Sain (eli hain ja maksoin) toissa viikolla elämäni ensimmäiset moniteholasit. Kyllä niitä oli tarjottu jo vuosi sitten optikolla, mutta jäivät kuitenkin odottelemaan tulevaa ja minä jatkoin kaukonäköisen ikänäköisen hajataittoisen elämää niin kuin ennenkin: kodin ulkopuolella silmälasit aina päässä ja kodin sisäpuolella silmälasit aina keittiön naulassa paitsi televisiota katsellessa, jolloin lasit aina hukassa; työpöydän ääressä vaihto päätelaseihin, jotka päässä näki näytön mutta ei nähnyt kävellä postihuoneeseen tai ruokalaan niin, että olisi tunnistanut työkaverit; kaupungilla liikkuessa lasit päässä kadulla kävellessä ja kauppaan mennessä mutta hiuspannan paikalla tai taskun pohjalla tavaroita tutkiessa tai korttipäätettä käytettäessä.

Ei enää. Minusta on tullut monitehotyttö. Uusilla moniteholaseilla näkee kauas ja niillä näkee lähelle: niitä voi pitää päässä aamusta iltaan ja käyttää kaikenlaiseen katseluun:

• metsäretkellä näkee, missä on suo ja missä pitkospuut – ja näkee missä karpalot ovat ja suppilovahverot
• keittiössä näkee, mitä lapset tekevät olohuoneessa ja kuka tiellä kävelee – ja näkee ruoan lautasella
• autolla ajaessa näkee muut tielläliikkujat – ja näkee kojelaudan mittareineen
• sohvalla istuessa näkee katsella televisiota – ja näkee lukea tai neuloa, kun ohjelmatarjonta on mitä on
• rappusissa näkee, mihin on menossa – ja näkee, mihin on astumassa.

Jos jättäisi yöksi päähän, niin näkisikö parempia unia?