Maalinpoisto on hidasta työtä

Koko ilta on mennyt keittiön ikkunan kanssa. Ikkunoiden puitteet on melkein kaikki maalattu kahteen kertaan, joten tänään keskityin karmeihin ja ikkunalautaan.

Vanhaa maalia voi poistaa mekaanisesti skrapalla, lastalla tai hiekkapaperilla. Voi myös todeta, että aina roiskuu, kun skrapataan!

kupruileva-maali

Voi myös kokeilla kemiaa: maalinpoistaja on hyytelömäinen aine, joka sivellään vanhalle maalipinnalle. Vartin, puolen tunnin päästä irtoava maali kaavitaan lastalla pois. Menetelmä vaatii vähemmän käsivoimia ja imurointia kuin raapiminen, mutta myös kestää kauemmin, sillä maalikerrokset tuntuvat irtoavan yksi kerrallaan. (Ja purkin kyljessä on muuten varoituksia enemmän kuin käyttöohjeita. Mulla oli ainakin hyvä ilmanvaihto, keittiön ikkunat kun ovat vintillä odottamassa toista maalikerrosta.)

Maalinpoistajan käytön jälkeen sipaisin pinnan vielä hiekkapaperilla, että sain siitä viimeisetkin terävät kokkareet pois.

Maalaaminen jäi vaiheeseen, kun aurinko laski. Siitä raportti siis myöhemmin.

Yksi ajatus artikkelista “Maalinpoisto on hidasta työtä

  1. Paluuviite: Keittiön ikkuna maalattu | Sairio

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s