Tänä viikonloppuna on ollut loistokeli lumitöihin. Ei kylläkään kolaukseen ja lapiointiin, sillä lumi on kosteaa ja painavaa. Teinkin lasten kanssa lumityöt eli lumilinnoja (2) ja lumiukkoja (3) ja lumilyhtyjä (2). Pihaan tulivat tarvittavat polut, ja samalla tuli tehtyä kokovartalokuntoilut kuin ohimennen.
Laulua lainaten: Ukkoa on siinä monenlaista. Huomenna nähdään, kuinka monella on vielä keppi kädessä, tukka päässä, hammas suussa tai viiksi maassa.
”Eikö Marja-Liisan menestys yhtään innosta teitä hiihtämään kovempaa?” kysyi liikunnanopettaja vilpittömästi hämmästyneenä. Ei.
Veri maistui suussa, hiki kirveli silmissä ja keuhkoon pisti ihan samalla tavalla kuin ennen olympialaisia. Niinpä Kaupin metsässä keksittiin milloin mitäkin syytä hidastaa, oikaista tai jättää hiihtämättä. Oli niitä päiviä, tuli verta myös nenästä, kaveri kaatui ja nyrjäytti nilkkansa, polvi venähti, voitelu epäonnistui, oli liian kylmää, vesikeli, sukset jäivät kotiin – mikä tosin kostautui koulun hikilankkuina – eksyttiin matkalla, hiihdettiin harhaan tai mitä vaan. Anteeksi opettaja, ei se ollut mitään henkilökohtaista.
Nyt hiihtäminen on kivaa. Aikuisten oikeasti. Siihen tarvitaan seuraavat seikat:
Kuvassa hyvän hiihtoretken edellytyksistä kohdat 1-9. Taustalla Aulangon näkötorni.
Ensin tarvitaan tietysti pakkasta. Sitten kun sitä on, voi tehdä jäälyhtyjä.
Bonus: voi myös ottaa talon nurkalta syksyllä tyhjentämättä jääneeseen vesitynnyriin jäätyneen lieriön ja kovertaa siihen reiän. Voi yrittää kairalla, jos sellainen talossa on. Jos ei ole, voi kiehuttaa vettä vedenkeittimellä ja hakea liiteristä metallisen istutuslapion, ja saakin illan vietettyä mukavasti raittiissa ilmassa.
Lehdessä uutisoitiin päättyneen marraskuun olleen harvinaisen pimeä. Eipä joulukuu tuonut muutosta asiaan.
Tänään oli sirkuskerhon joulujuhla Eteläisten koululla Hauholla. Lähdin sinne suunnistamaan kolme lasta takapenkillä ja arvelin osaavani ilman ohjeita. Eteläinen löytyikin hyvin, mutta koulun ohi ajoin huomaamattani: kylänraitilla oli auton lamppuihin näkyvä opasviitat päiväkotiin, seurakuntatalolle ja nuorisotilaan mutta ei ensimmäisenkään kouluun. Säkkipimeällä maantiellä uukkarin tehtyäni ja takaisin katulamppujen pariin navigaattori päällä palattuani ymmärsin, että olisi pitänyt tietää nuorisotilan sijaitsevan koululla. (Sori Eikan äiti, poikasi ei varmaan oppinut sitä peellä alkavaa rumaa sanaa multa.)
Kotona olen sytytellyt jo jouluvaloja niin sisällä kuin ulkona. Ovessa on hämäräkytkimellinen kranssi, joka on palanut miltei yötä päivää. Kuistilla palaa öisin valoketju, jota en viitsinyt viime joulun jälkeen edes ottaa ripustuksesta pois. Vessaan hankin muovisen minijoulukuusen koristeineen ledeineen öineen päivineen. Rappusissa mulla on aina yövalona jouluvaloketju, ja se on saanut nyt jatkokseen lasten iloksi loistavien lumiukkojen sarjan. Paperiset punatähdet palavat niin keittiön kuin olkkarin ikkunoissa.
Pyhäjoelta voikin sitten joskus vetää suorat sähköjohdot meille.
No tuli lunta!
Talvea simuloivaan lauantaihin sopii talvinen ruoka, burgundinpata. Puuhellaan kun laittaa lämmikkeeksi tulen, keittiössä on kiva leikkiä kokkia reippaan aamukävelyn jälkeen. Aamukävelyn päätteeksi on siis käyty myös ruokakaupassa, jossa on ollut sisäpaisti tarjouksessa: palana 11 e/kg; kuutioituna 19 e/kg – kannattaa itse vähän nähdä vaivaa ja leikellä!
Kun emmeet oli kerran kookaupasta, niin resepti samasta osoitteesta (ks. kuva).
Valmistus on yksinkertaista: aineet paloitellaan ja pyöräytellään pannun kautta pataan. Sitten pata pannaan uuniin ja lähdetään uudelle kävelylenkille hakemaan sitä burgundilaista punaviiniä ruoan kanssa nautittavaksi.
Loppuilta meneekin todennäköisesti sohvalla. Ei huono päätös talven ensimmäiselle talvipäivälle.
Väsyttää, vaikka tänä aamuna heräsin vasta neljältä. Ei huvittanut nousta, vaan pyörin sängyssä: vaihdoin kyljeltä toiselle, välillä nostelin päätä tyynystä, venyttelin käsiä, sukelsin peiton alle, haukottelin äänekkäästi.
