Pyhäillan plääh

Mikäköhän siinä on, että aina sunnuntai-iltapäivisin tulee plääh-olo? Painaako perjantaina päättynyt putki vielä vai alkaako uusi maanantai masentaa mieltä?

Silloin ei auta muu kuin muistella menneitä, esim. eilistä ja porvarisrouvien (nyk. ja ent.) oopperailtaa Töölönlahden rannassa.

Töölönranta valittiin maiseman ja menuun vuoksi. (Chez Dominique olisi ollut liian kaukana ja mitä jos yllätysmenuussa olisi ollut taas sisäelimiä?)

Hopeista käsilaukkua eiviitsi laittaa likaiselle lattialle.

Oopperan ystävä niistää nenänsä ennen näytöksen alkua eikä rapistele kurkkukarkkejakaan kesken näytöksen.

Ilta oli oikein mukava.

Mutta koska emme voittaneet yhtätoista miljoonaa lotossa, huomenna noustaan aamulla tarhaan, kouluun ja töihin, syödään ruuaksi maksalaatikkoa ja iltaohjelmana pestään pari koneellista pyykkiä.