Vertailu: Hämeen sanomat 1929 ja 2015

Hämeen sanomat siirtyi tänään tabloid-kokoon.

wpid-hämeen-sanomat-1929-2015.jpg.jpegOnkin hyvä vertailla uutistarjontaa nyt ja 86 vuotta sitten. (Makuuhuoneeni lattia on juuri aukaistu, ja puruista löytyi lehtiä vuodelta 1929.)

Lehdet ovat selkeästi eri kokoiset: tabloid on pienempi. Uusi lehti on myös värillinen. Nimiö on muuttunut, samoin kirjasinleikkaus.

Suurin muutos on etusivun sisällössä: nykylehdessä on etusivulla kolme uutisentyyppistä tiiseriä ja loppu on mainoksia. Vuoden 1929 syyskuun 10. päivän lehden etusivulla on niinikään ilmoituksia ja muuta kaupallista aineistoa, mutta puolet on uutisia:

  • Etelä-Hämeessä liikkui toissa yönä halla.
  • Stadionin aikaansaaminen.
  • Kulkutaudit Hämeenlinnan piireissä.
  • Puolustuslaitoksen ylennykset.
  • Matkustajaliikennetilastot Hämeenlinnan posti-lennätinkonttorin alaisissa postiautoissa.
  • Opiskelijain huomioon: opintoapurahoja saatavissa.
  • Nuorten huvinäytelmäkiertue: teatterivierailu.
  • Hämeenlinnan ja Lahden välinen kaupunkiottelu ammunnassa, Hämeenlinna voittaja.
  • Hämeenlinnassa kesä- ja heinäkuussa tehdyt kangasvarkaudet.
  • Palokunta hälytetty kirjakauppaan.
  • Juopumuksesta tuomittu 17 henkilöä sakkoihin.

Kyllä on ollut tarjolla tietoa! Ja ilmoituksetkin ovat kiinnostavia: mitä ovat nopeasti avattavat lehmän kytkimet ja suuren suosion saavuttaneet parinkalut?

Katossa reikä

Taas sataa. Ja kattoni vuotaa edelleen yhdestä kohdasta, jota on yritetty paikata jo useaan otteeseen: ensin asialla oli entinen mies, sitten kattofirma kahteen otteeseen, sitten rakennusalalla työskentelevä kaveri – ja edelleen tip tap tip tap tipetipe tip tap. Kävin juuri katon sisäpuolta tutkimassa taskulampun kanssa ja merkitsin vuotokohtia liidulla laudoitukseen. Kukahan yrittää paikkausta seuraavan kerran? (Ilmoittautumisia otetaan vastaan.)

uusi-suomi-syyskuu-1931

Peltikaton tuntumassa vierähtikin sitten tovi. Vuotopaikka oli nopeasti nähty ja ympyröity, mutta purujen alta pilkottava Uusi Suomi syyskuulta 1931 vei aikaa. Tuolloin etusivulla uutisoitiin mm. jauhatuspakkolain eduskuntakäsittelystä, spriilaivan palosta, bolsevikkien sotalippukaupoista sekä suojeluskunnan ikämiespataljoonan valatilaisuudesta. Kakkossivun kauppatiedoista kävi ilmi, että syyskuun yhdellä viikolla oli Suomesta viety kananmunia 992 520 kpl ja että Helsingin lihamarkkinoilla  tuotiin kauppaan mm. 1 584,5 nautaa, 1 835,5 lammasta, 1 055 sikaa ja 1 hevonen. Sosialiministeriön työasiainosaston kirjoilla oli  9 839 työtöntä. (Palvelusilmoituksissa paikan saa nais-diigelikoneen alistaja, joka osaa latoa.) Inkeroisten aseman kassakaappi oli räjäytetty dynamiitilla ja Savonlinnassa oli jäänyt kiinni röyhkeä murtovaras. Urheilusivuilla HJK yllätti ja hävisi vain 3-2. Sisäsivujen pikku-uutisissa mainitaan, että Pohjois-Kreikan maanjäristyksissä on tuhoutunut 250 taloa ja Hondurasin pyörremyrskyissä hukkunut toistasataa ihmistä.

Tässäpä mielenkiintoista iltalukemista – unohtuu vuotava katto.