Sikahyvät sieniretket

Mikä viikonloppu sienestykseen! Tällaisella säällä meni sekä lauantai että sunnuntai sienimetsässä.

Aamun eka kohde oli veljen ”varma paikka” Tampereen tuolla puolen. Olivat aiemmin sattumalta löytäneet serkun kanssa kankaan keltaisenaan kanttarelleja, ja riemuissaan jakaneet ilonsa myös sosiaalisessa mediassa. Kuvaan oli jäänyt paikannus päälle, joten uusintaretkemme oli turha. Suorastaan hanurista.

Siirryimme ns. muinaisille metsästysmaille, jossa äiti sanoi muistavansa parhaat paikat vaikka unissaan. Aitovuoren rivitalot oli kuitenkin purettu aikapäivää sitten ja armeijan alueen merkkaava aita siirretty sitten edellisen käynnin. Linnunpönttökin oli litistynyt kuusen kylkeen.

Saalista tuli kuitenkin sen verran, että saatiin serkulla lounaaksi mm. paistettuja sieniä ja Pito-perunaa (sitä ei liiemmin nykyään ole tarjolla, saati saatavilla). Ruokailun jälkeen lähdettiin iltavuoroon.

Teiskommassa pysähdyttiin lupaavan näköisen nyppylän kylkeen. Maasto oli mukava kävellä, mutta täällä oli kyllä käynyt joku muukin porukka: tanner oli täynnä tallausjälkiä, ja yhden männyn kyljessä oli myös jakkara. Mitä kukaan tulisi tänne istuskelemaan?

Sehän selvisi, kun pusikosta pölähti metsästäjä ase olallaan. Alueella liikkui kuulemma villisikaperhe – emakko, karju ja 12 possua – ja niiden sorkanjälket veivät aivan meidän reviirimme poikki. Vaihdoimme paikkaa.

Riittävän matkan päässä niin possuista kuin pyssyistä parkkeerasimme taas levikkeelle. Joku oli poiminut kaikki puolukat, mutta sentään löytyi mustia torvisieniä, valkoisia herkkusieniä – ja ruskeita kakkakasoja.

Niin, karhuhan on kaikkiruokainen.

Onneksi aurinko alkoi painua mailleen ja metsässä hämärtyi niin, että enää ei nähnyt edes monitehot päässä. Oli pakko lähteä kotiin. Nukkumaan oli ihana menmä, kun silmät sulkiessään näki sammalikon ja sen suppilovahverot.

Sunnuntaina uuteen metsään lähti uusi porukka ja uusi suunta. Otettiin matkaan kaksi koululaista varmistamaan pölinällään karhujen poissaolo.

Ajettiin kauniissa kesäsäässä puolituttuja paikkoja, mutta saalis oli laihaakin laihempi. Hakkuuaukio siellä, toinen täällä – onko puun hinta ehkä noussut? Parin sieniköyhän pysähdyksen mutta hirvikärpäsrikkaan rämminnän jälkeen päätettiin otta vielä yksi stoppi ja suunnata sitten kotiin. Und hast du mir gesehen, herra mun vereni och samma på svenska: metsän kultaa korin täydeltä.

Veljen vahingosta viisastuneena otin kuvan saaliista vasta kotona. Täältä on turha tulla etsimään, sienet on jo pannulla! Ja mahassa.

3 ajatusta artikkelista “Sikahyvät sieniretket

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s