Kevät tuli kerralla kasvimaalle

Mun kasvimaani ei ole ollut kahta kesää samanlainen. Vähintäänkin vaihtuu kasvit (kun olen huomannut lajien haasteellisuuden omaan viitsimiseeni nähden) tai sitten siirrän palstojen paikkoja ja kärrään uutta kompostia uuteen kulmaan.

Tänä keväänä – siis eilen – tapahtui paljon.

20160411_173449.jpg

Kuvassa ei ole mitään sinistä, mutta on uutta, vanhaa ja lainattua. Uusia ovat lavakaulukset, joissa toivon mukaan multa pysyy paksumpana ja kasvit kuosissaan. Uutta ovat myös viimevuotisista sipuleista itäneet varret – samoin ruohosipuli puskee ryhdikkäänä omassa mättäässään. Vanhoista tiilistä tein reunukset ryytimaan ja ruohikon väliin, jotta raja olisi selvä ja nurmikon leikkaaminen helppoa. (Tietenkään en käyttänyt esim. luotisuoraa tai lautaa, jolla tiilien reunat olisi saanut suoraan.) Reunustan penkki on entinen sähköpylväs, sen lainasin kolmostien varr– oikeasti se on omasta pihasta kaadettu – taloon tulee maakaapeli. Lainattua: variksenpelättimen pää ja palttoo.

Nythän ei tarvitse enää kuin odottaa kaksi kuukautta, että hallanvaara väistyy.

Salaatti on tuoreena parasta

wpid-20150702_181251.jpg

Luulisi että hyvä vihertiski on kauppiaalle ihan kunnia-asia, varsinkin mökkikunnassa ja kesäaikaan. Mutta ei näköjään. Näitä nuutuneita ei ostettu!

wpid-20150703_174336.jpg

Kaupan ruukkusalaatit ja -yrtit ovat siitä mukavia, että ne voi laittaa maahan ja katsoa, tapahtukoo ylösnousemus.  Yleensä tapahtuu. Tässä ei ole edes kasvusäkkiä vaan ihan tavallinen multapussi, johon on viilletty pohjaan muutama aukko,  joista pääsee ylimääräinen vesi valumaan maahan. En tiedä, olisivatko kauppareissulla bongatut puolikuolleet salaatit heränneet henkiin tällä käsittelyllä.

Lepaalainen tulilatva

Meillä oli tänään töissä puutarha-alan opiskelijoita myymässä itse kasvattamiaan tulilatvoja. Tarjolla oli niin yksittäisiä ruukkuja kuin koriasetelmia käpyineen nauhoineen – ostettiin kollegan kanssa kukkaset omiin työhuoneisiin a) kannatuksen vuoksi b) lähestyvästä joulusta ja vähenevistä työpäivistä muistuttamaan.

wpid-tulilatva.jpgTulilatva ei ole koskaan ollut suursuosikkini, mutta nämä kukat olivat valioyksilöitä: tosi värikkäitä, isokukkaisia ja elinvoimaisia. Kauankohan kestää, ennen kuin kuiva konttoriympäristö ja heikko hoito tekee tehtävänsä… Siihen saakka nautitaan silmänilosta ja lasketaan päiviä joululoman alkuun!

Marraskuussa maistuu maa-artisokka

maa-artisokan-kukat

Maa-artisokan varsi kurottaa kesällä kolmen metrin korkeuteen.

wpid-maa-artisokat-lumisessa-maassa.jpg

Maa-artisokan mukulat puolestaan voi kaivaa maasta vaikka marraskuussa.

Tänään kävin hakemassa ämpärillisen saalista vielä sulasta maasta. Koska jo pesemisessä on jo riittävästi työtä, jätin kuorimisen väliin ja vain keitin puhtaaksi harjatut mukulat kypsiksi. Sitten ajoin ne tehosekoittimessa kuorineen: valmiina on iso kattilallinen sosetta. Siitä voi tehdä keittoa, lisätä perunamuusiin, syödä sellaisenaan lisukkeena – ja loput pyreet voi panna vaikka pakkaseen.

Maa-artisokkaa voi kaivaa esiin niin kauan kuin maa on sula. Loppusadon kimppuun pääsee taas keväällä!

Salaatti kohoaa korkeuksiin

Olen istutellut kaupan salattiruukkujen jämiä kasvimaalle. Menestys on ollut huikea: salaatit tuottavat lehteä enemmän kuin ehdimme syödä.

Salaatit kasvavat myös vartta. Aikaisimmat istutukset ovat yli metrin mittaisia. Katkaisin muutaman varren keittiön pöydälle kukkamaljakkoon, mutta runsaasta vedestä huolimatta tulos oli nuutunut kimppu. Söimme sen siis lounaalla pois.

image

Kasvimaakartta

kasvimaakartta Tänä vuonna en tuhertanut karttaa kirjekuoren taakse huonolla kynällä kasvimaan reunassa sateessa seisten.

