Join aamulla pyhän kunniaksi pikakahvia.
Sitä vaan mietin, miten pikakahvi valmistetaan. Onko tehtaassa miljoonan litran pannu, jossa sumpit keitetään vai onko siellä miljoona moccamasteria, jotka pörisevät jatkuvalla syötöllä?
Ja kun se kahvi on keitetty, miten siitä haihdutetaan vesi pois? Annetaanko kahvin kiehua valmistusastiassa mönjäksi vai levitetäänkö se kuivumaan laakeaan astiaan?
Oli viimeinen kerta, kun ostin alelaarista lasten toppahousut.
Väri ja kuosi olivat kivat (his/hers), ja päätöksen sinetöi hinta, 5 e. Mutta ei niillä monta kertaa laskettu mäkeä, kaaduttu pihalla tai ryömitty kinoksessa, kun polvet olivat jo a) hiuki b) puhki. Jaksoin paikata repeämiä viisi kertaa, mutta sen jälkeen meni hermo: päällyskangas on niin ohutta, että kun yhdestä paikasta korjaat, niin seuraavalla reippaalla askeleella repeää kahden millin päästä.
Ei mitään järkeä tehdä lapsille tällaisia vaatteita! Eiväthän ne seisoskele pihan reunalla puntteja varoen tai väistä lunta, jäätä tai kuraa kankaan kestävyyttä miettien. Miten voi kannattaa se, että kiinalaiset ompelevat ohuesta verhokankaasta toppahousuja, joita tuodaan arktisiin olosuhteisiin kertakäyttöön? Millainen äiti ostaa lapselleen tällaiset talvivaatteet?
Jos olisin maksanut näistä normaalihinnan, häpeäisin. Vielä enemmän.
Eikä kyse ole vain yhdestä napista! Tuntuu siltä, että irtoilevat napit ovat minkä tahansa takin ominaisuus eikä enää vika.
Sairio 