Ihminen vastaan parkkihalli (osa 1)

Lähdettiin kuukausi takaperin lasten kanssa serkkuja tapaamaan Tampereelle. Oli sovittu tärät Koskikeskukseen, joka oli sopivasti Hämeenlinnan, Armonkallion ja Ylöjärven keskipisteessä.

Halliin ajo sujui mallikkaasti Ratinan rakennustyömaasta huolimatta. Vapaat paikat olivat kuitenkin näin joulun alla kuitenkin kiven alla, ja veivasin autoni aika ahtaaseen paikkaan.

Ei olisi kannattanut: Kun palasimme parin tunnin syömisen ja shoppaamisen jälkeen autolle, viereisessä ruudussa oli uusi auto. Se oli edellistä isompi ja aiempaa lähempänä. En siis saanut ensimmäisellä yrityksellä autoani seinän vierestä pois, vaikka vieressä istui neuvomassa veli ja takapenkillä kolme koululaista.

Ei hätää: rekisterinumeron perusteella saimme tietää auton omistajan ja saatoimme soittaa hänelle. Hätää: omistaja ei vastannut puhelimeen.

Toinen yritys saada auto ruudusta pois ei onnistunut ensimmäistä paremmin, joten veli lähti kauppakeskuksen infoon kuuluttamaan omistajaa. Minä soitin seuraavaan kyläpaikkaan, että olimme kyllä tulossa, mutta vähän viiveella, sillä tiellä oli pieniä esteitä. (Oikeastihan siinä tiellä oli yksi iso este.)

Veljeä ei kuulunut inforetkeltä takaisin, eikä infokuulutustakaan kuulunut, joten koetin vielä kerran saada auton seinän vierestä pois. Onnistuin, joskin muovisen etupuskurini kustannuksella. Raavin auton ahtaasta paikasta pois ja jätin se jonkin matkan päähän nyt vapaaseen ruutuun. Koetin soittaa veljelleni ja ilmoittaa uuden sijainnin, mutta hänkään ei vastannut puhelimeen. Jätin lapset autoon ja lähdin itse hakemaan veljeäni infosta.

Koskikeskuksen sisällä selvisi, että varsinaista infoa ei ollut olemassakaan. Ei ihme, että kuulutuksiakaan ei kuulunut! Minun etsiessäni olematonta infoa veljeni oli palannut takaisin autolle, joka ei enää ollut siellä, missä se vähän aikaa sitten oli ollut ylitse-, alitse- ja sivuitsepääsemättömissä jumissa.

Veli soitti tyhjästä parkkiruudusta ja tiedusteli, missä auto oli, missä lapset olivat ja missä minä olin. Lupasin tulla välittömästi parkkihallin sisäänkäynnille ja näyttää auton uuden paikan – mutta en enää löytänytkään samaa ovea, josta olimme tulleet parkkikselta kauppakeskukseen. Suunnistin siis uudelle ovelle, minkä jälkeen koetin suunnistaa parkkihallissa sinne, missä kuvittelin auton jättäneeni.

Matkalla kohtasin joulupukin, joka jakoi lapsille karamelleja. Aikuisille ei valitettavasti ollut tarjolla liköörikonvehteja.

Löysin viimein oikean oven ja tapasin veljeni. Johdatin hänet autolle, jossa kuin ihmeen kaupalla mieleeni tuli ulosajoon varatun vartin varmasti ylittyneen. Jätin veljen ja lapset autoon, juoksin parkkilipun kanssa uudestaan maksuautomaatille, juoksin takasin autolle hakemaan lompakon, maksoin söhräämiseen menneestä ajasta, juoksin takaisin autolle ja hyppäsin rattiin enkä ajanut joulupukin päälle enkä kolaroinut viereistä autoa enkä törmännyt mihinkään lähtiessämme ulos parkkihallista.

Suunnistaminen Koskikeskuksesta Armonkalliollekin meni kerrasta nappiin (kiitos alkuasukkaan opastuksen), ja osa porukasta jäi pois. Soitin taas seuraavaan kyläpaikkaan ja sanoin, että olimme kyllä tulossa ja että enää pitäisi löytää tunnelin pää se sen toisessa päässä loistava valo, joka veisi Ylöjärvelle. Alkuasukasveljeni ei ollut enää kyydisssä, joten pyörin huolellisesti Armonkallion ja Tammelan pimeät kadut oikeaa tietä etsiessäni. Tampere on muuttunut huimasti sitten edellisen säännöllisen autoiluni siellä vv. 1986-1989.

