Kirpputorit: hyödyllistä ja hyödytöntä, mutta halvalla

Kirpparit ovat kivoja paikkoja monesta syystä:

  1. niistä voi löytää tarpeellista tavaraa pilkkahinnalla
  2. niistä voi löytää tarpeetonta tavaraa niin halvalla, että ostaminen ei tunnu turhalta teolta
  3. niille voi lahjoittaa itselleen tarpeetonta tavaraa
  4. niillä voi myydä itselleen tarpeetonta tavaraa.

1. Ostin ’uuden’ nojatuolin 15 eurolla. Sain kaupan päälle eli tuolin sisuksista viisi kuulakärkikynää, yhden tussintupen, kaksi korostuskynää, yhden vihellyspillin, yhden huulirasvan ja kymmenen irtokarkkia.  Kuulakärkikynät otin käyttöön, muut heitin roskiin. Sitten jatkoin imurointia ja vielä pesin tuolin tekstiilipesurilla.

2. Taannoin törmäsin neuleharppuun, pari euroa. Ostin sen, testasin ja totesin, että ei ole mua varten. Aion laittaa kehän kiertoon seuraavalle kokeilijalle tai yksikätiselle kutojalle. ->

3. Kun hankkii käytettyä tavaraa halvalla, sen kiertoon laittaminen ei tunnu isolta uhraukselta.

4. Olen joskus koettanut katukirppiksellä myyntiä, mutta se ei oikein lyönyt leiville. Kirppiksen etu on siinä, että tarjolla on muutakin tavaraa, joka houkuttelee enemmän asiakkaita. Lisäksi paikalla on aina henkilökunta, joka tekee rahastustyön ja muutenkin pyörittää hommaa, jossain jopa järjestelee pöydät asiakkaiden jäljiltä.

Hämeenlinnalaiset hoi: mikä on teidän suosikkikirpparinne? Antakaapa vihje seuraavan sateisen päivän varalle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s