Käväistiin lauantaiaamun turistiratoksi tuijametsässä Aulangolla. Polun vieressä olivat mustikat jo niin kypsiä, että niiden ohi oli mahdotonta kävellä. Varsinkin kun autossa sattui olemaan juuri viisi muovimukia, jokaiselle omansa.
Kotiin Siwan pakastealtaan ja murotaikinan kautta. Piirakan täytteeksi mustikoiden lisäksi purkki mansikkajogurttia, johon sekaan yksi kananmuna.
Irtopohjavuokaan ja uuniin pariinsataan asteeseen vajaaksi kolmeksi vartiksi. Jähmettymisen jälkeen parempiin suihin kermavaaahdon kanssa. Vaniljajäätelökin kävisi.
Se tuijametsä on muuten hieno paikka, poikkeamisen arvoinen muutenkin kuin mustikka-aikaan.