Kierrätyskeskuksesta uusi pöytä parillakympillä

Entisessä kodissa oli keittiön ja olkkarin välissä noin kolmemetrinen ruokailutila, johon mahtui noin kolmemetrinen pöytä. Nykyisessä kodissa sellaista ei ole, vaan suorakulmainen ruokapöytä on keskellä neliönmuotoista keittiötä.

Isossa pöydässä on hyvä puolet: sen ääreen mahtuu vaikka kymmenen ihmistä ruokailemaan. (Huono puoli on, että ruoka jää uuniin, koska luukkua ei mahdu avaamaan.) Hyvää on sekin, että pöydän ääressä voi tehdä mukavasti töitä ja läksyjä ja askarteluja. (Huono puoli on, että isolle pinnalle mahtuu paljon tavaraa, vaikka entisiä ei raivaa.) Iso pöytä on siis tukeva ja käytännöllinen, mutta tässä keittiössä vähän pienempikin riittäisi.

luotsi-säätiön-kierrätysmyymälä-hämeenlinna

Kävin Luotsin kierrätyskeskuksen myymälässä yhden ruokakauppareissun yhteydessä, ja kuinka ollakaan, siellä oli meille uusi pöytä. (Siis meille+uusi, ei uusi+pöytä.) Pyöristetyt kulmat (hyvästi reisien mustelmat), jatkopala (tilaa tarvittaessa kahdeksalle) ja riittävän siisti (vahakankaat käyttöön). Kaksikymppiä! (20 e!)

Vanha pöytä meni vintille odottamaan seuraavaa sijoituspaikkaa. Se voi jopa olla Luotsin kierrätyskeskus.

 

Kuvan pöytä ei liity tapaukseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s