Puolitoista vuotta sitten otin yhteyttä kaupungin: pihasaunani takana mutta kaupungin puolella oli kaksi isoa puuta kenollaan saunaan päin. Koivun oksat kurkottelivat savupiippuun (ne, mitkä eivät olleet jo kärähtäneet) ja vaahterat raapivat kattoa muuten vaan. Kaupugin metsänhoitaja kävi arvioimassa tilanteen, ja vinot puut kaadettiin samalla, kun kaupungin puistokaistaleella tehtiin harvennustöitä muutenkin.
Samalla käynnillä ammattilainen oli katsonut tarkalla silmällään muitakin tonttia reunustavia, kaupungin alueella kasvavia puita. Aika monelle isolle vanhukselle tuli tuomio: tonttiani reunusti monta osittain lahdoa tai kuivunutta suurta puuta, jotka merkattiin kaadettaviksi.
Viime viikolla töistä tullessani olikin piha ilmava. Tien ja talon välistä oli kaadettu kaksi isoa salavaa ja tontin viereiseltä laidalta leikkimökin ja kävelytien välistä toiset samanlaiset. Samalla oli karsittu pienempiäkin vaahteroita ja muita käkkyröitä.