Viemärikorjaus alkaa suunnittelusta

Hauhonkujan viemäri on rakennettu 1950-luvulla. Ajan hammas ja puiden juuret ovat nakertaneet betonia niin, että HS-Vesi on laittanut viemärin korjauslistalle tälle vuodelle. (Olen iloinen, jos tulvani on edistänyt yleishyödyllistä asiaa.)

Nyt tammikuun lopussa asia konkretisoitui mittamiehen muodossa. Tiestä ja ympäristöstä tehdään mittauksia, jotta varsinaista viemärin uusimista tai kunnostusta voidaan ruveta suunnittelemaan.  Vaihtoehtoja on kuulemma kaksi: joko nykyisen betoniputken sisään sujutetaan uusi muoviputki tai sitten koko viemäri korvataan uudella, muovisella. Suunnitelmat valmistuvat helmikuun loppuun mennessä, ja lapiot isketään katuun keväämmällä.

HS-Vesi on tarkkaillut viemärin kuntoa viime kuukausien aikana. Putkea on myös puhdistettu huuhteluin, jotta se pysyy auki korjaukseen saakka. Kadun alapuoliselta tontilta kiitetään!