Kuivat lihapasteijat

Oikeasti lihapasteijat pitäisi tehdä voitaikinaan, jolloin niistä tulisi lehteviä ja meheviä. Nyt ei sattunut olemaan voitaikinaa valmiina enkä viitsinyt lähteä sen takia kauppaan, niin tein lähes terveystaikinan:

  • purkki kermaviiliä
  • parisataa grammaa voimariinia (jos sitä ei löydy kaupasta voi myös ostaa oivariinia tai ingmariinia tai muuta vastaavaa)
  • vajaat viisi desiä vehnäjauhoja (täysjyvä- tai graham jopa näyttää tervellisimmältä)
  • teelusikallinen leivinjauhetta

Kermaviili ja voimariini sekoitettiin, ja siihen lisättiin jauhot ja leivinjauhe. Taikina hetkeksi kuistille lepäilemään. Täytteeksi paistettua jauhelihaa ja keitettyä riisiä. Näihin pasteijoihin piti pistää reikä, jotta kansi ei uunissa repeäisi. 225 astetta ja 10 minuuttia.

Tuli pasteijoita, mutta aika kuivia – mikä on merkillistä, kun rasvaa sentään meni taikinaan aika lailla.

20151128_201009.jpg

Syy, miksi piti ruveta tekemään pasteijoita ilman tuttuja emmeitä oli se, että tein ruoaksi jääkaapin jämä-mac-anc-cheesestä makaronilaatikkoa. Siitä projektista jäi jauhelihaa yli ja halusin käyttää sen samalla, kun uuni kerran oli kuuma. Ja kun se uuni oli kuuma, niin tekaisin myös iltapalaksi pizzan, johon sain käytettyä pehmenevät tomaatit, kovettuvat juustot  ja kuivuvat metwurstit. Ja vinkki: punainen pestokastike on aika hyvä tomaattipyreen korvike.

Eikä mennyt keittiössä kuin kolme tuntia. Jumalan kiitos – ja insinöörin – että astianpesukone on keksitty.

 

 

Sitrunebergin kakku

Ei saatu koko kerimäkeläistä piparkakkutaloa syötyä jouluna eikä sen jälkeenkään, vaikka urakkaporukkana oli sentään lapset ja niiden serkut.

Tehtiin siis erittäin mukaeltuja runebergintorttuja: tuli yksi kakku ilman mantelia ja vadelmaa. Noudatin Kinuskikissan sitruunaisen Runebergin kakun perusohjetta, mutta siihen tuli muutama muutos:

  • jätin taikinasta mantelirouheen pois – kun sitä ei ollut – joten kiinteitä aineita oli taikinassa vähemmän kuin alkuperäisessä reseptissä
  • lisäsin taikinaan pari tippaa karvasmanteliaromia korvaamaan mantelirouheen puutetta
  • en tehnyt laakeaa ja matalaa kakkua vaan kapean ja korkean
  • en koristellut kakkua sen paremmin vadelmahillolla kuin kuorrutteellakaan vaan tästä tuli kuivakakkuversio.

Kahta en vaihda

Irtopohjavuoka ja leivinpaperi ovat aivan ehdottomat leivonnassa. Jännitys tosin vähenee, kun ei tarvitse miettiä, A) irtoaako kakku vuoasta B) kokonaisena. Ulkopinta ei rypistetyn leivinpaperin kanssa ole yhtä sileä, mutta kakku on sentään yhtenä kappaleena kauneusvirheestä huolimatta. Tässä käytin pientä irtopohjavuokaa, jotta sain riittävän korkean leivonnaisen aikaiseksi ja peitin kakun paiston puolivälissä foliolla, jotta pinta ei tummenisi liikaa.

Feta-rucolapiirakka

Ruoanlaitossa noudatan ”otetaan, mitä on” -periaatetta. Sunnuntaina otin, mitä oli ja tein feta-rucolapiirakan. (Jos olisi ollut pinaattia, olisin tehnyt feta-pinaattipiirakan.)

  • Pakastimen alimmasta lokerosta paketti valmista piirakkataikinaa. Parasta ennen -päivämäärä joskus varhain 2014, joten ei ihme, että se oli sienten ja puolukoiden, muumin kalanappien ja laputetun valmiskaalilaatikon alla kätkässä.
  • Tölkki kermaviiliä. Hapanmaitotuotteethan säilyvät vaikka puoli vuotta – mutta tämä oli viikolla ostettua ja siten päivämääräintoleranteillekin sopivaa.
  • Kolme kananmunaa. Niitä oli kennossa kolme, joten käytin kaikki – yksin on munan ikävä olla kylmässä.
  • Fetajuustoa. Lidlissä oli kilon purkki tajuttoman halvalla, niin pitihän se ostaa. (Bensa-asemaa en ole koskaan hommannut.)
  • Puolikas ruukullinen saksittua rucolaa. Se on kaupassa reipasta ja ryhdikästä, mutta nuupahtaa nopeasti kotona. Toinen puoli ruukusta meni suoraan salaattiin.
  • Putininkäntty eli Oltermannin kuivumassa oleva kantapala.

Sitten otin myös irtopohjavuo’an ja leivinpaperia ja lasillisen punaviiniä. (Sekin oli pussinjämiä muutaman viikon takaa.) Rypistelin leivinpaperin käsissäni pehmeäksi, jotta se asettui tasaisesti vuo’an reunojen mukaan. Painelin taikinan ohuelti pohjalle ja reunoille ja paistoin sitä 200-asteisessa uunissa kymmenen minuuttia. (Hyvänkin täytteen alla raa’aksi jäänyt taikina pilaa piiraan kuin piiraan.) Sitten kaadoin paistuneelle pohjalle täytteen (kermaviili, munat, feta ja rucola), minkä päälle ripottelin juustoraasteen. Panin piirakan takaisin uuniin paistumaan puoleksi tunniksi.

feta-rucolapiirakka

Sitten otettiin ja syötiin.

