Tänä viikonloppuna on ollut loistokeli lumitöihin. Ei kylläkään kolaukseen ja lapiointiin, sillä lumi on kosteaa ja painavaa. Teinkin lasten kanssa lumityöt eli lumilinnoja (2) ja lumiukkoja (3) ja lumilyhtyjä (2). Pihaan tulivat tarvittavat polut, ja samalla tuli tehtyä kokovartalokuntoilut kuin ohimennen.
Laulua lainaten: Ukkoa on siinä monenlaista. Huomenna nähdään, kuinka monella on vielä keppi kädessä, tukka päässä, hammas suussa tai viiksi maassa.
”Eikö Marja-Liisan menestys yhtään innosta teitä hiihtämään kovempaa?” kysyi liikunnanopettaja vilpittömästi hämmästyneenä. Ei.
Veri maistui suussa, hiki kirveli silmissä ja keuhkoon pisti ihan samalla tavalla kuin ennen olympialaisia. Niinpä Kaupin metsässä keksittiin milloin mitäkin syytä hidastaa, oikaista tai jättää hiihtämättä. Oli niitä päiviä, tuli verta myös nenästä, kaveri kaatui ja nyrjäytti nilkkansa, polvi venähti, voitelu epäonnistui, oli liian kylmää, vesikeli, sukset jäivät kotiin – mikä tosin kostautui koulun hikilankkuina – eksyttiin matkalla, hiihdettiin harhaan tai mitä vaan. Anteeksi opettaja, ei se ollut mitään henkilökohtaista.
Nyt hiihtäminen on kivaa. Aikuisten oikeasti. Siihen tarvitaan seuraavat seikat:
Kuvassa hyvän hiihtoretken edellytyksistä kohdat 1-9. Taustalla Aulangon näkötorni.
Hämeenlinnan yhteiskoulun vanhempainyhdistys oli tänä aamuna koululaisia ja vanhempia vastassa kahvitermarein ja sämpylätarjoiluin. Kahvinjuonnin lomassa kerroimme yhdistyksen toiminnasta ja siitä, miten jäsenmaksuilla piristetään kouluarkea.
Varapuheenjohtaja Jenni Helenius oli mukana pöydän pystytyksestä saakka. – Tässä on käynyt kymmeniä vanhempia ja lapsia, ja vastaanotto on ollut tosi positiivinen. Väkeä on kiinnostanut yhdistyksen toiminnan lisäksi uuden Tuomelan koulun kuulumiset. Meidän kanssamme onkin kahvipisteellä ollut myös opettajia ja muuta henkilökuntaa, jotka voivat kertoa uuden rakennuksen uudesta pedagogiikasta.
Hämeenlinnan yhteiskoulun yläkoulu ja alakoulun parakit ovat myös vanhempainyhdistyksen toiminnan kohteena.
Hämeenlinnan yhteiskoulun vanhempainyhdistys tekee pääasiassa muuta kuin järjestää tilaisuuksia. Viime vuosien aikana Tuomelan koulun sisäilmatilanne on työllistänyt yhdistystä miltei eniten: olemme pyrkineet vaikuttamaan asioihin alotteita ja vetoomuksia tekemällä, mielipiteitä keräämällä ja välittämällä sekä toimikuntiin ja työryhmiin osallistumalla. Suoraan oppilaisiin liittyen olemme jakaneet stipendejä, rahoittaneet tapahtumia ja hankkineet lapsille leikkivälineitä. Nyt meneillään on piha-alueisiin ja välituntivälineisiin kohdistuva projekti HAMKin kanssa, ja varastossa odottavat tarvikkeet remonttityömaan aitaan maalattavia ’lapsivaroituskylttejä’ varten.
Kiireinen syksy on siis tulossa. Yhdistykseen ovat tervetulleita kaikki vanhemmat: toimintaan voi osallistua halvalla itse tekemällä – tai helpolla jäsenmaksun maksalla. Katso hykvanhempainyhdistys.net ja vaikuta koululaisten arkeen!
