Luovutusvoiton verotus yllätti remontoijan

Sain postia verottajalta: halusivat selvityksen viime vuonna myymäni kerrostaloasunnon luovutusvoitosta. Mitä ihmettä?

No sitä, että kun olen hankkinut huoneiston vuosituhannen vaihteessa tietyllä hinnalla ja nyt myynyt viime vuonna toisella hinnalla, maksan  erotuksesta veroa 28 %.

Ei tullut myydessä mieleen. Ja koko luovutusvoittokin on jo sijoitettu uuden talon hankintaan.

(Dramaattinen tauko. Ja näyttämölle kreikkalaisen murhenäytelmän kuoro, tuhkaa, säkkiä, itkua, hammasten kiristystä jne.)

Verottajan kanssa asiointi oli rakentavaa, asiallista ja joustavaa (aiheesta johtuen ei sentään mukavaa). Virkailija vastaili viipymättä kysymyksiini ja neuvoi tilanteessani parhaansa mukaan. Sen huomasin, että verottaja tiesi tuloni ja menoni paremmin kuin minä itse. Päivälleen, sentilleen, takautuvasti!

Kaiken minusta tiesi myös väestorekisterikeskus. Kun kirjauduiin Väestötietojärjestelmään pankkitunnuksillani, saatoin heti tarkistaa mm. oman siviilisäätyni, lasteni syntymäajat sekä muuttopäiväni ja osoitteeni viimeisten 30 vuoden ajalta.

Samoilla pankkitunnuksilla saatoin sitten kätevästi kirjatua verkkopankkiinikin, järjestellä finansseja ja hoitaa velvoitteet verohallintoon.

Remonttini on toistaiseksi aika lailla pysähdyksissä.

Yksi ajatus artikkelista “Luovutusvoiton verotus yllätti remontoijan

  1. Paluuviite: Verottaja palvelee hyvin « Sairiö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s