Olin joskus ostanut Friendship Wheel -nimisen tuotteen, mutta se oli jäänyt antamatta aiotuksi tuliaiseksi. Eilen sen pakkauksen löysin yhden kassin pohjalta, avasin sen – ja samalla Pandoran lippaan.
Kyseessä on punontakiekko, jolla tehdään erivärisistä langoista paksumpia nyörejä. Ensin tein pakkauksessa olevat ohuet puuvillalangat ohjeen mukaan salmiakkikuvioksi. Hyvin olisi mennyt, jos en olisi googlettanut aiheesta lisää: kiekollahan voi tehdä vaikka minkälaisia kuvioita ja kombinaatioita lankojen määrää, väriä ja myös vahvuutta vaihtamalla.
Tekeminen on mekaanista: samaan aikaan voi eli katsella telkkaria, selata youtubea, pelata lasten kanssa noppaa, lukea, syödä iltapalaa. (Tekemisessä tarvitaan kyllä kahta kättä, mutta välillä voi huitoa muutakin.) Tekeminen on helppoa: lankoja nostellaan kiekon yhdeltä reunalta toiselle aina saman kaavan mukaan. (Tarkkana pitää olla vain aloituksessa, että langat tulevat kuvion suhteen oikeaan järjestykseen.) Tekeminen on koukuttavaa: ei meinaa malttaa lopettaa vaan haluaa vielä tehdä vähän lisää, että nyörin pituus kasvaa. (Onneksi illalla oli pakko mennä nukkumaan ja päivällä käydä välillä töissä.)

Kiekon keskellä näkyy kuvio ja ulkokehällä lankojen pujotus.

Eri värejä, eri kuvioita, eri materiaaleja.
Tällaisen kiekonhan voi tehdä itsekin. Yksinkertaisimmat seitsemän langan viritykset syntyvät pahvista; monipuolisemmat vaikka vaahtomuovisesta istuma-alustasta. Googlesta löytyy ohjeet kumpaankiin (esim. Alex Friendship Wheel), samoin punonnan tutoriaalit. Ei tartte enää miettiä, mitä iltaisin tekee ja mihin jämälangat jemmaa.
Tarttee ehkä miettiä, mitä niillä kaikilla pätkillä sitten tekee.
Voihan niistä pätkistä tehdä köysiä! Pitää vain tehdä isompi kiekko!
TykkääTykkää
🙂 Ja kaksi miestä siirtelemään säikeitä.
TykkääTykkää