Tällainen siitä itsetehdystä saippuasta piti tulla.
Tällainen tuli.
Nailed it.
Oltiin viime viikko kahden aikuisen ja neljän lapsen voimin Mukkulan leirintäalueella Lahdessa. Majoituimme kuuden hengen kaksikerroksisessa mökissä, jossa oli sähköt, suihkut, pesukoneet, jääkaapit, mikrot ja muut mukavuudet. Muistelimme vieraidemmekin kanssa muinaisia leirintäaluekokemuksiamme. Olipa jollain jopa traumoja telttailusta.
Viime viikolla Mukkulassa pystyssä oli pari telttaa; muut asukkaat majoittuivat asuntoautoissaan tai -vaunuissaan sekä mökeissä tai huviloissa. Myös Mukkula leirintäalueena on häviää kartalta: kaupunki suunnittelee paikalle tapahtumapuistoa ja mahdollisesti hotellia Mukkulan kartanon täydentäjäksi.
Kyllä kesään pallogrillaaminen kuuluu.
Vesijärvi on suhteellisen suuri. Rannoilla on vaikka mitä: surffiklubista kuolleeseen haukeen ja uimarannasta kanadanhanhiin.
Keittokatoksessa ei ollut tungosta.
Alueella oli tenniskenttä, ja respasta sai lainata varusteita. Sulkapallo oli saanut vuosien varrella kovaa kyytiä!
Viime aikoina Hämeenlinnassa on käyty kiivasta keskustelua Ahveniston alueesta ja etenkin suunnitellusta Wibit-vesipuistosta. Käänteiden (ja kylmän alkukesän) jälkeen yrittäjä on vetäytynyt hankkeesta.
Itse en ole muovin ylin ystävä, mutta tässä tapauksessa mieli tekisi nähdä Apparalla tekemistä ja toimintaa, joka toisi paikalle muitakin kuin vanhuksia ja viherpiipertäjiä. Vilpittömästi kaikki kunnia eläkeläisille ja ekologisteille, mutta sellaisena kuin Ahvenisto on ollut pitkään, käyttäjien määrä ei ainakaan kasvaisi ja nykyisenkin infran hoito rajallisin verovaroin olisi kallista. Kehittämisen tielle on jo lähdetty, kun allas on kunnostettu ja metsäseikkailurata rakennettu.
Appara on ihan helmi Hämeenlinnassa:
Kaikki tämä hautausmaan ja moottoriradan välissä, hylätyn hyppyrimäen juurella.
Taidan kallistua siihen, että jos järvessä on kaksi kuukautta vuodesta muovipömpeli, joka saa paikalle lapsia ja niiden perheitä, esteettinen haitta on pienempi kuin uusien käyttäjien houkuttaminen alueelle. Olisko Wibit se portti, jolla lapsiperheet koukutetaan käyttämään palveluita, joilla puolestaan vaikutetaan koko alueen ylläpitoon ja toimintaan? Mitä mieltä sinä olet?
Ei ole kauankaan siitä, kun tämä allas oli tyhjä. Mieluummin tätä katselee kuin rapautuvaa betonia.
P.S. Hyppyrimäen päälle näköalakahvila!
Hämeenlinnaan rakennetaan Flowpark-kiipeilypuistoa. Tänään avattiin kaksi ensimmäistä rataa, ja tutustumaan pääsi kympillä. Olin paikalla kolmen lapsen kanssa, ja mentiinkin ihan kympillä.
Ensimmäinen etappi varusteiden pukemisen jälkeen oli testirata, jossa paikan säännöt kerrottiin ja etenemisen tekniikka näytettiin käytännössä.
Radat kulkevat puusta puuhun. Köysiratojen välillä on lavoja, joissa turvaköydet siirretään seuraavaan suoritukseen.
Tehtävä: löydä kuvasta ihminen.
Ratoja rakennetaan koko ajan lisää, ja parin viikon päästä niitä on yhteensä viisi. (Tänään saimme vielä seuraa rakennusmiehistä.)
