Viikonlopun kyläpaikassa oli ruokana paahtopaistia, Hasselbackan perunoita ja timjamivoisipuleita – nam. Paisti oli niin iso, että siitä riitti meille kotiin tuomistakin. Tänään tehtiin pikalounas koululaisen kanssa: kahden leivän väliin yksi paistisiivu ja lämmitys. Lautaselle leivän seuraksi tartarkastiketta ja käteen terävä veitsi – toisenlainen nam.
Paitsi hyvää, tämä oli myös luomulämmitettyä evästä. En käyttänyt ydinvoimaa ja voileipägrilliä vaan tein lounaan keittiön puuhellalla:
ensin tuli, sitten paistinpannu, sitten leipä, liha, leipä ja vielä yksi paistinpannu.
Lounaan sivutuotteena saatiin syyskylmä keittiö lämpöiseksi.
Tämähän oli se alkuperäinen sandwich. Kuulemma Sandwichin jaarli joskus 1800-luvulla oli niin biljardin (tai jonkin muun pelin) lumoissa, ettei malttaanut edes käydä syömässä, vaan kietaisi paahtopaistiviipaleen kahden leivänpalan väliin. Loppu onkin sitten sitä historiaa.
TykkääTykkää
Englantilaiset osaavat sandwichit! Parasta niissä (erinomaisten täytteiden lisäksi) on juuri suhteellisen siististi sormin syömisen mahdollisuus, oli sitten menossa kettujahtiin, krikettipeliin tai esim. kokoukseen.
Olen monta kertaa toivonut, että cateringvoikkarit olisivat kannellisia, jotta ne voisi oikeasti syödä samalla säilyttäen toimintakykynsä, siistit vaatteet ja kuivat sormet. On ihan mahdotonta koettaa haukata lerppaa paahtiksensiivua, jossa on reilut köntit ravintorasvaa, vettä valuvaa kinkunomaista tuotetta, surullinen mutta raparperikokoinen salaatinlehti ja loikkaamaan valmistautuva tomaattiviipale – eikä päällä toista leipää, jolla saisi edes pinsettiotteella erävoiton eväästä.
Saako Suomesta mistään toaster bageja?
TykkääTykkää
Timjamivoisipulit tehdään niin, että otetaan timjamia, voita ja punasipuleita. Voihin silputaan tuoretta timjamia ja sekoitetaan suunnilleen tasaiseksi. Sipulit kuoritaan ja niihin leikataan ristiviilto (kanta pitää sipulin kasassa). Viilto täytetään maustevoilla. Kypsennetään uunissa ”hyvässä lämmössä, kunnes kypsiä”.
TykkääTykkää