Kantolassa Hämeenlinnan isot kirpputorit

Kirpputorikierrokset jatkuvat, nyt suunnitelmallisesti yhdellä suunnalla. Kantola on entistä ja nykyistä teollisuusaluetta, ja siellä onkin kolme isoa itsepalvelukirpputoria:

  • Hämeenlinnan suurkirpputori (Keksikatu 5)
  • Timon tori (Kantolankatu 7)
  • Kantolan kammari (Vanajantie 5, autolla Puusepänkadun kautta parkkiin).

Kaikki nämä sijaitsevat entisissä tehdas- tai myymäläkiinteistöissä, ja pöytiä on paljon, joten tarkka kiertely kestää. Tarjonta on kirjavaa kirjoista kippoihin ja kengistä kalusteisiin, ja hintahaarukka on leveä: Sorsakosken aterimia saa eurolla yhden tai kymmenen pöydästä riippuen! Löytyy tavaroita, joita ei tiennyt olevan olemassakaan (patterikäyttöinen pyörivä ripsiharja) ja esihistoriallisia esineitä (Donkey Kong -elektroniikkapeli).

Loistavien löytöjen ja kaiken kurantin lisäksi löytyy myös surkeita yrityksiä: maksullista mainostavaraa, likaisia ja rikkinäisiä tai pilalle pestyjä vaatteita, toimimattomia sähkövälineitä, käytettyjä kosmetiikkapakkauksia, aloitettuja käsitöitä, haljenneita lautasia, homehtuneita koristekurpitsoita. Ei hullu se, joka pyytää?

.

Synttäreillä kiipeiltiin seinille

Oli viime viikolla toisetkin synttärit: vanhempi täytti pari vuotta enemmän kuin nuorempi. Sukkaeläinaskartelu ei enää kymmenvuotiasta kiinnostanut, joten lähdettiin porukalla kiipeilykeskus Hänkkiin purkamaan ylimääräisiä energioita.

Menimme paikalle sunnuntai-iltapäivänä, kun ovet suljettiin muulta yleisöltä. Meillä oli omat tarjoilut mukana, ja kun sipsit ja limpsat oli saatu ladattua sivupöydälle, päästiin itse asiaan. Paikan pitäjä Ville piti pienen briiffauksen kiipeilyn säännöistä (ihan riti rinnan ei saa kiipeillä eikä seinällä olijan alla saa seistä) ja tavoitteista (samanvärisistä möhkäleistä ja nupeista muodostuu kiipeiltävä reitti). Ohjeistuksen jälkeen vaihdettiin kiipeilykengät jalkaan ja lähdettiin ottamaan seinästä mittaa.

Voin raportoida, että kymmenvuotiaat koululaiset pesevät keski-ikäisen konttoristin tässä lajissa 6-0. Voin myös raportoida, että siitä huolimatta kiipeily oli tosi kivaa. Se oli niin kivaa, ettei tehdessä kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka joutui pinnistelemään: täytyi vaan keskittyä seinällä pysymiseen ja seuraavan askeleen ottamiseen – ja ylös päästyään sen miettimiseen, miten mennä kunnialla alas. (Ja kivaa oli myös, että alas päästyään saattoi mennä hakemaan kourallisen naksuja ja mukillisen limpsaa ennen seuraavaa yritystä.)

wpid-kiipeilykeskus-hänkki.jpg.jpeg

Pari tuntia meni tosi nopeasti. Lapset kävivät noutamassa seiniltä Villen sinitarraamia kuvia, kiipeilivät vapaasti, painivat vapaasti, juoksivat ympyrää, leikkivät hippaa, pelasivat ilmapalloa ja jalkapalloa, keinuivat köydessä, tikkaissa ja renkaissa,  tankkasivat evästä ja käyttäytyivät älyvapaasti ja räkä poskella, niin kuin lasten kuuluukin.

Mikä onni, että synttärit eivät olleet meillä kotona!