sitä raitista ilmaa! Ja liikuntaa! Sieniä ei juurikaan.

kolme puolukkaa

20141005_120814

20141005_103855

Paluumatkalla olisi voitu poiketa Ikeaan, olisi ollut kassissa tyhjää tilaa.

Suppilovahverohillo

Suppilovahveroita voi tehdä vaikka mitä: kastiketta, muhennosta, lisuketta, keittoa. Jos ei laita heti ruuaksi, voi pakastaa, kuivata – tai hillota.

Tein juuri sunnuntaisen suppisretken saaliista marttojen mausteista suppilovahverohilloa. Sen verran muuttelin ohjetta, että maustepippurin sijaan panin keitokseen katajanmarjoja (kun ei kaapissa ollut maustepippuria) ja hillosokerin sijaan tavallista taloussokeria (kun ei kaapissa ollut hillosokeria). (Ja toinen sipuleista oli valkosipulin kynsi.) Muuten menin ohjeen mukaan, ja nyt odottelenkin hillon jäähtymistä ja makujen tasaantumista.

Yleisön ja omaksi riemuksi en ottanut kuvaa hillosta. Minkä tahansa ruuan onnistunut kuvaaminen on erittäin vaikeaa, ja mustanruskean mönjän herkulllisuuden välittäminen valokuvassa mission impossible.

Eivätkä sieniruoat lähtökohtaisestikaan ole kovin houkuttelevia: Kerran mulla oli töissä eväänä mustatorvisienikeittoa ja työkavereiden tiedustellessa mitä söin oli pakko sanoa ”Näköjään ripulia”. Mutta ne oli ne samat työkaverit, jotka tyrmäsivät sienipiiraani.

sienikori-sammaleella

 

Sieni-pekonipiirakka

Taikina

  • 300 g perunamuusia
  • 150 g voita
  • 4 dl vehnäjauhoja

Täyte

  • 100 g pekonia
  • 200 g sieniä
  • 1 sipuli
  • 2-3 rkl pestoa
  • 2 dl kermaviiliä
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl juustoraastetta
  • mustapippuria

Taikinan ainekset nypitään tasaiseksi massaksi ja annetaan kohmettua jääkaapissa. Sienipekonitäyte (ainekset pekonista pestoon) paistetaan pannulla. Loput sekaisin päälikerrokseksi.

Taikina taputellaan tasaiseksi uunipellille, täyte lisätään ja kermaviiliseos kaadetaan päällimmäiseksi. Paistetaan 200-asteisessa uunissa 35-40 minuuttia.

Ohje Hämeen sanomista, kiitos toimittaja Anna-Mari Vuollet: tähän upposi mukavasti ylijäänyt perunamuusi ja viime syksyn viimeiset pakastesienet.

Lattia on laudetta lämpimämpi

image

Olen kuivattanut eilistä sienisaalista nyt vuorokauden saunassa. Osa sienistä oli lauteilla ritilöillä, osa pesuhuoneessa sideharsoilla lattialämmityksen päällä. Tulos: lattialämmitys voittaa selvästi. Tätä menoa päästään pesulle jo loppuviikosta!