Nainen paljasti hyvän sienipaikan tuttavalleen

Kanta-Hämeessä määrittelemättömällä paikkakunnalla keski-ikäinen nainen on paljastunut tuttavalleen hyvän sienipaikan ja lähtenyt vielä itse opastamaan täsmälliset hyvät esiintymät. Kanta-Hämeen poliisille on tehty rikosilmoitus, mutta viranomaiset eivät paljasta yksityiskohtia tekopaikasta tai tekijän henkilöllisyyydestä asianomaisia ja tekopaikkaa suojellakseen.

Tapahtumaa todistamaan joutunut mieshenkilö kertoo: – Olin salaisessa vakiopaikassani, kun kuulin kahden naisen tulevan apajilleni. He eivät onneksi huomanneet minua kiven takana maastopuvussani, sillä he juttelivat kovaäänisesti ja tarkkailivat sammalmattoa samaan aikaan kahden hengen voimin. Toinen naisista oli ilmiselvästi käynyt sienipaikoillani aiemminkin, sillä hän neuvoi auliisti toiselle, mistä kannattaa katsoa ja mistä ei. Seurasin tilannetta toista tuntia, ja naisten käytös oli todella törkeää: he kulkivat etäällä toisistaan, kulkivat systemaattisesti ristiin rastiin ja kattoivat aika lailla tarkkaan todennäköisimmät kasvupaikat. Kuin pilkatakseen minua he myös poimivat vain suurimmat sienet ja jättivät minulle vain pienet ripaleet!

Valtakunnalliset ja paikalliset sieniseurat tuomitsevat teon perinteisen sienikulttuurin vastaisena. – Jos jokainen alkaisi näin auliisti jakaa hyvien sienipaikkojen sijaintia, sienet loppuisivat Suomen metsistä alta aikayksikön! Ei sieniin voi suhtautua näin kevyesti ikään kuin loppumattomana ja uusiutuvana luonnonvarana, jyrähtää pitkän linjan sieniharrastaja, joka haluaa tietosuojan nimissä säilyä nimettömänä. – Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin! toteaa puolestaan suomalaisen kulttuurin ja kansallisten perinteiden ystävä, niin ikään nimettömästi.  – Jos tällainen peli jatkuu, ihmiset alkavat kohta jutella toisilleen ihan niitä näitä ja tehdä muutenkin asioita puolituttujen kanssa. Suomalaisuuden liitolla ja kirveellä olisi tällaisessa tilanteessa totta tosiaan töitä!

wpid-metsä.jpg.jpeg

Kuvan metsällä ei ole yhteyttä tapahtuneeseen.

3 ajatusta artikkelista “Nainen paljasti hyvän sienipaikan tuttavalleen

  1. Ystävän kanssa oltiin viikko sitten metsässä ja hän todellakin kiitti minua, kun paljastin suppispaikkani hänelle. Olin katketa naurusta kun katsoin ympärilleni: sieniä oli niin paljon etten ikimaailmassa saisi kaikkia käytettyä saati kerättyä. Mutta kuulemma olin ensimmäinen joka näin toimi. Rikollinen siis. Junan tuoma. En osaa sääntöjä…

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s