Piparitalon rakentamisessa voi epäonnistua monella tavalla:
Eikä se iglukaan niin helppo ole kuin mitä voisi kuvitella:
Onko sulla omaa bravuuria?
Ei saatu koko kerimäkeläistä piparkakkutaloa syötyä jouluna eikä sen jälkeenkään, vaikka urakkaporukkana oli sentään lapset ja niiden serkut.
Tehtiin siis erittäin mukaeltuja runebergintorttuja: tuli yksi kakku ilman mantelia ja vadelmaa. Noudatin Kinuskikissan sitruunaisen Runebergin kakun perusohjetta, mutta siihen tuli muutama muutos:
Kahta en vaihda
Irtopohjavuoka ja leivinpaperi ovat aivan ehdottomat leivonnassa. Jännitys tosin vähenee, kun ei tarvitse miettiä, A) irtoaako kakku vuoasta B) kokonaisena. Ulkopinta ei rypistetyn leivinpaperin kanssa ole yhtä sileä, mutta kakku on sentään yhtenä kappaleena kauneusvirheestä huolimatta. Tässä käytin pientä irtopohjavuokaa, jotta sain riittävän korkean leivonnaisen aikaiseksi ja peitin kakun paiston puolivälissä foliolla, jotta pinta ei tummenisi liikaa.
Oli lauantaina runsaasti Sunnuntai-piparkakkutaikinaa. Rakennettiin siis talo.
Mutta lapset olivat vilpittömästi ihastuneita. Koska saadaan syödä?
Kaupan valmista piparkakkutaikinaa voi ryhdistää sisäänleivotulla homejuustolla tai piparjuurituorejuustolla.
Pötköjen ja rullien tekeminen on paljon helpompaa kun esim. iglujen tai ukkojen ja akkojen.
Koululaisessa oli ohje pipari-iglun tekemiseksi. Kuinka voisi epäonnistua:
Siten voi epäonnistua, että ei laita kulhon ja taikinan väliin jauhoja tai leivinpaperia. Sehän kyllä kirjallisesti ohjeessa sanotaan, mutta jos katsoo vain kuvat ohimennen, ei tätä seikkaa tule ottaneeksi huomioon.
(Paistetun taikinan voi kyllä syödä niin että ihan ei mennyt läskiksi tämä homma.)
Näkymä onnettomuuspaikalla oli lohduton: savua, käryä, hiiltä, karstaa, romahtaneen rakennuksen jäänteet, mustuneita ruumiita. Paikan yllä kammottava hiljaisuus.
Palopäällikkö oli paikalla ensimmäisenä ja teki tilannearvion: talopalon uhreja oli toistakymmentä. Hiiltyneiden rakenteiden joukosta pilkisti sieltä täältä mustunut raaja. Ne, jotka eivät olleet palaneet kuoliaiksi, olivat todennäköisesti tukehtuneet savuun tai tallautuneet turhaan pakoa yrittäneen joukon jalkoihin.
Palopäällikkö kulki miestensä edellä ja tutki onnettomuuspaikkaa. Tulta ei enää näkynyt, savu oli hälvennyt. Jossain kyti vielä hiljainen hiillos. Palon syy oli ilmeinen: suljettu tila, nopeasti kohoava lämpötila, liikaa väkeä, ei merkittyjä uloskäyntejä, ei palohälyttimiä, ei koulutettua henkilökuntaa. Ettei vielä joku olisi käsitellyt tulta huolimattomasti tai peräti poistunut järjestyksenvalvontatehtävistään – ja tässä seuraus!
Palopäällikkö palasi ajatuksissaan nuoruuteensa. Täällä hän oli kohdannut ensirakkautensa, täällä he olivat aina tavanneet, täällä oli vaihdettu ujot suudelmat, täällä oli vannottu valat – ja täällä itketty eron katkerat kyyneleet.
Mitä ihmettä? Tuollahan pilkisti tuttu kuosi hameenhelmassa!
Palopäällikön mieli oli mustaakin mustempi, kun hän syleili ensirakkautensa ruumista, jonka elämä oli jättänyt. Hän tunsi vielä hehkun.
Sairio 