Nuorisolla jäi lonkeroa juomatta uimarannalla

Hämeenlinnalaiselta uimarannalta on löydetty kaksi avaamatonta lonkerotölkkiä viikonlopun jäljiltä. Kanta-Hämeen poliisin mukaan tapaus on ainutlaatuinen, sillä yleensä öisissä rantabileissä juodaan kaikki, mitä mukaan on kannettu.  Poliisilta löytyy kuitenkin myös ymmärrystä poikkeavaan käytökseen: ”Onhan selvää, että täysi tölkki painaa enemmän kuin tyhjä – sellaisen kuljettelu edestakaisin vaatisi voimaa, jota kasvavalla nuorella ei välttämättä enää yön tunteina juopottelun jälkeen ole.”

Paikallinen äiti teki karmean löydön lapsensa kanssa aamu-uinnin yhteydessä. ”Yleensä keräämme täältä tyhjät tuontitölkit uimareissullamme ja viemme ne roskiin kymmenen metrin päähän. Olin kyllä jo  vähän hämmästynyt, kun virolaisten kaljatölkkien lisäksi löysimme yhden kotimaisen panttitölkin, jota ei ollut rytistetty, mutta avaamattomat tölkit olivat järkytys! Alle kouluikäinen tyttäreni ei edes tajunnut, mitä puskasta minulle kantoi, mutta osasin onneksi peittää kauhuni lapsen silmien edessä. Toivottavasti tästä ei jää hänelle traumoja tai vääriä mielikuvia rantakäyttäytymisen säännöistä.”

Sosiaaliviranomaiset kiittävät aikuisen rauhallista toimintaa poikkeustilanteessa ja painottavat, että aikuisen käytös on aina esimerkkinä lapsille. ”Jokaisen vanhemman velvollisuus on opettaa lapsensa käyttäytymään norminmukaisesti, jotta yhteiskuntarauha ei rikkoudu.”

Paikallinen äiti kertoo, että tähän saakka oikeanlaisen alkoholi- ja siisteyskulttuurin oppiminen on ollut asuinympäristössä luontaista. ”Toivottavasti tapaus ei toistu, sillä se antaisi aivan väärän käytösmallin rannalla keskenään käyville isommille lapsille. He kuitenkin ovat tulevaisuuden nuoria.”

Yksi ajatus artikkelista “Nuorisolla jäi lonkeroa juomatta uimarannalla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s