Tänä viikonloppuna ollaan viety tavaraa vanhastaan talosta uuteen. Aiemminhan on tyhjennetty jo autotalli kellariin, nyt siirtyy varasto vaatekaappiin.
Varsinainen muutto on ensi viikon lauantaina, tämä roudaus toimii pehmeänä laskunsa itse asiaan. Varsinaisessa muutossa sitten ei ole näitä nyssyköitä vaan kaikki on muuttolaatikoissa!
Pihassa on kaksi omenapuuta, jotka ovat yleensä tuottoisia samoina vuosina, ja vielä synkassa luumujen kanssa.
Puut on aikanaan istutettu viisaasti, sillä niiden väli on täsmälleen verkkokeinun mittainen.
Kohta vanhassa pihassa on kaksi kirsikkapuuta. Toinen on hapan häälahja isältä ja äidiltä, toinen vähän tuoreempi suklaakirsikka. Perinteinen puu on erittäin satoisa, mutta suklaakirsikoita ei ehditty maistaa. Linnut söivät viime kesänä sen yhden, kun käytiin kaupungissa.
Kyllä nyt kukkaa pukkaa, kun ollaan muuttamassa pois. Ekana vuonna tuli yksi hedelmä, viime syksynä neljä. Nyt on kukkia ainakin 64.
Mitähän ensi vuonna?
Asunto-osakkeen myyminen ilman välittäjää oli halpaa lystiä. Isännöitsijäntodistus oli satasen luokkaa, samoin Oikotien neljä viikkoa (joista jäi käyttämättä viimeinen), kauppakirjasta ja sitä edeltäneestä konsultaatiosta pulitin 150 e. Omaa aikaa tietty kului myynti-ilmoituksen tekemiseen ja asunnon kahteen näyttämiseen, mutta näillä tuntipalkoilla se ei tee paljon. 🙂
Talon myyminen sitten maksoikin enemmän. Suurin kustannuserä oli välityspalkkio ja alv., muutama prosentti toteutuneesta kauppasummasta. Katsastutimme myös öljysäiliön ja teetimme kuntotarkastuksen koko taloon yhteensä noin tonnilla. Nämä olivat kuitenkin välttämättömiä meidän kannaltamme, jotta tiedämme talon ja tontin olevan ok.
Talon ostaminenkaan ei ole ilmaista. Varainsiirtovero kiinteistökaupasta on neljä prosenttia eli aika paljon. Siihen verrattuna lainojen järjestelypalkkiot ja muut pankin kustannukset ovat ihan mitättömän pieniä.
Remonttihan ei ole vielä edes alkanut.
Sovimme ostajien saavan autotallin käyttöönsä tällä viikolla eli kuukauden ennen lopullista luovutusta. Tavaraa on viety uuden talon kellariin, viimeinen kuorma eilen.
Tässä tallissa on paitsi säilytetty myös maalattu yksi kuplafolkkari. Punaiseksi.
Eilen oli pankkipäivä: kävimme ensin myymässä oman talomme ostajan pankissa ja kahvitauon jälkeen siirryimme omaan pankkiimme nostamaan lainaa ja maksamaan uudesta talostamme sen myyjille.
Talon myymisessä olivat osallisina meidän lisäksemme ostaja, kiinteistövälittäjä, kaupanvahvistaja sekä virkailijat kummastakin pankista.
Tilaisuus alkoi kättelyillä ja esittelyillä: oli ensimmäinen kerta, kun tapasimme ostajan. Tämän jälkeen luettiin vielä kauppakirja läpi (luonnoksenhan olimme saaneet jo etukäteen). Kaupanvahvistaja tutustui dokumenttiin todetakseen sen olevan asianmukainen, tarkisti meidän henkilöllisyytemme ja antoi meidän allekirjoittaa paperin. Ensin myyjä, sitten ostaja.
Sitten alettiin vaihto: meidän pankkimme virkailija luovutti talomme panttikirjat ostajan pankin edustajalle, me saimme välittäjältä sekin käsirahasta ja luovutimme sen omalle pankkimiehellemme, maksoimme kaupanvahvistajan palkkion käteisellä puoliksi ostajan kanssa, saimme laskun välityspalkkiosta, meidän pankkivirkailijamme sai sekin lopusta kauppasummasta ja lähti rahojen kanssa pankkiin. Emme kuulleet hänen nauravan.
Laurellilla käytiin juomassa talokaupan kunniaksi leivoskahvit – hyvää oli.
Omassa pankissa oli sovittu tapaaminen puoli tuntia ennen seuraavan kauppakirjan allekirjoitusta ja loppusumman maksamista. Tässä ajassa henkilökohtainen pankkineuvojamme järjesteli raha-asiamme. Hän oli saanut kollegaltaan sekit ja tallettanut rahat tilillemme – hyvin väliaikaisesti tosin: Ensin maksoimme pois vanhan lainamme ja muut luottomme ja siirsimme kerrostaloasuntokaupasta saadut varat käyttöön. Sitten laskimme pariin otteeseen, paljonko tarvitsisimme lainaa välittömään käyttöön. Talon hinnan lisäksi piti saada rahaa välittäjänpalkkion ja varainsiirtoveron maksamiseen ja pankin kuluihin. No, pankistahan sitä rahaa saa.
Allekirjoitettiin lainalaput, ja myyjät saapuivat paikalle. Mehän olimme tehneet kauppakirjat jo aiemmin käsirahaa maksaessamme, ja kummatkin kappaleet olivat mukana viimeisiä kuittauksia ja allekirjoituksia varten. Myyjän pankin edustaja tuli panttikirjojen kanssa, ja signeerausten jälkeen hän sai kansioonsa sekin kaupan loppusummasta. Myyjät ja pankkivirkailija poistuivat kättelyjen jälkeen yhtä jalkaa jatkamaan rahanpyöritystä seuraavaan pankkiin.
Me jatkoimme vielä hetken paperihommia eli valtuutimme pankin hoitamaan varainsiirtoveron ja lainhuudon (näin ainakin oletan). Viisi minuuttia ja satojatuhansia euroja myöhemmin homma oli selvä. ”Ja lisäähän saatte, kun tarvitsette.”
Enää muutto ja remontti.
Valkosipulimme kasvattavat vartta varsin mukavasti.
Puutarhassa näitä on. On suoranaisia (sanaleikki tarkoituksellinen) vyyhtejä, kunhan kasvukausi oikein käynnistyy.
Villa Sairiön puutarhassa ei sitten ole perennapenkkiä.
Sellaista ei edes ansaitse ihminen, joka vasta nelikymppisenä oppi, että perenna ei ole laji vaan tarkoittaa monivuotista kasvia.
Sairio 