Miltähän tuntuisi olla merinorsu? Se vasta olisi rankkaa elämää varsinkin tähän vuodenaikaan:
Suurin osa vuodesta kuluisi mukavasti avomerellä, mutta joulukuussa lähdettäisiin viimeisillään raskaana porukalla rannalle synnyttämään. Siellä öykkäröisivät jo alfaurokset haaremiaan kooten ja keskenään taistellen. Siihen kuoroon vielä tuoreiden äitien ja pienten poikasten jatkuva huuto – ei siunaaman rauhaa! Koko kuukauden imetysaikana ei edes syödä ehtisi, ja poikasta saisi suojella niin isommilta kuin pienemmiltä lajitovereilta. Kun vierotus olisi ohi, niin iskisi kiima. Ja ne läskit alfaurokset. Ei ihme, että tulee kiire pois.
*
Piedras Blancasissa Keski-Kalifornian rannikolla elää n. 17 000 merinorsun yhdyskunta. Siellä on soidinmenot meneillään.
Kylläpä sattuikin mainiosti, että keli kääntyi plussan puolelle päivän aikana: eilen ja viime yönä sataneesta lumesta tuli tosi kosteaa ja painavaa.
Heti töiden jälkeen ohjelmassa oli siis kolausta. Käytin ensin perinteisiä menetelmiä eli kolaa, lapiota ja harjaa. Työnsin ylämäkeen, tuuppasin alamäkeen, lapioin auton vierestä, heittelin sinne, potkin tänne, harjasin rappusia, pyyhin hikeä. Muistelin lämmöllä edellisen viikon kuivia pakkasia.
Sitten tulivat lapset ja niiden kaverit ja rupesivat rakentamaan lumilinnaa. Ne pyörittivät lumipalloja ylhäältä alaspäin:
Miksi aikuinen ei älyä näin yksinkertaista asiaa? Lumen siirtäminen ylhäältä alas ei ole kevyintä kolan avulla. Seuraavissa lumitöissä testataankin lumipalloefektiä!
Monet suomalaiset ovat tänäkin vuonna aloittaneet blogittoman tammikuun viettämisen. Blogiton tammikuu on perinne, jolloin ihmiset päättävät olla käyttämättä blogeja tammikuun aikana. Perinne on lähtöisin blogikäyttönsä hallitsevien ihmisten keskuudesta.
Kyselytutkimukseen vastanneista 18 prosenttia kertoi viettäneensä viime vuoden tammikuun nauttimatta yhtään blogia. Vielä vuonna 2011 blogittomaan tammikuuhun osallistui noin 14 prosenttia suomalaisista. Kyselyssä ilmeni, että blogittoman tammikuun vietolla oli yhteys koulutuksen määrään: vähemmän koulutetut viettivät muita todennäköisemmin tammikuun ilman blogeja.
Kyselyn teettäneen koordinaatioyksikön päällikkö arvioi, että erityisesti tempauksen suuri näkyvyys sosiaalisessa mediassa on innostanut nuoria hillitsemään bloggaamistaan. Lisäksi bloginkulutuksen vähentämisellä voi säästää tuntuvia määriä aikaa.
”Jos blogittomalla olo tuntuu kovin vaikealta, kannattaa ehkä vähän huolestua ja miettiä, käyttääkö liikaa blogeja. Nyt itseään voi testata ja samalla voi saada muilta suomalaisilta vertaistukea”, koordinaatioyksiköstä kerrotaan.
Brittiläinen säätiö on muistuttanut, että kuukauden tauko ei pelasta blogien haitoilta – muutaman raittiin päivän viettäminen joka viikko olisi tehokkaampi tapa.
Mukalähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tipaton_tammikuu http://www.hs.fi/kotimaa/Tipaton+tammikuu+on+nuorten+aikuisten+suosiossa/a1388554009564 http://www.tipaton.fi/Viikonloppu oli ja meni. Ja melkein kokonaan toppahousut jalassa:
Luulen, että toppahousuilla olisi voinut käydä myös Papukaija-pubissa Aulangontiellä. Sinne kuitenkin vaihdoin farkut.
Metsänkylän navetan leivintuvassa pidettiin taas kerran joulumarkkinat. Tänä vuonna sääkin suosi sunnuntaikävelijää.
Olin vähän hämmästynyt, että tarjolla ei ollut sytykeruusuja vaan perinteistä tarjontaa villasukista vanttuisiin, risukransseista re-designiin ja kuivakakuista keramiikkaan.
Ostin Tuijalta itselleni joululahjaksi kahvikupin. (Säästin joulupukilta paketoinnin, kantamisen ja antamisen vaivan eli otin kupin käyttöön heti kotiin päästyäni.) Vaihdoin kaupanteon yhteydessä tekijän kanssa muutaman sanan – lähinnä mua kiinnosti, voiko käsityöllä elää. Kuulemma voi ainakin yrittää.
Sehän on selvää, että kunnon tuntipalkoille ei itse tekemällä pääse. Tuotteen tekemiseen kuluu aikaa saven vaivaamisesta dreijaamisen kautta polttamiseen, ja sen jälkeen kuppi pitää vielä käydä myymässä. (Kuntayhtymän kuukausipalkkalainen kumartaa yksityisyrittäjälle!)
Kaikki myyjistä eivät tehneet kauppaa työkseen. Tuijan naapurikojussa leivonnaisia myynyt Outi totesikin, että piparitalon oikea hinta olisi n. 250 euroa, jos haluaisi homman lyövän leiville. Yhdessä totesimme, että kaikki harrastaminen maksaa, eikä leipominen ole harrastuksista huonoin. Nam!
Sairio 