Tulevat koululaiset tutustuivat Tuomelaan

Tänä aamuna oli jännä paikka nykyisille eskareille eli tuleville ekaluokkalaisille: päästiin tutustumaan ensimmäistä kertaa ensi syksyn kouluun, tulevaan opettajaan ja uusiin luokkakavereihin.

Syksyllä Tuomelassa aloittaa kaksi ekaa luokkaa, kummassakin reilut parikymmentä oppilasta. Kokoonnuttiin porukalla pihaan, ja opettajat huusivat lapset aakkosjärjestyksessä kahteen jonoon. Järjestäytyminen oli mallikasta, joskin jollekin lapselle irtoaminen isän vierestä oli tiukka paikka – ja yksi sun toinen vanhempikin pyyhki silmäkulmaansa. Opettajien johdolla lapset siirtyivät omaan luokkaan orientoitumaan tulevaan, ja aikuiset palasivat omiin töihinsä pariksi tunniksi.

Koulututustumispäivä oli kuulemma kiva:

  • näki vanhat tarhakaverit ja uudet luokkakaverit
  •  sai ensimmäiset läksyt kesän aikana tehtäväksi
  • pääsi kertomaan opelle, että isoveli on samassa koulussa.

Eskarit-tutustumassa-Tuomelan-kouluun

Lautakunta Tuomelan uuden koulun takana

Hämeenlinnan kaupungin lasten ja nuorten lautakunta on eilen päättänyt puoltaa uuden koulun rakentamista Tuomelaan. Kiitos Hämeen sanomat raportoinnista.

Lautakunnan Juha, Satu, Jari, Helena, Karoliina, Sari, Pirjo, Ari, Severi, Satu, Matti, Paavo ja Kylli: kiitos teille kuudelle, jotka äänestitte uuden koulun puolesta.

Kiitos teille yli kolmellesadalle ihmiselle, jotka ilmaisitte kantanne uudisrakennuksen puolesta nettiadressissa.

Kiitos vanhempainyhdistykselle aktiivisesta toiminnasta ja kannanotosta uuden rakennuksen puolesta.

Kiitos jo etukäteen kaupunginhallitus, kun pidätte lautakunnan päätöksen ja tarjoatte lapsille hyvän ja turvallisen oppimisympäristön sekä henkilökunnalle terveellisen työympäristön.

Kiitos ja näkemiin Tuomelan koulu. Tällainen rakennus oli viimeisenä käyttöpäivänään:

Tuomelan koulu suljetaan

Tuomelan koulu suljetaan. Vielä ensi viikolla toimitaan koulun tiloissa, mutta sen jälkeen siirrytään väistötiloihin muualle.

Päätöstä ei ole tehty suoraan eilisen asbestilöydön perusteella, vaan siksi, että

  • sairastelu on lisääntynyt
  • tehdyt korjaustoimenpiteet eivät ole helpottaneet tilojen käyttäjien oireita
  • ilmanvaihto on pysäytetty
  • halutaan noudattaa työturvallisuuslakia ja varovaisuusperiaatetta.

Tuomelan koulu muuttaa kokonaisuudessaan väistötiloihin 6.2. alkaen. Tuomelaan palataaan vasta perusteellisen saneerauksen tai uudisrakentamisen jälkeen. Tästä eteenpäin ollaan siis noin kaksi vuotta muissa tiloissa. Tämä aika kuluu vaihtoehtojen puntaroimiseen, suunnitelmien tekemiseen ja itse korjaukseen tai rakentamiseen.

Kaikki toiminta koko koulussa ei lakkaa. Esim. Tuomelan kirjasto jää paikoilleen, sillä siellä on erillinen, uusittu ilmanvaihto.