Mitat tarkistettava työmaalla

Oli lauantaina runsaasti Sunnuntai-piparkakkutaikinaa. Rakennettiin siis talo.

  1. Muistelin talon sisällä talon ulkopuolen muotoa ja leikkasin kaavat pahvilaatikon kyljestä. Ne eivät suorastaan olleet mittakaavassa.
  2. Leikkasin palat mallien mukaan pizzaleikkurilla ja voiveitsellä. Se ei varsinaisesti ollut tarkkuustyötä.
  3. Paistoin kappaleet uunissa. Kiemuraiset reunat eivät kylläkään suoristuneet kuumuudessa.
  4. Liimasin kappaleet yhteen sulalla sokerilla. Se ei kokonaan peittänyt vinoista reunoista aiheutuneita ilmavia kulmia.
  5. Koristelin talon vesi-sokerikuorrutteella. Ikkunanpokat eivät ihan pysyneet paikoillaan vaan valuivat alaspäin.
  6. Ripottelin päälle tomusokeria. Sekään ei paikannut talon kattoa vaan satoi sisään.

Mutta lapset olivat vilpittömästi ihastuneita. Koska saadaan syödä?

wpid-mansardikattoinen-piparitalo.jpg

Mustikkanäkkärit

image

Glorian ruoka ja viini -lehdessä oli puolukkanäkkärien ohje. Vihdoinkin resepti, johon voin käyttää Pärnun Maximasta hamstraamaani maissijauhoa. (Ostin taannoin pussin, kun se oli niin eksottinen aines vain Maizenaan ja popkorniin tottuneelle.)

Taikina tehtiin kahdessa vaiheessa. Aamulla ennen töihin lähtöä sekoittelin hiivan, nesteen ja ruisjauhot käymään ja illalla lisäsin kuplivaan taikinaan rukiit, grahamit, maissit, mustikat ja mausteet. (Ohjeessa lisättiin kuivattuja puolukoita, mutta sitä sorttia mulla oli vain survoksena.)

Suurin urakka oli leipominen. Aloitin pienillä tähdillä ja sydämillä, sitten siirryin isompiin ukkoihin ja akkoihin – ja viimeisen kahden pellin piparit olivat rieskan kokoisia pyörylöitä.

Pääasiassa: maku oli hyvä. Oikein hyvä. Mutta seuraavan kerran kun lähden näkkäriurakkaan, teen uunipellin kokoisia kappaleita, joista voi sitten murustaa sopivan kokoisia suupaloja.

Omenakoneet

Omenasadon keräämiseen ja käsittelemiseen tarvitaan vain:

  • Harava – maahan pudonneiden, huonojen omenoiden kasaamiseen.
  • Jatkojohto – moottorisahan virtaa varten.
  • Kakkuvuoka – omenasosekakun paistamiseen.
  • Kattila ja kauha – omenasoseen keittämiseen.
  • Kottikärryt – omenalaatikoiden kuljettamiseen puun alta ovelle.
  • Kuitukangaskassi – kaulassa pitämiseen, omenoiden kaksin käsin poimimiseen.
  • Kuivausritilät – omenasiivujen asetteluun kuivumista varten.
  • Lasipurkit – valmiin omenasoseen säilyttämiseen.
  • Lohkoja – samanaikaiseen siemenkohdan poistamiseen ja hedelmän lohkomiseen.
  • Mandoliini – omenoiden siivuttamiseen.
  • Moottorisaha – omenapuun umpikasvaneen latvuksen karsimiseen.
  • Omenapora – kuivattavien omenien siemenkodan poistamiseen.
  • Pahvilaatikot – parhaiden omenoiden säilömiseen talvea varten (kiitos Citymarket).
  • Pesuhuone ja lattialämmitys – hyötykasvikuivurin puutteessa omenasiivujen kuivattamiseen.
  • Poimuri – yläoksien omenoiden poimimisen yrittämiseen.
  • Pressu – huonojen omenoiden raahaamiseen saunan taakse kasaan.
  • Sokeripala – pohjaanpalaneen omenasosekattilan puhdistamiseen.
  • Sosemylly – omenoiden soseuttamiseen.
  • Suojaruukku – pakastuspussin pystyssä pitämiseen soseen kaadon ajan.
  • Tikapuut – omenoiden poimimiseen ja yläoksille mottorisahalla ulottumiseen.
  • Valkopesuaine – pohjaanpalaneen omenasosekattilan puhdistamisyritykseen.
  • Yleiskone – kakkutaikinan valmistamiseen.

Tässähän se sitten sunnuntai menikin.

Omenasosekakku

 

Alkavat jo omenat kypsyä. Ennen kun uutta satoa alkaa voivotella ja käsitellä, pitää pakastimesta käyttää viime vuoden säilönnät pois. Omenasosekakkuun saa uppoamaan yhden pakastusrasiallisen entistä sosetta. Ohje on helppo ja lopputulos hyvä: mehevä, tuoksuva ja maukas.

Jos pakkasessa on enemmänkin viimevuotista sosetta, sen saa uppoamaan smoothieen. Appelsiinimehua, omenasosetta ja banaania on jo melkein kuin koko aamiainen. (Ja näin koulun alettua ei edes ’melkein’.)

Sitten kun pudokkaita ja varsinaista tavaraa alkaa tulla ovista ja ikkunoista, voi tehdä pakastimeen uutta omenasosetta.