Kaksi vihjettä ensikertalaisille: 1) Turvavarusteet kuuluvat vuokraan, mutta mukaan kannattaa ottaa puutarhakäsineet, joilla saa vaijereista mukavamman ja tukevamman otteen. 2) Ahveniston altaassa on lämpöisempää vettä kuin järvessä.
Bio Rexissä päättyi juuri yhteislaulutilaisuus. Salissa soivat tunnin ajan laulukohtaukset vanhoista suomalaisista elokuvista: Romanssista Rosvo-Roopeen ja Kulkurin valssista Katupoikien lauluun. Oltiin likkakaverin kanssa paikalla edustamassa nuorisoa (alle 50-vuotiaita) ja paikattiin ikäjakaumaa myös kahdella alakouluikäisellä lapsella. Kulttuurihistoria, kansansivistys, lauluharjoitukset ja lastenhoito yhdellä iskulla siis!
Leif Wager ja Regina Linnanheimo elokuvassa Katariina ja Munkkiniemen kreivi. Yllä poutapilvet.
– Kaikista kivoin laulu oli Rosvo-Roope, ilmoitti toinen lapsista paluumatkalla. (Se oli myös ainoa laulu, jonka hän jollain tavalla tunnisti.) – Onneksi oli eväät mukana, totesi toinen tyhjän pähkinäpussin takaa.
Meillä äideillä oli sen sijaan mukava ilta. Kaikkiin lauluihin eivät äänialat riittäneet (esim. Seitsemän tuntia onnehen), mutta tuntiin mahtui paljon helppoakin (Pot-pot-pot-potkut sain). Kiitos Kavi ja Kino Tawast, tullaan toistekin – jos mukana seuraavalla kerralla vaan on Balladi Saimaalta!
P.S. Tästä huolimatta en äänestänyt keskustaa, persuja enkä kokoomusta.
Käytiin illalla ajelemassa Ferrarilla. Ja Porschella. Sähköautokerhoon ajettiin Toyotalla.
Jukolassa on tiistaisin kuudesta kahdeksaan sähköautokerho. Muinaisen postin tiloihin on rakennettu pitkä neliraiteinen rata. Roolit ovat selvät ja tekemistä on kaikille: Kerhon ohjaaja auttaa tarvittaessa autojen kanssa ja valvoo kisakuria radalla. Lapset ajavat autoilla kilpaa, kovaa, lujaa, nopeasti ja ulos radalta. Aikuiset nostelevat autot takaisin uriin.
Ruoanlaitto lasten kanssa voi olla ihan kivaa puuhaa. Laadukkaan äiti-lapsi-hetken takaavat riittävän helpot reseptit (joihin on olemassa ainekset kaapissa), nopea valmistuminen (ettei kiinnostus herpaannu) ja maistuvat lopputulokset (jotta äidin ei tarvitse syödä moninkertaisia annoksia).
Tassulan iloisessa keittokirjassa (Mauri Kunnas, Keuruu 2012) on helppoja reseptejä ja kivoja kuvia. Eilen illalla selattiin kirjaa läpi ja päätettiin aamulla syödä Martan omenaista marjapuuroa. Päätettiin tehdä myös mansikkamannapuuroa ja maakrapupapukeittoa ja banaanileipiä ja hernemössödippiä ja kaalimaan vartijan salaattia ja… Yksi kerrallaan.
Se marjapuuro olisi muuten ollut leseistä, omenoista ja marjoista keitettyä puuroa. Mutta kun oli aamu, niin oikaisin vähän ja tein vain omenaisen kaurapuuron: vettä, suikaloitua omenaa, pikakaurahiutaleita ja sokeria. Omenat valitsin marjojen sijaan siksi, että kellarin talviomenat alkavat olla niin nahistuneita, että niitä ei juuri muuten kuin kypsennettyinä syö. Hyvää tuli.
Bonuksena niksi: Säilytä keittiön veitsilaatikossa laastareita, niin ne ovat kätevästi saatavilla heti tarvittaessa.
Sairio 