Hyvällä ystävällä on mökki Mikkelissä, jossa olemme jo vuosia saaneet nauttia vieraanvaraisuudesta, vetelehtimisestä ja virvoittavista vesistä. (Julkinen kiitos tässä samalla, V.!)

Menomatka Hämeenlinnasta sujuu joskus jopa yhdellä takamuksella kaikkea kivaa odottaessa, mutta paluumatka on aina paljon pidempi. Tänään otettiin kolme pysähdystä:

Heinolan Tähtihovi eli motarin päälle rakennettu bensis/kuppila on puolivälissä matkaa, joten sinne ajellaan ensin ruokailun varjolla. Hodari, leikkipiste ja vessa nautittiin paikan päällä; mukaan otettiin iso musta kahvi ja puoli kiloa salmiakkia. Lahteen saakka oli takapenkillä rauhallista, mutta nopeuden laskiessa takapenkin äänenvoimakkuus nousi.

Etupenkin hermo meni Mulkolassa, ja käännyttiin sivutielle: Leilalandian kyltti houkutteli harhautukseen isolta tieltä, ja sai autossa aikaan yllätyksen aiheuttaman hämmentyneen hiljaisuuden. Hiljaiselo jatkui kohteessa: emme tavanneet ketään ihmistä, mutta sen seitsemän sortin kanoja, kukkoja, kalkkunoita, ankkoja, hanhia, sorsia, kyyhkyjä, kaneja, lampaita, lehmiä, orvokkeja, lehdokkeja, vuokkoja ja monia muita. Paikan kissa opasti meitä ystävällisesti pihapiiriä ympäri, ja koiran haukunnan kannustamina poistuimme paikalta.

Leilalandiassa kiekuivat kilpaa kukot, mutta matkailijan rahoille ei ollut ottajaa.

Kiikkuminen viidakossa tekee hyvää autossa istumisen päälle.

Tuulosessa poikettiin leikkipaikkaan ja ruokakauppaan, ja sen jälkeen saattoi hyvillä mielin todeta, että ’enää ei ole pitkä matka’.