Löysin kuitenkin Tammelan Alkon. Se oli entisellä paikallaan. Ostin sieltä neuvoa-antavat, ja minulle annettiin myös neuvot, miten pääsen rantatunneliin.

Vannoin, että vähään aikaan en asioisi parkkihallissa.

Näillä konsteilla hiihto on kivaa

”Eikö Marja-Liisan menestys yhtään innosta teitä hiihtämään kovempaa?” kysyi  liikunnanopettaja vilpittömästi hämmästyneenä. Ei.

Veri maistui suussa, hiki kirveli silmissä ja keuhkoon pisti ihan samalla tavalla kuin ennen olympialaisia. Niinpä Kaupin metsässä keksittiin milloin mitäkin syytä hidastaa, oikaista tai jättää hiihtämättä. Oli niitä päiviä, tuli verta myös nenästä, kaveri kaatui ja nyrjäytti nilkkansa, polvi venähti, voitelu epäonnistui, oli liian kylmää, vesikeli, sukset jäivät kotiin – mikä tosin kostautui koulun hikilankkuina – eksyttiin matkalla, hiihdettiin harhaan tai mitä vaan. Anteeksi opettaja, ei se ollut mitään henkilökohtaista.

Nyt hiihtäminen on kivaa. Aikuisten oikeasti. Siihen tarvitaan seuraavat seikat:

  1. Ei ole pakko. (Paitsi lasten, jotka otetaan mukaan.)
  2. Voi valita ajan. (Kun on syönyt hyvän aamupalan ja istuskellut kutimen kanssa sohvalla pari tuntia, tekeekin mieli ulos.)
  3. Voi valitan paikan. (Ei tarvitse lähteä tempomaan mäkiä ylös vaan voi hiihtää tasaisella. Järvilatu on niin hyvä!)
  4. Hiihtää vain hyvällä säällä. (Jos on +5 tai -25 niin ihan turha kaivaa suksia esiin.)
  5. Latu on kunnossa. (Konelatu järven jäällä on taivaan – ja kaupungin – lahja sunnuntaihiihtäjälle. Ja lauantai-.)
  6. Sukset on voideltu. (Nykymodernit sukset muutaman asteen pakkasella eivät edes kaipaa pikapitoa tai -luistoa.)
  7. Seura on samantasoista ja -henkistä. (Ks. kohta 1.)
  8. Eväät on mukana. (Että sattuikin vielä olemaan tallessa se muinainen junttipussi, johon saa pikavoiteet, limpsapullon, suklaapatukan ja lompakon siltä varalta, että rekkari on avoinna.)
  9. Hiihtää omaa vauhtiaan. (Eikä välitä muiden tahdista tai tyylistä.)
  10. Palkitsee itsensä. (Skool.)

2016-01-24-16.27.32.png.png

Kuvassa hyvän hiihtoretken edellytyksistä kohdat 1-9. Taustalla Aulangon näkötorni.

Ahvenistolla avattu Flowpark

Hämeenlinnaan rakennetaan Flowpark-kiipeilypuistoa. Tänään avattiin kaksi ensimmäistä rataa, ja tutustumaan pääsi kympillä. Olin paikalla kolmen lapsen kanssa, ja mentiinkin ihan kympillä.

testiradalla-opastus

Ensimmäinen etappi varusteiden pukemisen jälkeen oli testirata, jossa paikan säännöt kerrottiin ja etenemisen tekniikka näytettiin käytännössä.

flowpark-rata-mäntymetsässä

Radat kulkevat puusta puuhun. Köysiratojen välillä on lavoja, joissa turvaköydet siirretään seuraavaan suoritukseen.

köysirata-nuorallakävely

Tehtävä: löydä kuvasta ihminen.

Ratoja rakennetaan koko ajan lisää, ja parin viikon päästä niitä on yhteensä viisi. (Tänään saimme vielä seuraa rakennusmiehistä.)

Kaksi vihjettä ensikertalaisille: 1) Turvavarusteet kuuluvat vuokraan, mutta mukaan kannattaa ottaa puutarhakäsineet, joilla saa vaijereista mukavamman ja tukevamman otteen. 2) Ahveniston altaassa on lämpöisempää vettä kuin järvessä.

