Vertailu: Hämeen sanomat 1929 ja 2015

Hämeen sanomat siirtyi tänään tabloid-kokoon.

wpid-hämeen-sanomat-1929-2015.jpg.jpegOnkin hyvä vertailla uutistarjontaa nyt ja 86 vuotta sitten. (Makuuhuoneeni lattia on juuri aukaistu, ja puruista löytyi lehtiä vuodelta 1929.)

Lehdet ovat selkeästi eri kokoiset: tabloid on pienempi. Uusi lehti on myös värillinen. Nimiö on muuttunut, samoin kirjasinleikkaus.

Suurin muutos on etusivun sisällössä: nykylehdessä on etusivulla kolme uutisentyyppistä tiiseriä ja loppu on mainoksia. Vuoden 1929 syyskuun 10. päivän lehden etusivulla on niinikään ilmoituksia ja muuta kaupallista aineistoa, mutta puolet on uutisia:

  • Etelä-Hämeessä liikkui toissa yönä halla.
  • Stadionin aikaansaaminen.
  • Kulkutaudit Hämeenlinnan piireissä.
  • Puolustuslaitoksen ylennykset.
  • Matkustajaliikennetilastot Hämeenlinnan posti-lennätinkonttorin alaisissa postiautoissa.
  • Opiskelijain huomioon: opintoapurahoja saatavissa.
  • Nuorten huvinäytelmäkiertue: teatterivierailu.
  • Hämeenlinnan ja Lahden välinen kaupunkiottelu ammunnassa, Hämeenlinna voittaja.
  • Hämeenlinnassa kesä- ja heinäkuussa tehdyt kangasvarkaudet.
  • Palokunta hälytetty kirjakauppaan.
  • Juopumuksesta tuomittu 17 henkilöä sakkoihin.

Kyllä on ollut tarjolla tietoa! Ja ilmoituksetkin ovat kiinnostavia: mitä ovat nopeasti avattavat lehmän kytkimet ja suuren suosion saavuttaneet parinkalut?