Turhaa vai tarpeellista Wetterhoffilla

Olipa mielenkiintoinen paneelikeskustelu tänään Wetterillä. Aiheena oli ”turhaa vai tarpeellista” ja keskustelijoina neljä erilaista ihmistä julkivihreästä vegaanista käytännölliseen lihansyöjään ja arjen kierrättäjästä ekomuotitalon taiteelliseen johtajaan.

WP_20151008_002Keskustelua alusti Suomen luonnonsuojeluliiton Leo Stranius, joka muistutti ihmisen toiminnan vaikutuksesta maapalloon. Osuus oli herättelevä, ja aihetta käsiteltiin niin maailmanlaajuisen talouden kuin yksittäisen ihmisen valintojen tasolla. Jokainen meistä voi vaikuttaa mm. pienentämällä energiankulutustaan, käyttämällä julkisia kulkuneuvoja, vähentämällä lihansyöntiä, ostamalla tavaraa vain pakon edessä ja vaikuttamalla päätöksentekijöihin.

Remaken Paula Malleus piti tarmomannimaisen henkilökohtaisen herätyksen monologin. Hän kertoi pitkästä taipaleesta, jolla oli yhdistänyt kierrätyksen, käsityön ja muodin ekologisesti ja taloudellisesti kestäväksi liiketoiminnaksi.

Paneelikeskustelussa käytiin läpi turhan ja tarpeellisen tavaran elinkaari materiaalituotannosta hävitykseen tai uudelleenkäyttöön. Puhuttiin tuotteiden alkuperästä, lapsityövoimasta, reilusta kaupasta, ruusuista, lentorahdista, kasvihuoneista ja ekotehokkuudesta. Pohdittiin sitä, onko meillä valinnanvapautta ja tekeekö se ihmisen onnettomaksi: muisteltiin 70-lukua ja television kahta kanavaa, kulutusmaitoa ja kurria ja aikaa ennen jogurtin keksimistä. Todettiin toisaalta kaiken tarpeettomuus ja tarpeellisuus ja oltiin yhtä mieltä siitä, että tavaraan liittyy myös tarinoita, joilla on käyttöarvon lisäksi muu merkitys. Heitettiin ilmaan kierrätys harrastuksena, elämäntapana ja liiketoimintana. Ihmeteltiin, miksi talouden pitää erikseen perustella ja todistaa jätteiden vähäinen määrä, joka poikkeaa keskiverrosta jätehuollon asiakkaasta.

Tuli sellainen tunne, että sisäinen hamsteri pitää tappaa, jotta maailma ei huku paskaan. Kuinkahan aloittaisi?

3 ajatusta artikkelista “Turhaa vai tarpeellista Wetterhoffilla

Jätä kommentti