FM testaa: lumikenkäily

Testiolosuhteet: helmikuinen aamupäivä lounaishämäläisellä pellolla, pakkasta noin viisi astetta, tuuli kaakosta, pilvinen taivas, umpihanki
Testiryhmä: toimistotyöläinen ja konttorilotta
Testin suoritus: kaurapellon ylitys mäntymetsään, eväiden syönti ja paluu lähtöpaikalle
Testivarustus: talvivaatteet, lumikengät

Testiryhmä oli valmistautunut maaseudun talviviikonloppuun sekä suksilla että lumikengillä. Sukset osoittautuivat näissä olosuhteissa tarpeettomiksi, sillä latua ei ollut pellolle vedetty, ja kapeat hiihtosukset upposivat hankeen polveen saakka. Lumikengät puolestaan olivat olosuhteisiin omiaan:

Lumikengissä ei ole oikeaa tai vasenta paria, vaan sama malli käy koosta riippumatta kumpaankin jalkaan niin miehille kuin naisille. Lumikengillä kävellään aivan samalla tekniikalla kuin normaalistikin, joskin hangessa jalkoja täytyy nostella korkeammalle kuin tavallisesti. Tämän huomaa pidemmän matkan taivallettuaan: kävely on tehokkaampaa eli rasittavampaa kuin tavallisella taloudellisen askeleen taktiikalla. (Kengät itsessään ovat kevyet ja ne on helppo säätää oman jalan mukaisiksi.)

Testiryhmän havainnot:
– Lumikenkäily on hauskaa.
– Lumikenkäily on helppoa, mutta kysyy jonkin verran kuntoa.
– Lumikengillä pääsee helposti sinne, mihin tavallisilla tallukkailla ei ole asiaa.
– Lumikengillä voi kulkea paitsi hangessa myös metsässä tai auratulla tiellä; ne eivät estä tavallista kävelyä.
– Lumikengillä voi tehdä erinomaisest polkuja, joita pitkin retkeltä on helppo palata.
– Reppuun kannattaa laittaa varmasti vuotamaton termoskannu, ettei tarvitse laittaa kahvisia vaatteitaan pesuun taivalluksen päälle.

lumikenkäilyposeeraus

Väärin kävelty. Ei tarvitse liioitella jalan nostossa.

lumikenkäily

Oikein kävelty. Lumikengillä edetään ihan normaalisti.

**

Tämä testi on neljä vuotta vanha. Päivän Hämeen sanomissa mainostettiin lumikenkäretkeä Aulangon retkeilymajalta, mutta paikalla ei ollut muuta kuin viisi kiinnostutta kokeilijaa – ei retken vetäjää eikä lumikenkiä!

Bensa maksoi tasan puolitoista euroa litra

Perjantai-illan liikenne takkuili kymppitiellä Rengossa, kun paikallinen huoltoasema myi polttoainetta ymmärrettävällä tasahinnalla. Autoilijoiden huomion liikenteestä vei pimeässä loistava valomainos, jossa 95-oktaanisen bensiinin hinnaksi kerrottiin 1,50 e/l. Kaikeksi onneksi vakavilta vaaratilanteilta vältyttiin, vaikka monen autoilijan keskittyminen mainoksen vuoksi herpaantuikin.

Öljyalan keskusliitto, Auto- ja kuljetusalan keskusliitto, kaupan alan keskusjärjestöt, Suomen mainostajien liitto sekä Liikkuva poliisi tuomitsivat huoltoasemayrittäjän toiminnan jyrkästi ja luonnehtivat tavanomaisesta poikkeavaa hinnoittelua villiksi häiriköinniksi ja liikenneturvallisuutta vaarantavaksi toiminnaksi. – Suomessa ei ole koskaan ollut tapana ilmoittaa bensan hintaa näin selvästi, vaan yhteisesti on sitouduttu kaikesta muusta hinnoittelusta poikkeavaan kolmen desimaalin käyttöön, todettiin toimijoiden hätäkannanotossa.

– Puolitoista euroa litra — sehän on melkein kymmenen markkaa! parahti huoltamolla autoaan tankkaamasta tavoitettu autoilija. – Kylläpä bensa onkin Suomessa kallista!

Tilanne rauhoittui viikonlopun aikana. Jo sunnuntaina kyseisellä huoltoasemalla hinnoiteltiin polttoaine tavanomaisen käytännön mukaan: 1,524 e/l.

Synttäreillä kiipeiltiin seinille

Oli viime viikolla toisetkin synttärit: vanhempi täytti pari vuotta enemmän kuin nuorempi. Sukkaeläinaskartelu ei enää kymmenvuotiasta kiinnostanut, joten lähdettiin porukalla kiipeilykeskus Hänkkiin purkamaan ylimääräisiä energioita.

