Istuttiin keittiön pöydän ääressä iltapalalla. Puuhellassa paloi tuli, glögikattila lämpeni liedellä, kohta päästäisiin nukkumaan… Ja sitten piipusta kuului rapinaa, ropinaa ja kolin, nilok. Savut eivät onneksi lyöneet sisään, ja veto jatkui normaalina, mutta yhtään uutta puuta en enää luukkuun laittanut.

Seuraavana aamuna soitin sutarille. Sain tarkastuskäynnin samalle päivälle (eläköön pieni kaupunki, palvelualtis nuohooja ja pieni pakkanen), ja vielä nuohouksen yhdellä käynnillä.

Kaikki kunnossa: Piipusta ei ollut pudonnut isoja tiilenkappaleita, vaikka kolina iltapalapöydän ääressä karmealta kuullostikin. Hormiin oli irronnut vain pieniä laastinpaloja, jotka tulivat nuohouksen yhteydessä siististi luukusta ulos. Hätätöihin – eli piipun muuraukseen pakkaskelillä lämpöteltan sisällä – ei tarvinnut ryhtyä.

Mitä opin?

• Laasti pitää pudotessaan kokoaan isompaa ääntä, mutta tiili voi juuttua matkan varrelle suuremmin metelöimättä.
• Jokaisella tulisijalla on oma hormi, joten yhden uunin lämmittäminen ei vaikuta suoraan toisen vetämiseen.
• Pönttöuunissa on kaksi peltiä, jotta lämpö ei varmasti karkaisi.
• Amerikkalaismallinen savupiippu talon ulkopuolella ei koskaan toimisi tässä ilmastossa.
• Tervattu, saksalainen hamppuköysi kestää ammattikäytössä muutaman kuukauden.