Viekö tupakka rahat?

Tuttava hehkutti Facebookissa uutta, savutonta elämäänsä. Tupakanpolton lopettamisella oli ollut vain hyviä vaikutuksia elämään niin terveyden kuin taloudenkin suhteen. Entinen kessuttelija laskeskeli, että tupakkaan oli ennen palanut kaksi tonnia rahaa vuodessa.

Oho, kaksi tuhatta euroa vuodessa savuna ilmaan! Mitä kaikkea sillä rahalla voikaan tehdä: sisustaa, matkustaa, vaatettaa, muonittaa, juhlistaa…

Entisessä työpaikassa oli vanhempi rakennusmestari, vannoutunut tupakkimies. Veikkoa kun koetettiin saada lopettamaan polttaminen, vedottiin niin keuhkosyöpään kuin konkurssiinkin. ”Kolmessakymmenessä vuodessa tupakoitsija sauhuttaa taivaan tuuliin kokonaisen kivitalon!” oli yhdenkin terveysterroristin argumentti. Siihenhän rakennusmestari totesi: ”Minulla on kivitalo. Missä sinun omakotitalosi on?”

Herää vain kysymys, missä ne mun kaksi tonniani ovat, kaikki kun menee ilman ylimääräistä pahettakin. Olen elämässäni polttanut tupakkaa pari kertaa: Ensimmäisen kerran alle kouluikäisenä naapurin pojan kanssa, ja kiinni jäätiin. Sytytettiin pojan isältä pöllityt tupakat sen vanhempien sängyn alla. Toisen kerran tupakointi tuntui maailman parhaalta idealta parikymppisenä baaritiskillä noin kymmenen paukun jälkeen.  Sen jälkeen olenkin säästänyt rahojani kivitaloon.

Missä sinun rahasi ovat?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s