Menimme paikalle sunnuntai-iltapäivänä, kun ovet suljettiin muulta yleisöltä. Meillä oli omat tarjoilut mukana, ja kun sipsit ja limpsat oli saatu ladattua sivupöydälle, päästiin itse asiaan. Paikan pitäjä Ville piti pienen briiffauksen kiipeilyn säännöistä (ihan riti rinnan ei saa kiipeillä eikä seinällä olijan alla saa seistä) ja tavoitteista (samanvärisistä möhkäleistä ja nupeista muodostuu kiipeiltävä reitti). Ohjeistuksen jälkeen vaihdettiin kiipeilykengät jalkaan ja lähdettiin ottamaan seinästä mittaa.

Voin raportoida, että kymmenvuotiaat koululaiset pesevät keski-ikäisen konttoristin tässä lajissa 6-0. Voin myös raportoida, että siitä huolimatta kiipeily oli tosi kivaa. Se oli niin kivaa, ettei tehdessä kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka joutui pinnistelemään: täytyi vaan keskittyä seinällä pysymiseen ja seuraavan askeleen ottamiseen – ja ylös päästyään sen miettimiseen, miten mennä kunnialla alas. (Ja kivaa oli myös, että alas päästyään saattoi mennä hakemaan kourallisen naksuja ja mukillisen limpsaa ennen seuraavaa yritystä.)

wpid-kiipeilykeskus-hänkki.jpg.jpeg

Pari tuntia meni tosi nopeasti. Lapset kävivät noutamassa seiniltä Villen sinitarraamia kuvia, kiipeilivät vapaasti, painivat vapaasti, juoksivat ympyrää, leikkivät hippaa, pelasivat ilmapalloa ja jalkapalloa, keinuivat köydessä, tikkaissa ja renkaissa,  tankkasivat evästä ja käyttäytyivät älyvapaasti ja räkä poskella, niin kuin lasten kuuluukin.

Mikä onni, että synttärit eivät olleet meillä kotona!

Aikuinen käytti kävelyreitin kuntotelineitä

wpid-aikuinen-kuntotelineilla.jpg

Hämeenlinnan rantareitillä saatiin hieraista sunnuntaina silmiä: kävelytien kupeessa sijaitsevilla kuntotelineillä oli aikuinen ihminen. Paikallinen sunnuntaikävelijä onnistui ikuistamaan tilanteen kuvaan, joskaan kuntoilulaitteita käyttävän henkilön henkilöllisyys ei kansalaistiedusteluista ja poliisitutkimuksista huolimatta selvinnyt.

Silminnäkijä kertoo: – Olen kävellyt reitillä satoja kertoja, ja aina on kalliit laitteet jätetty rauhaan. On aikuisilla ihmisillä ollut sen verran rotia, etteivät sentään päivänvalolla ole alkaneet raudoissa roikkua! Nyt en ollutjaan uskoa silmiäni, kun keskellä kirkasta päivää mies nojaili telineeseen sen näköisenä kuin aikoisi tehdä jotain kuntoiluliikkeitä. Oli sentään sen verran häveliäs, että keskeytti aikeensa, kun katsoin pitkään ja pahasti ja otin kännykällä kuvan. Epäilen, että oli kuitenkin jo ehtinyt jokusen leuan vetää.

Luonnonhoitotoimiston edustaja on niin ikään tuohduksissaan kuntoilutelineiden käyttöepäilystä: – Sen ymmärtää, että lapset kiipeilevät laitteissa. Sekin on tietyissä tilanteissa hyväksyttävää, että eläkeläiset ottavat tukea tangoista tai pitävät paussin kävelyretkellään. Mutta se, että aikuinen olisi käyttänyt kuntotelineitä lihashuoltoon tai venyttelyyn, on ennenkuulumatonta röyhkeyttä. Telineet ovat kaupungin omaisuutta eikä niitä saa mennä kuluttamaan tai naarmuttamaan.

Kanta-Hämeen poliisin mukaan epäillyn väärinkäytöksen tekee raskauttavaksi teon tarkoituksellisuus: telineiden välittömään läheisyyteen oli pysäköity pyörä. – Aivan kuin ihminen olisi tullut tieten tahtoen paikalle kuntoillakseen kuntoilutelineissä. Tällaiseen paatuneisuuteen ja piittaamattomuuteen ei joka päivä törmää – onneksi! huokaa valvontaviranomainen.