– tai oikeastaan vokkipannussa, mutta alliteraation autuus aiheutti a-ahneuden.

Sunnuntaina, kun kierreportaita asennettiin, liesi oli pois käytöstä. (Hitsauskoneeseen otettiin voimavirta sähkötaulusta.) Tämän sähkökatkossimulaation aikana siunasin puuhellaa, sillä jääkaapissa oli kokonainen kala odottamassa laittoa a) uuniin b) suuhun.

Laitoin kalan selälleen öljyttyyn vokkipannuun, mahaan merisuolaa ja purjo-tillisilppua, päälle muutaman nokareen voita ja viipaloidun sitruunan. Nesteeksi – anteeksi seuraava ruma sana – alkoholitonta valkoviiniä, joka oli pyörinyt jääkaapissa tammikuusta saakka. (Varoitus: ihan turha ostos, rahan haaskuuta, suorastaan tyhmää – oli tipaton tammikuu tai ei.)

Kansi kiinni ja lehdenlukuun pöydän ääreen: puuhellaan saa olla koko ajan nakkaamassa klapia, että lämpö pysyy tasaisena, kala kypsyy ja perunat höyrystyvät. Perunat olivat semipitoa eli van goghia*, niitä kun saa lähisiwastakin.

* Comma fuckers: onko tämä erisnimi? Ja onko pinot noir?

Kolmen hengen eväät mahtuvat juuri ja juuri jääkaappi-pakastin-yhdistelmään. Tilanne on toinen, kun tulee tähteitä tai vieraita: ei meinaa kaappiin mahtua kunnolla edes valo. Tähteitä meillä on joka toinen päivä, vieraita silloin tällöin.

Onneksi talokaupan mukana tuli tilava, DDR:läinen jääkaappi. Sinne mahtuvat jämäruuat suoraan valmistusastioissa, sinne voi viskata uunipellin poikineen ja pohjineen, sinne on kätevä kantaa ruuat jäähtymään tai syömistä odottamaan, siellä säilyy lehtikaali ja koristekurpitsat. Kaljakori tai kaksi – no problem!

Jääkaapin kylmäsäädössä on kaksi asentoa: fridge ja freeze. Viime aikoina enemmän on ollut käytössä freeze.

Monikäyttöinen jääkaappini on niin monikäyttöinen, että kesäisin käytän sitä myös kuistina.