Muutosta viime vuoteen on tapahtunut penkkien asettelussa ja joissain lajeissa.

Lehtikaalin vieressä on vielä tilaa. Muut olen todennäköisesti taas kylvänyt tai istuttanut liian tiuhaan.

Kesäkuun lumisade lannisti kiinanruusun

Kesälomani ei ole vielä alkanut, mutta ei kiirettä – vastahan tänään satoi lunta. Ja viime yönä taisi olla pakkasta. Tänään katselin hakkaavaa raekuuroa työhuoneen ikkunasta ja pelkäsin pahinta:

image

Toissapäivänä kävin ostamassa mansikantaimia, perustin pihalle pienen mansikkapenkin ja istutin taimet. Niiden jälkeen istutin viimevuotiseen kasvusäkkiin kälyn esikasvattamat vesimelonin taimet. Tomaateissani oli jo ensimmäiset minikokoiset raakileet. Pesuhuoneesta oli kannettu sireenin juurelle kesänviettoon joulukaktus ja kiinanruusu.

Työpäivän jälkeen tutkin vahingot. Ainoa nokkiinsa ottanut kasvi oli kiinanruusu, jonka lehdet olivat letkassa!  Toivon, että tästä selvitään sulkasadolla ja että kylmäkäsittely vain friskaa vanhuksen.

image

Ja juhannusruusuthat ovat jo menneen kesän lumia.

Tomaatintaimet istutettu

Taimitarhoissa on tarjolla jos jonkinlaista tomaattia; mustasta vihreään, isosta pieneen, amppelista köynnöstävään, tanskanviennistä häränsydämeen, yhdestä toiseen. Minä ostin tänäkin vuonna kolme ihan tavallista tomaatintainta.

wpid-tomaatit-kasvusäkissä.jpg.jpeg

Tomaattien koti on talon eteläseinustalla. Nurkalta lähtee viiniköynnös maata, kiviä ja ritilää pitkin kohti puutarhaporttia, ja kulmaan muodostuu riittävän suojaisa ja lämmin paikka. Tomaatit olen istuttanut kasvusäkkiin.

Viljelypinta-ala on viime vuodesta kasvanut 100 %: otin toisenkin multasäkin edellisen viereen. Maisemoin muovin joutilailla tiiliskivillä. Mikäli kasvumenestys on samanlainen kuin viime vuonna, loppukesästä tukiritilän peittää sankka tomaatinvarsiviidakko, joka muodostaa yhtenäisen viherseinän viiniköynnöksen kanssa.

Hyvällä onnella voi tulla myös tomaatteja.

Lehtikaalin taimet istutettu

lehtikaalintaimi

 

Lehtikaali on erinomainen kasvi. Se maistuu hyvältä, on terveellinen, kasvaa itsestään ja säilyy kasvimaalla, kun heikommat toveri ovat jo nuukahtaneet pakkasen kynsissä ja lumen alla. Tänään istutin taimet kasvimaahan ja odotan sadon kypsymistä ja sen pitkää ikää. (Todelliset viherpeukalot, -etu- ja -keskisormet sekä -nimettömät ja -pikkurillithän kasvattavat omat kasvinsa siemenestä saakka, mutta minä valitsen helpon tien ja annan sukulaisten tuoda valmiit emmeet kasvimaahan.)

tulppaani lehtikaalikimpussa

Kuva on viime joulukuulta: vein ystävälle tuliaisiksi kukkakimpun, jossa vihreää pelasi lehtikaali. Olikin funktionaalinen lahja: lehtikaalista tehtiin ruokaa ja tulppaani ilahdutti ruokapöydässä muuten.

Sireeni versoo varresta

Pihassa on paljon sireenejä. Talon viereiset aidakkeet olivat päässeet kasvamaan jo liian pitkiksi hosiksi, joten syksyllä ne leikattiin metrin korkeudelta poikki. Näky oli aika lohduton:

moottorisahatut-sireenit.jpeg

Kevään tullen tarkkailin runkoja ankarasti: oliko käsittely ollut liian raju? Ilo oli suuri, kun vähitellen sieltä täältä varsista alkoi puskea nuppuja. Ilo oli vielä suurempi, kun ne alkoivat kasvaa uusiksi oksiksi ja isoiksi lehdiksi.

sireenit-alkavat-kasvaa

Ensi syksynä saha laulaa vähän useamman sireenin kimpussa, ja nyt uskallan ottaa pituudesta pois vielä rohkeammin.