Oltiin työporukalla Lepaan savipajalla saunapeikkosessiossa: muotoiltiin savesta kukin näköisemme tonttu.

Tästä aloitettiin.

Pajan pitäjä Pirkko neuvoi meille, miten möhkäleestä muotoillaan ’hauska’ tonttu: Savesta otetaan syrjään emmeet hattuun ja korviin ja nenään ja muihin tarvittaviin ulokkeisiin. Vartalo muotoillaan ontoksi kartioksi, jonka päälle tehdään tonttumaiset elementit: hatunreuhka, pallonenä, hörökorvat ja parta. Jotta tonttu/peikko/tekele ei olisi vain ’koriste’-esine, parrasta voi muotoilla myös vesikupin, jolloin tontun voi panna kiukaan päälle löylyjä hönkimään.

Kyllä leuka loksahtaa.

Tekeminen oli hauskaa ja totetuksia oli niin monta kuin tekijöitäkin. Tonttukokoelman ääressä deoimme savipajatyöskentelyn sovellettavuutta työpaikoille. Ilmeisin käyttötapa on tykytyyppinen, tiimiyttävä toiminta, mutta paljon paljastavampaa olisi psykologinen profilointi: Mitä kertoo ihmisestä se, että hän tekee kissan, kun muut tekevät tontun? Millainen työpari tulisi pahoilaispeikon ja satukirjasöpöliinin muotoilijoista? Miten joku saa samassa ajassa aikaan tonttuperheen ja sen lemmikit, kun toinen vielä tuskailee oman pikkupeikkonsa kanssa?